Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 16. heinäkuuta 2025
Ja joka kerta juoksi mökin ovesta, jonka porstuana oli pistekota, maantien veräjälle joukko valkotukkaisia pikkutyttöjä katsomaan ohi ajavaa. Kuulin heidän elävän köyhyydessä, ja minun tuli heitä aina sääli notkuvissa kieseissä istuessani. Tuli samalla sääli itseänikin ja omaa elämääni.
Survaisee Anjan luotansa. Pois kavala! Pois nyt hempi! Itseänikin pakenen. Poistuu metsään. Väärin hän minua tunsi, Väärin toivoni tajusi. Vielä etsin onnetonta. Lähtee Kullervon jälkiä. Kuolema vihollisille! Surman isku sortajille! Poroksi isot isännät! Kullervo Kalervon poika, Nouse joukon johtajaksi! Juovat rehvastellen. Huomasitko? KOTRO. Ett' on vaara, Sen älysin.
Elli kääntelihe levottomana, aukoi ja tiukoitti nyyttinsä solmua ja sanoi sitten: Enhän ainoastaan teitä ... voihan olla, että pelkäsin itseänikin ... meidän kummankin heikkouttamme... Siinäkö oli ollut syy hänen käytökseensä eilen!
Se vaati päinvastoin minultakin melkein ylivoimaista henkistä ponnistusta. Mutta sitten totuin vähitellen siihen, rupesinpa tuntemaan siitä niin suurta hupia ja sisällistä tyydytystä, että se minua itseänikin oikein ihmetytti. Voiko ajatteleminen koskaan olla huvittavaa? kysyin häneltä vilpittömällä kummastuksella. Enhän minä enää vanhemmaksi tultuani olisi muuta tehnytkään, vastasi Musti.
Mutta sen pitkän puheen, minkä olen pitänyt siitä, mitenkä minä, myrkkyjuoman juotuani, en enää ole luonanne viipyvä, vaan olen poislähtevä ja menevä autuaitten onnellisuuksiin, tämän minä, kuten näkyy, turhaan olen hänelle puhunut, vaikka sillä olen tahtonut niin teitä kuin itseänikin rohkaista.
Kaikilla kertomuksilla täytyy olla alustawa pohja ja sitä paitsi koskee kertomus hiukan minua itseänikin", sanoi hän melkein tuimasti, katsoen samassa kiinteästi silmiini ja pyöritellen isoa nuuskarasiaansa. Minä pyysin anteeksi liian kiihkeän uteliaisuuteni, ja samassa rukoilin hartaasti, että hän alkaisi kertomuksensa.
VAIMO Hievahtamatta: Kuulin että tyttöni turmioon saattaja aikoo käydä luonasi. Että aijot ottaa hänet täällä vastaan niinkuin ystävän ja vieraan URMAS Tietäisit, vaimo, kuinka se itseänikin inhottaa! Ja kuitenkin enhän voi sulkea oveani ruhtinaan edusmieheltä. VAIMO Värähtäen: Rukoilen tyttäreni ruumiin kautta. Kuulin muidenkin käyneen siitä puhumassa.
Itseänikin kotimaa jo kovasti vetää puoleensa. Olen voimistunut ja voin lähteä. Mutta minä väsytän sinua?» Hän nousi lähteäkseen. »Ei, ei», esteli Eevi, »puhu sinä, kyllä minä kuulla jaksan.» »Tänään aamupuolella», jatkoi Erkki, »olen oikein lapsellisesti iloinnut ajatellessani, mitä kaikkea kotiin tultuani tahtoisin toimittaa. Isälle on pää-asia, että olen hänen läheisyydessään.
Me olisimme myöhemmin voineet monesti paeta, mutta olimme kuin jonkun taikavoiman hurmaamina ja jäimme Tatjanan läheisyyteen. Minä häpesin itseänikin, kun en voinut tytöstä luopua, ja luulin veljeni vaan rakkaudesta minuun pysyvän häpeällisessä vankeudessa. Viimein tuli isäni lunastamaan meitä. Sydämeni oli pakahtua häpeästä seisoessani isäni edessä.
Niittämään pakotettiin, vaan eihän siitä tullut porikkata. Jälki tuli kuin lehmän syömä, että hävetti itseänikin. Silloinpa olin virkani menettänyt ja pantiin lehtiä taittamaan. Niitä kyllä rupesi tulemaan kuin turkin hiasta, kun vaan olisi voimia riittänyt.
Päivän Sana
Muut Etsivät