Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 11. kesäkuuta 2025
Surullisena otti hän virsikirjan käteensä, otti huivinsa arkusta, joka oli ensimmäinen minkä hän oli ansainnut, sentähden olikin se hänelle niin rakas; sitten meni hän lieden luo katsomaan, paloiko valkea oikein. Ja tämän tehtyään meni hän avaamaan ovea Ilolle, joka kynsi ovea haluten päästä ulos lämpyisessä auringon paisteessa juoksentelemaan, ja haukkuen riensi koira pois lasten luo.
En voinut puhua minä pelkäsin äärettömästi omaa ääntäni tässä hiljaisessa huoneessa. Melkein kuulumattomasti astuin lähemmäksi ja tartuin epäileväisesti hänen vasempaan, tuolin käsilaudalla riippuvaan käteensä. Vieläkin pysyi vaaleahiuksinen pää samassa asemassaan, mutta nuolennopeasti tarttui hänen oikeansa minun käteeni ja minä olin äkkiarvaamatta vangittu.
Gabrielle ei vastannut mitään; hän nojasi päänsä käteensä ja tuijotti pöytään, jonka ääressä hän istui.
Tyhjältä näytti avaruus. Eversti laski kätensä sydämmelleen, sielläkin tuntui tyhjältä. Syvät huokaukset nousivat raskaasti hänen rinnastaan. Tänä katkerana hetkenä joka häntä lähestyi hiljaisilla askeleilla, käsi pistäytyi hänen käteensä, pää nojautui hiljaa hänen olkaansa vastaan.
"O-on", sanoi lautamies ja rupesi pitkäveteisesti sitä kaivamaan taskustansa. Kauppamies piti kauvan kättänsä koholla, odottaen tuota hitaasti lähtevää velkakirjaa. Kun hän viimeinkin sai sen käteensä, silmäili hän sitä. Hänen mustat, tuuheat ja kaarevat kulmakarvansa rypistyivät yhteen myttyyn, katsellessaan velkakirjaa ja koko hänen muotonsa synkistyi, mutta lautamiehen kasvot punastuivat.
"Herrani Judas on matkalla", vastasi Zipora, tuo vanha palvelija, "mutta hänen nimessään lausun minä herrasi tervetulleeksi ja pyydän häntä astumaan herrani katon alle." Joel meni noutamaan Saulusta, tarttui hänen käteensä ja talutti hänet ovelle. Kun Zipora näki Sauluksen, kumartui hän maahan ja suuteli hänen viittansa lievettä.
Alan otti vasempaan käteensä tikarin siltä varalta, että joku pääsisi pujahtamaan hänen miekkansa alitse. Minä puolestani kiipesin raskain sydämin lavitsalleni syli täynnä pistooleja ja avasin ikkunan, jossa minun oli vahdittava. Ainoastaan pientä osaa kannesta saatoin pitää silmällä, mutta siinä olikin tarpeeksi. Meri oli laannut aaltoilemasta eikä tuulen henkäyskään liikutellut purjeita.
Liisa läheni, tarttui hänen käteensä ja sanoi melkein lapsellisen kainosti: Betti täti, ettekö tunne minua? Minä olen Liisa pappilasta ja tämä lapsi on oma pieni tyttöni. Pikku Liisa, veljenitytär mutta miten suureksi sinä olet tullutkaan, eipä kumma jos en tuntenut sydämmellisen tervetullut sekä sinä että pienoinen.
»No, mutta ei suinkaan se mikään valtiosalaisuus ole! Minä en voi enää olla vaiti! Knut, hän on täällä!» »Mutta, Pietari, hyvänen aika!» Knut nousi seisomaan. »Mutta kuka se on? Kuka on täällä?» »Kornelia, tietysti, sinä sen salaperäinen.» Hanna tarttui hänen käteensä. »Mutta eihän hän tiedä mitään», hän kuiskasi ja riensi ulos. Pietari seisoi sanattomana. Hän ei tiennyt, mitä hänen piti uskoa.
Viehättävä nukke, jonka hän oli useimmin kaikista ottanut käteensä ja useimmin kaikista hylännyt, ja jonka hän viimein piti, oli nähtävästi tsherkessiläinen sukuperältänsä; hänen ihana ulkomuotonsa ilmaisi niin suurta rohkeutta kuin vain voi olla sillä, jonka puhumiskyky on niin peräti huono.
Päivän Sana
Muut Etsivät