United States or New Caledonia ? Vote for the TOP Country of the Week !
»Miinasta kyllä huoli pidetään, kunhan sinusta ensin päästään», sanoi isä kylmästi. »Kylläkai minusta pääsee! Voin vaikka tappaa itseni, niin pääsevät!» kuohahti sisässäni, mutta ääneen en sanonut mitään. Musta murhe täytti mieleni. Nyt tiesin, ettei minulla maailmassa ollut yhtään ihmistä, joka minusta välittäisi. Olin yksin koko maailmassa ja maailma oli täynnä vihollisia.
Ja siihen useita muita juttuja lisäksi. Minä olen, parhaillani ollessani, esiintynyt täällä varasten ja tappelijain syyttäjänä, olen koettanut saada järjestystä silloinkin, kun nimismies ei uskaltanut hengellänsä hiiskahtaa järjestyksen puolesta. Mutta minä alan tulla vanhaksi, minun käsivarressani ei ole enää nuoruuden tarmoa, että voisin itseni puolustuksessa siihen täysin luottaa.
Minut itseni sitoi eräs ihmishirviö kiinni hevosensa satulaan ja ratsasti pois. Näistä omaisistani en ole koskaan sen jälkeen saanut mitään tietoa. Vuosia kului, minä kasvoin, ja jo silloin näytti elämä minusta ijankaikkisuudelta. Sillä ei minulla ollut yhtään iloista hetkeä; ei isää, ei äitiä, ei sisarta, ei veljeä, ei yhtään elävää sielua ollut ottamassa osaa minun elämäni vaiheista.
"Hän on tuskauttava, mamma, ihan tuskauttava sihisevällä äänellänsä; mutta se ei haittaa... Minä voin hillitä itseni jos tahdon, mamma kulta!" Kuninkaallinen sihtieri astui sisälle. Hän oli tavallisuuden mukaan hyvin sievästi vaatetettu, vieläpä vähän enemmän kuin tarvittiin, joka kuitenkin vaatetuksen suhteen teki Pierron joksi ystävänsä nimittivät häntä keskenänsä arvoitukseksi.
Ester tiesi hyvin, kuka hän oli, ja hänestä oli imartelevaa, että konsuli Falkenstern näin huomasi häntä. "Sallikaa minun esittää itseni", jatkoi tämä yllä samaan levolliseen, objektiiviseen tapaan, jonka hän arveli paraiten vievän perille, "olen konsuli Falkenstern." Ester hämmästyi hieman. Hänen silmänsä painuivat maahan miehen katseen edessä.
GRANSKOG: Minä tiedän jalomman. KERTTU: Kuka? GRANSKOG: Esimerkiksi minä. KERTTU sylkee häntä silmille. GRANSKOG: Te olette saanut huonon kasvatuksen, Gertrud. KERTTU: Se ei ole totta. Minä en ole saanut kasvatusta ollenkaan. Minä olen itse itseni kasvattanut. GRANSKOG: Sitten täytyy minun nähtävästi ruveta täydentämään teidän kasvatustanne. KERTTU: Koettakaa! GRANSKOG: Minä alan heti.
Ja koska myöskin tunsin itseni perin heikoksi ja uniseksi, laskeusin pian taas sohvalle ja nukuin. Se lienee ollut unelma, syntyen niistä ajatuksista, jotka niin kauan olivat asuneet mielessäni, mutta minä heräsin sillä tunnolla, että tätini oli tullut ja kallistunut puoleeni, pyyhkinyt pois hiukseni kasvoiltani, muuttanut pääni mukavampaan asemaan sekä sitten seisonut ja katsellut minua.
Toivonen kummasteli suuresti, että nyt yksi toisen perästä tuli hänen tykönsä, tahtoi häntä salaa puhutella; ja viimen sanoi nämät jumalattomat sanat: »Toivonen, sinä taidat kultaa tehdä, koko kylä sen tietää. Sinä tiedät noitakeinoja ja taikauksia. Jos perkeletkin itsensä näyttää, en minä häntä aivo peljätä. Jos niin olla pitää, verelläni mä itseni kirjoitan ruumiineni sieluneni hänen haltuunsa.
"Täällä on ihmeen kaunista, mutta kaikki on niin suurenmoista, Juho, ja niin mahtavaa; tunnen itseni niin pieneksi, typeräksi ja tietämättömäksi.
Silloin hälveni minusta viimeinenkin vihan kipinä, ja minä tunsin itseni ainoastaan sairaaksi ja surulliseksi ja nolostuneeksi ja käytöksestäni kummastuneeksi. Olisin antanut koko maailman, jos olisin voinut ottaa sanani takaisin. Mutta kuka voi kerran lausutun sanan lausumattomaksi saada?