Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 19. lokakuuta 2025
»Montinin herra ja rouva ja Karénin rouva, Montinin Jori, Hulda, Siiri ja Lotta, Strömbergin Liisi ja Betti ja Gröndalin Fraiju ja Montinin piika, jolla oli suuri kannannainen vasu kainalossa», selitti Liisa ja arveli, että ne menivät Montinin kaukavainiolle leikkimään. Sinne se oli mennyt Vimparin Aappokin herrasväen mukaan, ja arvelutti tyttöjä, että jos se meni pastoriksi.
Elsa ei ollut Joria tavannut sen jälkeen, kun he tulivat »sinuiksi». Jori oli aikonut mennä maalle käymään, jossa sanoi viipyvänsä viikon ja Elsallakin oli kiireellisiä kotitöitä, joita piti tehdä illat kaiket, ettei olisi muuhun joutanutkaan. Niitä oli hänellä vieläkin, vaan hän jätti ne lepäämään täksi iltaa. Tänä päivänä oli Jori sanonut tulevansa.
Kotiportille tultuaan näki hän Aapon ja Marin, jotka olivat menossa maantielle päin. Mari kulki hyvin likellä Aappoa, että ihan koskettivat toisiinsa, ja he näyttivät puhelevan hyvin tuttavallisesti. Elsan kävi kateeksi Mari, joka oli niin onnellinen ja jolla oli niin hauska. Hän ei mene huomenillalla silloille, vaikka Jori olisikin siellä.
»Ilman aikojaan.» Jori tuli uteliaaksi. »Olinko minä jollain tavoin tyhmä?» »Eei sinne päinkään, omaa hupsuuttani vain nauran!» selitti Elsa ja rupesi muusta puhelemaan nousten kiveltä, johon oli istahtanut. Ja he lähtivät kävelemään takaisin. Jori uteli vieläkin, mitä se oli, jolle Elsa oli nauranut, ja erotessaan sanoi, että hänen pitää se vielä saada tietää. Elsa jäi pahoilleen siitä.
Mutta Montinin Jori otti pojalta rahan ja toi Elsalle, joka apealla mielellä astui juoksevaa Maria vastaan. Hyvillään olivat molemmat tytöt, se on tietty, ja Joria toisilleen kiitettiin. »Emmekö tykkää Jorista?» »Tykkäämme.» Ja Jorista he sitten puhelivat unehuttaen löytämänsä rahan melkein tykkänään.
»En minä muista sinua niin pienenä», sanoi Jori. »Ensi kerran muistan nähneeni sinut, kun olimme Vimparin Aapon kanssa katsomassa Unkarin mustalaisia. Te olitte Ojanniemen Marin kanssa ja Aappo sanoi minulle nimenne.» Elsa katsoi utelevasti Joria silmiin. »Muistatkos sinä sitä?» kysyi Jori. »Muistan, veikkonen!» ja Elsa purskahti nauramaan. »Mitä sinä naurat?» kysyi Jori ja punastui.
Hän tunsi täyttä lohdutusta siitä, että hän ei ole koskaan rakastanut ketään muuta kuin Joria, eikä voi rakastaa. Rakkaudella hän uhrautuu, toivoo ja suo hänelle onnea. Hän tunsi samalla, että Jori muistelee häntä myös rakkaudella. Tulisesti hyväili hän Yrjöä, josta tuntui olleensa kauan aikaa erillään ja olleen aivan kuin häneltä unohduksissa.
»Kenestä minä olisin muusta pitänyt?» kysyi Elsa kummastuneena ja tietämättä mitä Mari tarkoitti. »Missä Jori on?» kysyi Mari. »Eikö liene jossakin matkoilla. En minä ole tavannut häntä sitten kevään.» »Tietääkö Jori?» »Tietää.» »Entäs äitisi?» »Ei äiti tiedä mitään, ei sitäkään että minä olen Jorin kanssa ollut.» »Sinun pitää sanoa äidillesi.» »En, minä en voi. Ennen hyppään koskeen!»
Hän kulki kiireesti, ja jos jonkun miehenpuolen näki jälessä tulevan, lähti hän juoksemaan. Siitä pelostaan hän ei päässyt muinakaan iltoina. Kotiin päästyä ja työssään ajatteli hän, että kun Jori tulisi, niin olisi turvallinen olla, sitten hän ei enää pelkäisi!
Sitä menoaan tuli hän Montinin portille ja oli levollisempi, kun äitiä ei ollut kadulla näkynyt, että tottakai se sitten on jaksanut. Vaan varmuudeksi halutti nähdä. Sisään ei kuitenkaan viitsinyt mennä eikä kartanollekaan oikein, että jos huomaavat tai jos sattuisi Montinin Jori ja tytöt tulemaan. Hiljalleen vetäytyi seinänviertä ja pidätteli nyyhkytystä, joka aika ajoin vielä pulpahti kuin pore vedenpintaan. Nurkan takaa sitten kurkisti. Kyökin ikkuna sopikin näkymään verannan kulman takaa, kun pitkäksi kaulansa kurkotti. Tikapuut olivat pahasti edessä, vaan kun laskeutui kumarruksiin, niin puolapuitten välistä näki alaruudut. Ja sieltäpä nyt näkyi vähän äidin päätä, toinen puoli takaraivoa ja vähän olkapäätäkin.
Päivän Sana
Muut Etsivät