United States or Rwanda ? Vote for the TOP Country of the Week !
Jos Johanna lähtee talosta ... seuraan minä häntä. Arvasinhan tuon! Kreeta! minun täytyy vielä saada tavata Johannaa ennen kuin lähden. En uskalla nyt ... olen liika kuohuksissa ja masentunut ... peloittaisin hänet vaan tarpeettomasti. Koettakaa sovittaa niin, että saan puhella hänen kanssaan häiriintymättä. Kyllä!... kyllä minä sovitan! Olkaa te, isäntä, vaan levollinen.
Ei ole sitte moittimisen varaa ... ei tarvitse Savelassa sitte enää savikopeissa asua...! Vai niin?... No, onneksi olkoon! Että Johannaa te...! Mutta tehän sopisitte melkeinpä isoisäksi hänelle!... Ja lapsihan tuo vielä on ... mitä hänestä naimisiin! En tahdo kiirehtiä... Voinhan odottaa siksi, että te, emäntä, itse ensin olette viettänyt häitä.
»Hm!» pani kuningas. »Te ette ole koskaan nähnyt minun tytärtäni Johannaa tarhapöllö hän on, hyvä herra! aivan tarhapöllö, jota häpeän! Mutta kun Orleans'in herttua vain olisi niin kiltti ja naisi Johannan, saisi hän sitten minun puolestani par amours olla vaikka kuinka hullusti rakastunut Ranskan kauneimpaan neitoon.
Sanomaton onni näkyi haaveellisessa katseessa, jonka Johanna, lupauksen saatuaan, loi Simoon. Tämä sieti katsetta kauemmin kuin taannoin. Simo ja Topias valvoivat vaan lyhyen hetken vieraisilta tultuaan ja asettausivat sitte levolle. Huone oli pimeä, hopeakello raksutti pöydällä ja Topias nukkui muistellessaan Johannaa ja perhoispariskuntaa.
Topias otti käteensä lampun ja saattoi Johannaa pimeän huoneen ja pimeän eteisholvin lävitse pihalle. Siinä tämä uudisti kutsun. "Tulkaa noista takimmaisista rappusista," sanoi hän, osottaen suurta lasikuistia rakennuksen perällä, "ja kääntykää ensimmäisestä vasemmasta ovesta sisään." Käytyään kylpemässä keitti Topias puuroa iltasekseen. Kylpy oli ollut hyvää ja hyvältä maistui puurokin.
Minä tiesin, että tähän asti olin pahasti elänyt ja että minulla olisi voimaa parantaa itseäni, mutta sen minä tiesin myöskin, että ilman Johannaa en olisi milloinkaan parantunut, tuskin ruumiillisestikaan, vielä vähemmän henkisesti.
No, tietysti!... Tulin tänne pyytämään Johannaa. Voi tätä matoista maailmaa! Jo te olette kadottanut järkenne! En, en suinkaan!... Olen vain muuttanut mieltä. Siinä oli sittenkin koira kuopattuna... Antakaa Johanna minulle, emäntä!... Hän pääsee hyvään oloon ... suuren talon emännäksi. No, sitä vartenko Savelaan nyt uutta asuinripiäkin rakennetaan?
Minä en ensin tahtonut Johannaa katsella, mutta sitten kuitenkin katsahdin, kun hän virren loputtua alkoi uuden ja sitä aluksi melkein itseksensä veisasi, ennenkuin muut ennättivät yhtyä. Ja hänkin katseli minua ... hän oli jo ennen katsellut minua ... ja hän katseli vieläkin!
Juuri äsken vasta lopetti ... oli raukka niin väsynyt. Vai väsynyt...? niin kai! Nuori ihminen ... mitä vielä! Eihän Johannaa nyt enää voida enempään pakoittaa, kun ei ole aiemminkaan pakoitettu ... liikaa tekee nytkin jo ... tuossa istuu aamusta iltaan päivän toisensa jälkeen. Liian nuori on vielä noin kovaan työhön! Liian nuori työhön!... kylliksi vanha muuhun!
Johanna oli hänen nimensä, ja hän rakasti Jaakkoa ja Maria, niinkuin isäänsä ja äitiänsä, ja heidän lapsiansa niinkuin omia veljiänsä ja sisariansa; Jaakko ja Mari pitivät ja kohtelivat Johannaa niinkuin omaa lastansa, ja hän rupesi saamaan yleistä kunnioitusta kauneutensa ja siveytensä vuoksi. Eräänä pyhä-iltana oli Johanna kylässä.