United States or Bolivia ? Vote for the TOP Country of the Week !


Ha, ha, ha! armollinen herra! he ovat samaa sukua. NOTARIUS. Mutta, hyvät herrat, minä en enää ymmärrä mitään tästä. Eikö heitä ole kaksi neitoa, joilla on sama nimi? FIGARO. Ei, herra, heitä ei ole kuin yksi. Ja minä, joka vein heiltä tikapuut pois, jotta avioliitto olisi varmempi! Ah! minä olen saattanut itseni perikatoon huolettomuuden kautta. FIGARO. Järjettömyyden kautta.

Siinä missä hän siv. 54 sanoo: Joka hyväntahtoisuuden elähyttämänä voi palkkiosta välittämättäkin harjottaa hyvettä, hänen sielunsa liitelee aistillisuuden rajotetun näköpiirin yli y.m., ei sitä suinkaan ole niin selitettävä, kuin voisi ihminen hyveellänsä asettautua jumalallisuuden yläpuolelle tai ylenkatsoa Kristuksen ansiota; sitenhän suhde tulisi käännettyä ylösalaisin; sellaisen järjettömyyden kauttahan hyvekin menettäisi arvonsa ja ihmisen ylpeys olisi Saatanan röyhkeyden kaltainen tämän luopumuksessa.

Näinmuodoin on ihmisellä järjen valistamana ja tunnon lämmittämänä hyötyä uskonnosta. Juteini esittää samassa kirjotuksessa vielä katolisen uskonnon virheitä mainitessaan, että pyhäin- ja muinaistarut eivät ole todenperäisiä, sillä ne ovat joko järjettömyyden, ennakkoluulon, omanvoitonpyynnön taikka petoksen keksimiä.

Ymmärrettyään sen uskon järjettömyyden, jossa hän oli kasvatettu, ja suurella voimainponnistuksella, aluksi peläten mutta sitten innostuneena vapauduttuaan siitä, hän ikäänkuin sen petoksen kostamiseksi, jossa häntä ja hänen esi-isiään oli pidetty, ei väsynyt myrkyllisellä vihalla nauramasta pappeja ja uskonkappaleita.

Te annatte minulle anteeksi, hyvät herrat, jos olen sitä mieltä, että me tarvitsemme ankarampaa koulutusta ja järjestystä; tarkoitan sellaista itsekuria, jonka ainoastaan ajattelijan urhoollisuus ja antaumus voi asettaa itselleen. Me elämme auringossa ja pintakerroksessa heikkoa, näkyväistä ja ulkopuolista elämää ja puhumme runottaresta ja profeetasta, taiteesta ja luomisesta. Mutta miten voi meidän matalasta ja turhanpäiväisestä elämäntavastamme versoa milloinkaan suurta? Tulkaa nyt, menkäämme ja olkaamme hiljaa. Istukaamme käsi suulla viisi pitkää, ankaraa pythagoralaista vuotta. Eläkäämme nurkissa ja tehkäämme halpaa työtä, kärsikäämme, itkekäämme ja vaivautukaamme silmin ja sydämin, jotka Herraa rakastavat. Hiljaisuus, yksinäisyys ja ankaruus tunkeutuvat syvälle olentomme suuruuteen ja salaisuuteen, ja siten sukeltavat, puhkeavat esiin ajallisesta pimeydestä siveellisen luonnon ylevyydet. Miten alhaista loistaa valtiollisissa tai kaunosielujen seuroissa kirjavana perhosena, seuran narrina, julkisen kuuluisuuden narrina, sanomalehtikirjoitusten esineenä tai katujen katseltavana ja näin menettää talonpoikaisen puvun todellinen etuoikeus, yksityiselämä ja kansalaisen lämmin tosi sydän. Kohtalokas ajattelijalle ja kohtalokas ihmiselle on olemustamme jäytävä loistamisen ja esiintymisen halu. Väärin käsittävät työnsä päätarkoituksen ne kirjailijat, jotka ollen tekemisissä kielen ihmisten hienoimman, voimakkaimman ja pitkäikäisimmän luomuksen kanssa, jota käytetään oikein vain ajatuksen ja oikeuden aseena, opettelevat prameilemaan tällä välkkyvällä aseella, mutta ryöstävät siltä kaikkivallan, kun eivät tee sillä työtä. Niille jotka riuhtautuvat vapaaksi maailman tehtävistä, kostaa maailma paljastamalla joka tilaisuudessa heidän epätäydellisen, pikkumaisen, hyödyttömän ja aavemaisen olentonsa järjettömyyden. Ajattelija tuntee, että rikkain romaani, ylevin runoelma, mikä milloinkaan on sepitetty kauneuden sydän ja sielu on kätketty ihmiselämään. Samalla kuin sillä on eittämätön arvo, tarjoaa se rikkaimman ainehiston hänen luomistyölleen. Miten oppii hän tuntemaan sen hellyyden, kauhun, tahdon ja kohtalon salaisuudet? Miten voi hän tapailla ja säilyttää niitä taivaallisen soiton säveliä, jotka siitä heläjävät? Sen lait ovat kätketyt jokapäiväisen työn yksityiskohtiin. Kaikkinaiset toimet ovat niiden mukaan tehtyjä kokeita. Hänen täytyy kantaa oma osansa yhteisestä taakasta. Hänen työskentelynsä täytyy kohdistua ihmisiin heidän kodeissaan eikä heidän nimiinsä, joita on kirjoissa. Hänen tarpeensa, halunsa, kykynsä, taipumuksensa ja taitonsa ovat avaimia, jotka hänelle avaavat ihmiselämän ihanan museon. Miksi pitäisi hänen lukea sitä kuin arabialaista satua eikä tuntea omassa ailahtelevassa povessaan sen suloisuutta ja tuskaa? Rakkaudesta ja vihasta, työansioista ja lainaksiottamisista, lainanantamisista ja tappioista, sairaudesta ja tuskasta, kotien perustamisesta ja jumalanpalveluksesta, matkoista ja vaaleista, vartiopalveluksesta ja huolista, häpeästä ja halveksimisesta kasvaa hiljaisten ja kauniiden lakien opetus.

Elä siis, lapseni, oikeuden ja velvollisuuden mukaan tarkoitusperää kysymättä, ajattelematta, saattaako sinun tekosi tuottaa sinulle huvia vai mielipahaa, pelkäämättä ihmisten tuomiota ja jumalien kateutta, ja sinä saat säilyttää itsessäsi sielun rauhan, joka eroittaa viisaan ymmärtämättömästä, ja sinä saatat olla onnellinen vastoinkäymisessäkin, sillä ainoa todellinen pahe on pahan valta, se on luonnottoman järjettömyyden valta meissä; ainoa todellinen onni on hyveen omistamisessa, mutta tätä voi ainoastaan se kutsua omakseen, jolla tämä on kokonaan ja joka ei vähääkään riko sitä vastaan, sillä ei hyvässä eikä pahassa ole eri asteita ja pieninkin toimi velvollisuutta, oikeutta ja totuutta vastaan ja jopa sitäkin pahaa vastaan, jota ei mikään laki rankaise, on hyvän vastakohtana.