Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 6. heinäkuuta 2025
Kaikk' unohtuu; myös kansojen kauneimmat virret, Pois lahoaa kodin yhteisen korkeimmat hirret; jäljelle jää vain vaistojen yhteisten touko, Väinölä, jonka ei urhoa ampune Jouko.
Hän takoi nuolia, jousia ja kirveitä, apunaan Jouko, jota hän siitä lähtien, kun luuli papin häntä silmänneen, aina piti läheisyydessään, neuvoen hänelle taikomisen taitoa ja opettaen hänelle taikoja ja kaikkea muuta tietoaan. Joukosta piti tulla taikuri yhtä hyvä kuin isästäänkin.
Vähän ajan perästä Jouko kuitenkin nukkui ja alkoi hengittää rauhallisesti. Kun oli illastettu ja miehet laittelivat tilojaan, kutsui Panu, joka koko ajan oli totisena ja vähäpuheisena istunut, mukaansa vanhimman miehistään, Ilpon, astui suksilleen ja hiihti pois. Kukaan el tiennyt, minne hän meni, mutta että hänellä oli jotakin tavatonta tekeillä, sen he ymmärsivät. Myrsky oli yhä kiihtynyt.
Perehdyttävä on sinun haltijoihin ja haltijain sinuun. Jos sinulle Maahinen unessa ilmaantunee, tietää se, että sinulle alamaiseksi tarjoutuu. Ellet häntä nähne, kerran kuun vaiheessa on sinun täällä yö nukuttava, kunnes nähnet. Nouse lauteille, ummista silmäsi ja nuku. Jouko totteli, sydän vapisten.
Heikko, mutta yhä kirkastuva tulenloimo valaisi taivasta sieltäpäin, mistä Reita oli tullut. Reitalan aholla palaa! Mikä siellä palaisi? Sauna palaa! Joutukaa apuun! Hirmuja tekevät. Näitkö isääsi, Jouko? huusi emäntä. Ilpolassa oli ollut, mutta yhdessä lähteneet, vastasi Jouko. Vie sinä, Jouko, sana Kuismalaan ja ... minä juoksen Jorman tuvalle! Pappi jäi saunaan nukkumaan! sanoi Reita.
Nämä kaikki mielessään nyt, niinkuin ainakin, hiihti Panu samoja matkoja, joita ennenkin oli iloisessa hilpeässä miesjoukossa hiihtänyt, mutta ei kuulunut nyt Kuisman lauluja, ei urhojen pajatusta, ei ollut Jouko jälkijoukossa, josta häntä aina lempeällä silmällä etsi. Ilpo siellä vain väännätteli, kutsumatta, asiatta oli mukaan lähtenyt.
Tapoinhan! huudahtaa hän. Häntäpuoli vielä kiemurtelee, Jouko polkee kantapäänsä niskaan, tarttuu pyrstöön ja heittää ruumiin huoneen nurkkaan, jossa Panun suuri arpakannus riippuu. Kannuksen nahkakalvo kumahtaa. Jouko ei älyä, mikä äänen synnyttää, se kuului kuin seinän takaa, kuului kuin maan alta ... ja hurjana pelosta, luullen tapetun haltijan äänen kuulleensa, karkaa hän ulos taikamajasta.
Jouko rientää jäljestä, tuntee rinnassaan eri voimaa, josta ei ole ennen koskaan tiennyt, uskoo, että nyt se ei musta härkä uskallakaan, nyt on hänellä se taikakalu, ettei hänelle mikään mitään mahda, ei pelkää isäänsäkään ... olkoon kotona, jos on ... en mitään pelkää!
NUORI JOUKO. Ennen Joukolan jätämme Kuin ketoja kääntelemme. Ennen tunturin takana Tuulen tuiskuisen kotona Metsän riistoja ajamme, Perustamme peurakarjan. Sinne, veikot! SORMO. Sinne! PURMO. Sinne! Mut kuka tuo vaimo tuolla? Mielikkikö metsän muori! Kaikki kolme likenevät toisiaan epäluuloisina. SINIKKA tulee. Nyt julistan heille koston, Panen valhetta välille. NUORI JOUKO. Se katala on Sinikka.
Uhrataksesi pitäisi, Panu, kotihaltija lepyttääksesi, että tuon tulemasta estäisi. MIEHET Uhraa, Panu, lepytä, anna pitoherkuista parasta. PANU Mitä mä sille suun tukkeeksi! Jouko, tule tänne! Pane ovi kiini, ett'ei kuulu akkain ulina! Vie uhri kuolleen muistoksi saunakuusen juureen haltijalle. JOUKO Mitä ma vien? JOUKO Viinaa! PANU Ka, viinaa, voudin viinaa!
Päivän Sana
Muut Etsivät