Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 12. kesäkuuta 2025
Julien tuli sisään. Hän oli syönyt ja kysyi uudelleen: Etkö tahdo syödä mitään? Hänen vaimonsa vastasi päätään pudistaen "en". Julien istuutui enemmän alistuvaisen kuin murheellisen näköisenä eikä puhunut mitään. Ja kaikki kolme istuivat kaukana toisistaan liikahtamatta tuoleillaan. Toisinaan torkahti hoitajatar ja kuorsasi heräten sitten äkkiä.
Julien menetti silloin kokonaan malttinsa ja sanoi raivostuneena: Isä!... Isä!... Tunnetko sinä sen ... isän... Tietysti, et. No niin, mitäs silloin?... Liikutettuna Jeanne innostui: Hän ei varmaankaan jätä tyttöä. Silloin olisi hän kunnoton. Otamme selkoa hänen nimestään ja etsimme hänet käsiimme. Hänen kyllä täytyy selvittää asia.
Kun Jeanne häntä tästä lempeästi nuhteli, vastasi hän tylysti: Eiköhän ole parasta, että jätät minut rauhaan? Ja sen jälkeen ei Jeanne enää yrittänytkään huomauttaa hänelle mistään. Tähän muutokseen suhtautui hän sitten tavalla, joka ihmetytti häntä itseänsäkin. Julien oli tullut hänelle vieraaksi, jonka sielu ja sydän olivat hänelle suljetut.
Jeanne joutui siitä niin hämilleen, ettei tietänyt, mitä sanoa. Vihdoin lausui hän epäröiden: Minähän annoin sinulle ne rahat vain... Julien ei antanut hänen puhua loppuun. Niin kyllä. Mutta yhdentekevä on, ovatko ne sinun tahi minun taskussani, kun meillä kerran on yhteinen kukkaro. Enkähän minä kielläkään niitä sinulta, annanhan sinulle sata frangia.
Vierekkäin laivan kannella seisoen näkivät he Provence'n rantakallioiden kiitävän ohi. Meri levisi liikkumattomana, mahtavasti siintäen ja kuin hyytyneenä hehkuvassa päivänvalossa, äärettömän taivaanlaen alla, joka tuntui aivan ylenmäärin siniseltä. Jeanne sanoi: Muistatko purjematkaamme ukko Lastique'n veneellä? Vastauksen sijasta suihkasi Julien nopeasti suudelman hänen korvaansa.
Soutajankin kanssa vielä, joka vei heidät maihin, syntyi hänellä kinaa. Ensimmäinen puu, jonka Jeanne sitten näki, oli palmu. He asettuivat asumaan suureen tyhjään hotelliin, joka sijaitsi avaran torin kulmassa, ja tilasivat itselleen aamiaista. Sen syötyään tahtoi Jeanne lähteä kaupungille kävelemään, mutta Julien halusi käydä lepäämään.
Hän katseli hämmästyneenä, kuin jotakin ilmiötä, tuota hehkuvaa päivän koittoa, ajatellen itsekseen, oliko mahdollista, että tämän maan päällä, missä tuollaisia aamuruskoja näkyi, ei ollut iloa, ei onnea. Hän säpsähti oven narahduksesta. Julien astui huoneeseen ja kysyi: No, etkö ole kovin väsynyt? Jeanne vastasi vain lyhyesti: En. Mutta hän oli tyytyväinen, ettei ollut enää yksin.
Julien jätti asian sikseen, sanoen: Kuinka tahdot, kultaseni. Jos olet sairas, niin on sinun hoidettava itseäsi. Ja puhe siirtyi muihin asioihin. Jeanne pani aikaiseen maata. Vastoin tavallisuutta antoi Julien tehdä valkean omaan huoneeseensa. Kun hänelle ilmoitettiin, että uuni lämpisi, suuteli hän vaimoaan otsalle ja poistui. Koko talo tuntui olevan pakkasen vallassa.
Luullen olevansa vapaa iltaan asti hän oli varmaankin lähtenyt kävelemään pellolle. Kiukustuneena tästä pyysi Julien, että ajopoika lähetettäisiin jalkaisin kotia, ja pitkien hyvästelyjen jälkeen lähdettiin matkalle Peuples'iin.
Paroni, joka joutui hämilleen tästä odottamattomasta todistelusta, istui suu auki hänen edessään. Ja tuntien etevämmyytensä lausui Julien silloin johtopäätöksensä: Kaikeksi onneksi ei mitään vielä ole tehty. Minä tunnen miehen, joka tuon tytön aikoo naida. Hän on kunnon poika ja hänen kanssaan voidaan asia kyllä järjestää. Sen otan minä toimekseni nyt.
Päivän Sana
Muut Etsivät