United States or Singapore ? Vote for the TOP Country of the Week !
Siellä istui hän leveällä ja matalalla kaidepuulla, mistä näkyi koko kenttä aina Janvillen taloihin asti, joitten välissä kulki rautatie, niin että hän voi jo kaukaa nähdä odotetun lemmikkinsä tulon polulla, joka kiemurteli peltojen välillä. Korkean, kullalta säteilevän taivaan alla istui hän yksin tavallisella paikallaan.
Hääpäivänä kun palattiin pormestarin luota ja kulettiin sivu Janvillen pienen kirkkomaan, vuodatettiin liikutuksen kyyneleitä; Rosen muisto, jota Frédéric oli rakastanut ja jonka kanssa hänen piti mennä naimisiin, heräsi eloon kaikkein sydämissä.
Ja hauskaa ja virkistävää oli kuulla heidän nauravan, nähdä heidän kaikesta sydämestään innostuvan tähän metsästykseen, sekä suurten että pienten, koko tuon iloisen joukon, Janvillen kerääntyvän heidän ympärilleen ja ottavan suurimmalla hyväntahtoisuudella osaa heidän huviinsa. Mutta äkkiä kuului höyryveturin puuskutus etäältä. "Oi, Jumalani, tuolla he tulevat!" huusi Rose hämmästyneenä.
Tämä nuori pari, joka kymmenen vuotta sitten oli rakkauksineen kuljeskellut kaikilla Janvillen yksinäisillä poluilla ja vaihtanut ahnaita suuteloita jokaisen pensaan takana, oli vihdoin ostanut itselleen pienen talon kylän ulkopuolelta, ja siellä viettivät he joka vuosi vuoden kauniimman ajan.
Samoin oli myllyn laita, jonka vanhaa koneistoa hän vaan aluksi paranteli, sillä hän ei tahtonut liian paljon loukata myllärin vanhoja ennakkoluuloja; höyrykoneen hankkimisen ja sivuradan rakentamisen Janvillen asemalle antoi hän olla toistaiseksi, mutta kaikki nämä Mathieun aatteet olivat itäneet hänen nuoressa ja tarmokkaassa mielessään.
Iloissaan kaksoishäistä, joista oli tuleva kuin Chantebledin kunniakas vihkiäisjuhla, oli Rose saanut päähänsä koota sinne koko suvun kymmenen päivää ennen häitä. Aamulla tahtoi hän sulhasensa ja koko perheen seurassa mennä Janvillen rautatienasemalle noutamaan toista paria, Ambroisea ja Andréeta, jotka sitten riemusaatossa tuotaisiin kotiin, missä aamiainen odottaisi.
"Niin, ja minä loukkasin häntä myöskin siten, ett'en alkanut ihailla hänen poikaansa, Antoninia, joka lienee teräväpäisimpiä oppilaita Janvillen koulussa." Mathieu hymyili yhä. "No, sitten en minä ihmettelekään, että ette onnistunut. Eräänä päivänä kun minä neuvoin vanhempia lähettämään Antonin maanviljelyskouluun, luulin minä, että he alkavat piestä minua.
Mutta kuolema oli valitettavasti jo niittänyt viljaansa, monet eivät enään voineet tulla. Vuosi vuodelta kasvoi niitten luku, jotka lepäsivät Janvillen pienessä, kukilla koristetussa hautausmaassa. Rosen ja Blaisen viereen, jotka olivat menneet ensiksi, olivat toiset asettuneet ikuiseen lepoonsa ja vieneet joka kerta mukanaan säikeen perheen sydämestä.
He olivat itsepäisesti kieltäytyneet ottamasta vaunuja, sillä heidän mielestään oli hauskempaa kulkea jalan nuo kaksi kilometriä, Janvillen ja Chantebledin välin. Jos tulisi sade, niin voisivathan he jonnekin päästä suojaan.
Jos minä tietäisin, että kuolen illalla, pyytäisin sinua odottamaan huomiseen." Ja Marianne sanoi lempeästi: "Miksi emme voi kuolla heti? Silloin ei meillä olisi tätä viimeistä kärsimystä, ja sinä veisit vaan mukanasi meidän muistomme." Vielä kerran olivat he näkevinään edessään Janvillen rauhallisen kirkkomaan, jossa heidän rakkaansa jo uinuivat ja jossa he itse pian saisivat yhtyä heihin.