Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 19. lokakuuta 2025
Elsa itse oli huumauksissa odotellessaan, että Jori tuli ja sulki hänet syliinsä... Kotonakin oli kirkkaampaa ja kaikki esineet taas aivan kuin hymyilivät. Kirkkaimmin säteili valkoinen kivi, jonka muutamalla purjehdusmatkalla Jori oli löytänyt ja Elsa sen ottanut ja piti koristusten joukossa piirongin päällä. Sen kanssa hän ajatuksissaan puheli, se ymmärsi paremmin kuin muut.
Sunnuntait olivat aina olleet niin äärettömän hupaisia. Joko aamupuolet tahi iltapäivät olivat he yhdessä. Kun eivät olleet purjehtimassa, niin olivat kävelyretkillä kaupungin ympäristössä, jotka Jori tarkoin tunsi ja tiesi kauniita ja somia paikkoja, joita Elsa ei ollut voinut aavistaakaan oleviksi.
»Minä vakuutan, että neitiä ei peloita sitten enää, kun vielä kerran laskette.» Elsaa ujostutti kauheasti. Melkein hävetti, kun sanottiin neidiksi. »Minä pyydän, neiti, olkaa hyvä», uudisti Jori. »En minä olisi uskonut, että sinä Elsa olisit niin pelkuri!» sanoi Mari. »Kyllä minä osaan ohjata, niin ettei neidin tarvitse sitä pelätä», vakuutti Jori, kun Elsa suostui lähtemään.
Se kertoi hänelle kaipausta herättäviä muistoja ja elähytti sitten kirkkaalla toivolla. Oli hauska sitten viikollakin illoin tulla kotia, kiihdyttää itseään kaipauksen tunteella ja hurmata mieltään Jorin tulolla. Eihän hän olisi ymmärtänytkään, miten äärettömän onnellinen hän oli ja miten oli suloista elämä, jos ei Jori olisi ollut poissa.
Jori ei voi olla rakastamatta heitä! Muutamana iltana kaupungilla käydessään tuli häntä vastaan jonkun naisen kanssa kaksi herraa, joista toinen näytti Jorilta. Tahtomattaan tuli hänellä äännähdys: »Jori!» Kaikki kolme pyörähtivät taakseen katsomaan ja nainen tuli ja tarttui Elsaa kainaloon lausuen iloisesti: »Elsa!» »Mari!»
Takaisin tullessa vetivät he toisiaan vuorotellen, nauroivat ja ilveilivät. Jori tuntui nyt aivan tutulle. Mutta omituiselle tuntui aina laskea kätensä Jorin olkapäille ja olla niin lähellä häntä. Jonkun aikaa laskettuaan kysäsi kumpikin yhtä aikaa ja samoin sanoin: »Vieläkö lasketaan?»
Elsa pisti kätensä Jorin kainaloon, puristausi lähelle ja veti sitten hiljaa kätensä pois. »Onko sinulla ollut ikävä?» kysyi Jori. »On vähän!...» Siihen heidän puheensa taas katkesi. Vaan Elsasta tuntui hyvälle näin. Hänestä oli niin turvallista ja lumipyrykin tuntui vain hauskalle.
Aappo lasketti tyttöjä, Montinin Huldaa tahi muita. Jori laski yksinään kilpaa poikain kanssa. Risto myös laski yksinään. Ja hän olisi varmaan ottanut kelkkaansa, jos olisi viitsinyt mennä sinne lähelle. Risto pyysikin sitten muutaman kerran, kun hän mäkeen mennessään tapasi Elsan. Tämä oli Elsasta niin hauskaa, niin hauskaa, että... »Kuule, eikö siinä huimaa päätä!
»Ette suinkaan, neiti, enää pelkää», sanoi Jori, kun he nousivat kelkasta radan päässä. »En», sanoi Elsa, vaikka vielä häntä peloitti, mutta halutti laskea.
Seuraavana iltana hän ei lähtenyt mäkeen, vaikka Mari tahtoi ja Elsaa itseäänkin halutti. Oli hänestä ollut hauska, mutta häntä ujostutti Montinin Jori. Aivan puhutteli neidiksi ja niinkuin hän olisi ollut jokukin arvokas! Hän ei osannut puhella mitään. Toki Jori piti häntä tyhmänä. Ja jos hän lie jollain tavoin tyhmästi käyttäytynyt?
Päivän Sana
Muut Etsivät