Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 3. heinäkuuta 2025
Kuningas ja seitsemän tai kahdeksan parhainta ratsastajaa astui hevosten selkään, muut metsästäjät kulkivat jalkaisin määrätyille paikoilleen, sill'aikaa kuin naiset harhailivat leikkien ja ilakoiden metsäisiä mäkirinteitä pitkin. Yksi ainoa heistä oli uskaltanut lähteä hevosen selässä seuraamaan metsästystä ja hän oli ruhtinatar Juliana.
Kerran uskalsi hän sanoa minulle: Juliana, muista, miten kävi äidillesi! Tuo inhoittava, miten uskalsikaan hän noin puhua äidistäni! Ainoastaan te, kreivi Bernhard, olette osoittanut minulle ystävyyttä ja hellyyttä olen nähnyt sen silmistänne, sielumme ovat jo kauan ymmärtäneet toisensa, vaikkakin velvollisuudentunto on estänyt teitä mitään ilmaisemasta.
Te tunnette minua aivan vähän", jatkoi hän, tirkistellen minua terävillä ja kuitenkin puoleksi lakastuneilla silmillänsä; "te tunnette minua aivan vähän, mutta niin paljon tiedätte te, että viisaus on ollut minun taidollisuuteni ja sitä olen minä käyttänyt. Minulla on siis ehkä enempi, kuin te luulettekaan, itseäni nuhdeltavana." Juliana raukka! huokasi kreivi.
Ensinkin istui hän kauan, istui, istui, eikä nähnyt ketäkään, ei nähnyt eikä kuullut ... joskus vaan näet niinkuin missä koira olisi haukahtanut silloin tällöin... Mutta äkkiä, niin äläs huoli ... jo tulee tietä myöten poikanen, pelkkä paita ressu päällä. Juliana muori katsomaan Irttusen Ivaskahan se on!"... "Sekö, joka kuoli tässä kevättalvesta?" keskeytti Rietu. "Sama juuri.
Asiain näin ollen ei maksa vaivaa ajatella, että Frans jäisi tänne, enää sitten kuin hän kadottaa "vankinsa". Kun minä kuolen, täytyy totuuden tulla ilmi, siitä on täti Juliana pitänyt huolta suuresti ihmeteltävällä tarkkuudella.
Mutta Frans, se, joka juonillansa lyhensi äitisi päivät, joka tuhansilla koukuilla teki elämäni katkeraksi, ja lopuksi joka ensiksi vuodatti ylpeyden myrkkyä sydämeesi sille antakoon Jumala anteeksi minä en sitä voi. Mutta, Jumalani, sanoi Frans nauraen, oliko tuo sitten niin pahaa, että täti Juliana antoi minulle tiedon oikeuksistani; se oli tyhmästi, että minä kerroin sen teille.
Ah, onko täti Juliana kuollut, lausui Frans; eikö tarvitsisi mennä Utå'hon peijaisiin. Ei, oli vanhan kreivin lyhyt vastaus. Mutta isä, kumminkin menen minä; joku meistä täytyy olla peijaisissa. Kuules, Frans, tätini Juliana on nyt kuollut; mutta niin hyvä kuin tätisi oli, niin juonikas oli hän... Levätköön rauhassa ... mutta sinne matkustamisesta ei synny mitään.
Minä olisin sentäänkin kerran saanut tietää, että minä olen Valdemarsborg'in sukukartanon omistaja ... ja onhan se kieltämätöntä, isä ... se on asia, jota te ette kertoakaan voi estää. Frans, sinä olit vallan toisellainen, ennenkuin täti Juliana myrkytti sielusi; minä kadun ijankaikkisesti, että minä vaimoni sairastaessa annoin hänen tulla tänne.
Neiti Juliana vainaja oli, anatomillisella tarkkuudella, kaivanut ylös jokaisen tilaisuuden, joka voi loukata nuorta kreivi Frans'ia; hän oli, matematillisella precisionilla, sulkenut kaikki keinot johonkin selitykseen ja näkyi testamentissänsä istuvan ja ihailevan, että hän, niin kauan kuoleman jälkeen, voisi tehdä erään ihmisen onnettomaksi.
Frans Olivesköld'ille, jonka olopaikka oli yleiseen tuntematon, ilmoitettiin ulko- ja sisämaisissa sanomalehdissä sisällys neiti Juliana du Valmyn testamentillisesta hyväntahtoisuudesta ja että, jollei hän yön ja vuoden kuluessa ilmoittaisi itseänsä, piti häntä enempää kuulematta Valdemarsborg'in sukukartanokirjeesen kuuluva kodicilli avattaman ja sen sisältö toimitettaman testatorin tahdon mukaan.
Päivän Sana
Muut Etsivät