Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 11. kesäkuuta 2025
Eräänä iltana kun Jakke tuli työstä kotiin, alkoi äiti Jaken kanssa haastella. "Oletko sinä ajatellut elämääsi eteenpäin ensinkään?" sanoi äiti. "Mitäpä minä siitä ajattelisin", sanoi Jakke. "Ajatteles nyt. Talo ei tule emännättä aikaan. Oletkos sitä ajatellut?" huomautti äiti. "Onhan minulla äiti, mitä minä semmoisista huolehtisin", tuumaili Jakke.
Juken emännän mieleen kantoi, että he tekevät työtä aivan suotta aikojaan Jaken eduksi, hänellä kun ei ole kuin yksi mies puoleltaan talon työssä, ja heitä on niin monta, ja yhtä kaikki Jakke saa niin ison osan talosta kuin hekin. Jukke koki kaikintavoin torjua eukkonsa mielipiteitä.
"Etkös huomaa, että olen jo vanha ihminen, ja minun tiimalasini on pian tyhjäksi juossut. Kuinkas sinun silloin käypi?" sanoi äiti ikäänkuin surumielisesti. "Minkäpä minä sille tekisin", sanoi Jakke. "Löytyy kuitenkin sen asian auttamiseksi eräs keino." "No mikä?" "Sinun täytyy naida", esitteli äiti.
Ja isän ankaruuden takia joutua kuolon saaliiksi ilman Keriläistä, jonka ystävälliseen huostaan hänet Mokki johdatti. Ilosta loisti Pekan ruskea muoto ja rintansa oli täynnä suloisia tunteita, ilon, rakkauden ja toivon tunteita, näitä ajatellessaan ja istuessaan hyvien ihmisten seurassa, nuoren vaimonsa sivulla omassa uutistalossaan. Kirjoitti Jakke Honka.
"Kukapa tämmöiseen paikkaan tulisi, ja kukapa näin vanhan miehen ottaisi, sillä olenhan jo kolmenkymmenen vuoden ikäinen", sanoi Jakke alakuloisesti, katsellen pitkin nokkavarttansa. "Kyllä mies aina emäntänsä löytää, kun hänellä vaan on toimeliaisuutta sen verran, että rupeaa hommiin.
Kun Jakke sai kuulla nuot hommat, koetti hän pyydellä, että hän saisi elää ja olla yhdessä; kyllä hän kokisi tehdä työtä ja eihän hän ole koskaan jakoa tahtonut, eikä ollut tyytymätön elämäänsä. Mutta ei sekään auttanut; Jakke työnnettiin vaan ypö-yksinään erilleen. Jakke tuli nyt kovin murheelliseksi; useampaan vuorokauteen ei hän kyennyt mihinkään toimeen.
Eräänä kertana oli Lampelassa neljä päiväläistä ratapölkkyjen teossa. Asiansa tehtyä lähti emäntä kalanpyydyksiään kokemaan. Miehet tulivat metsästä kotiin puolista syömään ja emäntää ei näkynyt ei kuulunut. "Kylläkai se on päällensä pudonnut rysäavantoonsa; muuton ei hän niin kauvan viipyisi. Täytyy pikasesti lähteä häntä hakemaan", hätäili Jakke.
Vasten tahtoaankin tunsi Jakke jonkunmoista mieltymystä häntä kohtaan. "Ei niin pientä pilaa, ettei totta toinen puoli", sanoi tyttö ja samassa nauraa heläytti niin että metsä kumisi. Jakke tuli niin hämilleen, että hän mutisi ikäänkuin puoliääneen: "Piisaa se pilkka pienempikin, ei harmajan hevosen kokoinen." Samassa nousi hän ylös ja alkoi astella kylää kohden.
Miten minä ehdin hakkuutyötkin tehdä ja hevosta ajaa?" selitteli Jakke neuvotonna. "Ole siitä huoletta; hakkaa sinä, kyllä minä hevosta ajan", sanoa mäikäsi emäntä. "Sinä hevosta ajat!" sanoi Jakke revästen silmänsä tavallista suuremmiksi. "Juuri minä." "Jopa nyt jotakin kuulee!" sanoi Jakke ihmetellen ja huokasi raskaasti.
"Noo, onhan niitä; vaan kylläpähän ne siellä pysyvät", tuumaili Jakke. "Onko niistä kukaan pyytänyt kaloja?" "Eipä juuri ... joku koukkumies joskus." "Etkö sinäkään ole koskaan pyytänyt?" kysyi emäntä. "Ei, mitäs minä; ei ne sieltä minun kynsiini tule", sanoi Jakke. "Senhän minä tiesinkin; et sinä mitään yritä.
Päivän Sana
Muut Etsivät