Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 24. heinäkuuta 2025
Kauppiaalla oli harvoin jalot hetkensä, mutta kun ne hänellä olivat, haltioitui hän itse omasta jalomielisyydestään niin, että hän kohosi aivan huimaaville hengen kukkuloille. Eikö se ollutkin hänen suora velvollisuutensa? Hän oli luvannut hyvitystä. Ja eikö Jaana ollut hänen oman torpparinsa tytär? Isäntänä hän oli velvollinen pitämään huolta alustalaisistaan.
GONERIL. Voisitte käyttää täyttä järkeänne, Jot' arvaan teissä löytyvän, ja heittää Nuo houreet pois, jotk' ovat viime aikaan Tosi-olentonne aivan muuttaneet. NARRI. Niinkö ei aasi huomaisi, milloin rattaat vetävät hevosta! Hei Jaana, sua lemmin! LEAR. Ken täällä tuntee mun? Tää Lear ei ole. Lear näinkö käy? näin puhuu? Missä silmät? Sen mieli heikko on, tai horroksissa Sen aistit.
Mikä sinun nimesi on? kysyi rouva viime hetkessä. Jaana. Eikö muuta? Rönty, Jaana Rönty. Fyi, sanoi rouva. Ei se kelpaa. Se on liian raaka ja kömpelö. Jos sinulta kysytään, voit sanoa itseäsi vaikka Hilduriksi. Miksi? kysyi Jaana. Rouva opetti hänelle sanan. Sitten hän avasi oven ja osoitti Jaanan erääseen kamariin. Siellä oli paljon herroja, joukossa yksi vanhempikin.
Viidennestä talosta ajettiin hänet uhkauksin ja ankarin sanoin; emäntä syytti häntä siitä, että hän oli varastanut villoja pääsiäisyönä ja pilannut karjan lypsämättömäksi. Kuudennessa talossa otettiin hänet taas ystävällisesti vastaan, kun hevonen oli sairastunut ja uhkasi kuolla. Jaana antoi hevoselle viinaa, sitoi pussin sen kaulaan ja sai kapan suoloja vaivainsa palkkioksi.
Kulki teitä tiettömiä, matkoja mitattomia, jäänä järvet, hyynä hyrskyt, tunturit ukonjylynä; parahti Lapissa lapset, kovin koirat vingahteli, meni viima usta myöten, hiilos himmeni kodassa. Maahinen majassa nukkui, kuuli kulkevan kovasti, haukotteli, hangotteli, leukapielensä levitti: päin putosi suuret hongat suuhun purnun pohjattoman; eipä Kouta, kolkko miesi.
Kysyttiin häneltä, oliko Jaana opettanut häntä taikoja tekemään aarretta löytääkseen. Vastasi, että hän sitä heikkona hetkenä oli pyytänyt, mutta että Jaana ankarin sanoin oli hänet ajanut ovesta ulos. Kehoitettiin etsimään aarteita jumalansanasta eikä mistään pirun konsteista. Kysymys. Olihan kaikille tunnettua, että Jaanan oli tapana povata tuhkasta; miksi hän siis sen kieltää? Vastaus.
Kyllä noin sievä ja sorea tyttö aina tuli toimeen maailmassa. Mutta hullusti Jaana hänen mielestään tekisi, jos hän piiaksi rupeisi. Ainahan niitä silläkin alalla paikkoja olisi, mutta ne tuottivat niin vähän. Kenties hän voisi päästä tarjoilijattareksi ja muuksi. Niillä olivat ansiot aivan toisellaiset. Minä olen niin nuori ja oppimaton, suri Jaana. Ei se mitään.
Se oli tyhjä. Kreeta oli kadonnut. Johannes, joka ei tiennyt, että Jaana oli hänet pelastanut, joutui ensi kerran eläessään sanattomaksi. Voudin talo paloi ilmitulessa ylt'ympäri. Mutta vihdoin viimeinkin oli humalassaan maannut linnan väki herännyt melusta. Kaksitoista aseellista ja voudille uskollista palvelijaa kiiruhti hänen apuunsa.
Tuolla kaukana Suomen sydänmailla, missä mustat vedet seisovat liikkumattomina hallaisissa rämeissä, oli Jaana Rönnyn koti. Se sijaitsi yksinäisen metsä-maantien varrella, kahden pikkukaupungin välissä, joita kymmenpeninkulmainen autio ja kolkko korpitaival erotti toisistaan. Majatalot olivat harvassa, tie aina joko vetelä tahi kuoppuralla.
Tarpeellisten oikaisujen ja keskustelujen jälkeen julistettiin yksimielisesti, Walleniuksen ääntä lukuunottamatta, se tuomio, että koska noita-akka Jaana, Augsburgista kotoisin ja Mustaksi Jaanaksi sanottu, täysillä näytteillä ja omasta tunnustuksestaan oli huomattu syypääksi pakanalliseen noituuteen, seurusteluun pirun kanssa ja kristityn nuorison viettelemiseen, ja koska hän myöskin oli paavillisessa uskossaan korkea-arvoista piispaa ja puhdasta lutherilaista oppia pahasti pilkannut, niin on hän tämä Jaana, Augsburgista kotoisin, oman sielunsa pelastukseksi ja muille kauhistukseksi ja varoitukseksi, tuomittava asianmukaisen valmistuksen saatuaan kristillisen seurakunnan läsnäollessa roviolla poltettavaksi; joka julistettiin Turussa sinä 10 päivänä syyskuuta vuotena Kristuksen syntymän jälkeen tuhantena kuudentenasadantena yhdentenä kahdeksatta.
Päivän Sana
Muut Etsivät