Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 3. heinäkuuta 2025
Päivä kului toisensa perään; Gunhilda tuli tiedustelemaan poikaansa aina yhtä säännöllisesti kuin aurinko nousee taivaalle. Ja hän kyseli semmoisella levottomuudella ja semmoisella yhä lisääntyvällä tuskalla, jommoista hätää voi ajatella olevan äidillä, joka taistelee kuoleman-kielissä ja odottaa lastansa sanoaksensa sille jäähyväiset. Tämän vuoksi tuli hän pian tunnetuksi kaupungissa; häntä sanottiin "prinssin äidiksi" eikä sitä oikein tietty, josko hänelle nauraisi vai surkuttelisiko häntä. Mutta kaikki kummeksuivat sitä, että tuolla "katu-prinssi"-roikaleella on tuommoinen äiti, ja että tämä ei ole huolinut pojastaan ennenkuin nyt vasta niin, että on hänen tähtensä aivan taidolta pois, ja pian keksi kaupunki koko sadun ja monta satua, jotka sitten yhteen kutoutumalla kasvoivat kasvamistaan yhä suuremmaksi kokonaiseksi tästä hienosta ja kummallisesta rouvasta. Mutta Gunhilda ei itse tuosta tietänyt mitään; hän meni vaan joka päivä totutulla tavallaan Juditha-äidin luokse, tiedusteli poikaansa ja niin sai kasvatus-äiti taas kertoa pojastaan; sitten lähti Gunhilda taas kotiin ajatellen poikaansa ja hirveää syntiään.
Minun täytyi epäillä, josko elävänä enää sinua näkisin. No, isä, eipä paljon puuttunutkaan, etten olisi uponnut, vastasi Feliks. Ellei uskollinen Sultan olisi kanssani ollut, niin olisin nyt joessa kuolleena. Vaan Sultan juoksi jälestäni, kun jokeen putosin ja toi minun kuivalle maalle.
Ensiksi vastaa minulle, josko vielä olet entinen Ivan Ivanovitsch, joka aina oli valmis tekemään tehtävänsä rohkeasti, seurauksia pelkäämättä? Koettakaa minua, herra kreivi, kuului karhuntanssittajan vakava vastaus, en pelkää kuolemaa enkä perkelettä, jos vaan minulle hyvin maksetaan. Hyvää tai pahaa, minä sen teen. Kuulen mielelläni sinun niin puhuvan, Ivan Ivanovitsch, vastasi kreivi.
MAUNO. Koko elämässä emme enää toisiamme näe. ANNA. Oi, josko se ei olisikaan ikinä tapahtunut. No niin, minä teen niinkuin tahdot. Jää hyvästi, Anna! ANNA. Jumalan haltuun! Tänne miehet, ohoi!
Ja sentähden siis nyt sinulta kysyn, Gudula, josko huolit minun rakkaudestani ja sydämmestäni, josko tahdot minut tehdä onnelliseksi ihmiseksi antamalla minulle sydämmesi ja rakkautesi? Mieleni olisi jo tiellä tehnyt sinulle sanomaan, että minä sinua rajattomasti rakastan, ja pyytämään sinua vaimokseni.
SAARA. Hyvä että tulit. Tuossa nyt näet. NIILO. Mitä, mitä ? SAARA. Ajattelehan, minä tulen kotiin ja tapaan nämä kaksi nuoleksimassa toisiaan Selman ja tuon NIILO. Selma, onko se totta? SAARA. Josko se on totta. Luuletko minun valehtelevan. NIILO. Selma tyttäreni, puhu.
"Mutta tiedättehän te sen myös, isä, että meidän kahakat täällä Perth'issä, josko sattuvatkin tiheään, eivät koskaan ole pitkälliset".
Silloin ei Bård enää viihtynytkään ulkona. Hän meni huoneeseen äitinsä puheille ja kyseli häneltä vakavasti: josko todellakin on jotakin erinomaista pelättävissä. Hän kertoi äidilleen mitä tämä oli sairaana ollessaan sanonut sekä mitä hän itse tästä mietiskelee. Gunhilda piilotti kasvonsa eikä vastannut mitään. Bård kyllä näki miten hänen koko ruumiinsa värisi.
Hän odotteli josko Heta alottaisi puhetta, että saattaisi uudelleen viedä puhetta siihen kysymykseen, kuka on syyllinen Kaisan kohtaloon. Vaan kun näki Hetan olevan niin umpimielisellä tuulella, niin itsekseen vaan sanoi: "Voi, voi, Kaisa parkaa!" Sen sanottuaan kääntyi Kaisan lapsiin, jotka olivat jo saaneet voileipänsä syödyksi ja kysyi: "Söisittekö vielä toiset voileivät, vai mitä?
Erakko nyt hitaasti kulki eteenpäin ja ritari astui hänen jälessään, vieläkin epäillen, josko ei tuo musta haahmo, joka tietä osottaen liikkui hänen edessään, itse teossa ollut sekavan unennäön luoma. Aivan kuin varjot he siirtyivät ulkomaiseen suojaan, pakanallista emiiriä häiritsemättä, joka yhä makasi uneen vaipuneena.
Päivän Sana
Muut Etsivät