Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 11. toukokuuta 2025
Tellervo tiesi kertoa sekä synkkiä että valoisia satuja: metsän velhoista, jotka itkeä nyyhkyttävät korkeain kuusien takana; leijonan metsästyksestä himmeässä kuunvalossa; sekä länsituulen kujeista neilikoille ja kurjenpolville tuolla niityllä.
Siinä sitten kauwan aikaa itkeä nyyhkytimme sanaakaan sanomatta, mutta kummankin sydän puhui niin paljon, ja me ymmärsimme hywin toisemme ja me tunsimme sillä hetkellä sanomatonta autuutta, sillä se kieli, jota sydämmemme puhuiwat, oli toiwon kieltä.
Siihen surmansa sukesi, kuolemansa kohtaeli; löyti turvan Tuonelassa, armon aaltojen seassa. Kullervo, Kalervon poika, pyyhältihe korjastansa, alkoi itkeä isosti, valitella vaikeasti: "Voi poloinen, päiviäni, voipa, kurja, kummiani, kun pi'in sisarueni, turmelin emoni tuoman! Voi isoni, voi emoni, voi on valtavanhempani! Minnekä minua loitte, kunne kannoitte katalan?
Neitsy Maaria emonen, Rakas äiti armollinen, Itkeä kujertelevi, Valitella vaikertavi, Käypi tietä astelevi Luojan hauan partahalle: "Nouses luoja kuolemasta, Herkeä uneksimasta; Nouse nuorra kuolemasta, Kaunisna katoamasta! Kun et nouse, et heränne, Jo kohta tulen minäki, Kerallasi kuolemahan, Kanssasi katoamahan."
Kärsimys ja kärsimysten näkeminen karkaisi heidän luonteitaan, kasvattaen toimeensa samassa suhteessa kuin tehtävän vaikeus kasvoi. *Täytyi* tehdä jotain muuta kuin loukkautua, jotain muuta kuin sääliä ja itkeä, täytyi taistella. Kun kirkonvartija kieltäysi lähtemästä kuvernöörin luokse »kerjäämään», oltiin vähän pulassa, ketä sinne lähettää.
Ei kyllä oikein ääneensä itkeä ilennyt, että muut olisivat kuulleet, mutta nyyhkytti hartaasti ja nuttansa hialla vesiä poskilta pyyhki.
Miihkali seisoi hämillään. »Meidän täytyy ... pitäisi ... se on ... auta häntä, Elina, minä en voi.» Hän istuutui etemmäksi muista ja itkeä nyyhki kuin lapsi. Elina juoksi kellariin ja palasi heti Maija Liisan ja miesten kanssa, sanoen: »Tuossa hän on. Meidän pitää koettaa saada hänet henkiin.» »No, johan minä sanoin», vastasi Maija Liisa. »Kuka käski hänen mennä yksin Anteron kanssa.
"Onko mikään, lapsi kultani, sinun poissa-ollessasi huolestuttanut?" kysyi hän. "Ei, äiti, ei," minä sanoin, "kaikki ihmiset ovat oikein kilvalla koettaneet minua pahentaa." "Pahentaa vanhalle kodillesi, Kitty?" Hän oli nyt antanut minulle oikeuden itkeä, ja minä niiskutin ääneeni: "Oi äiti, se ei ole muuta kuin ainoastaan levottomuutta sinun tähtesi.
"Todellakin, hänhän se oli kuin olikin!" hän huudahti, kovasti säikähtäen, "ja minä, onneton ihminen, minä typerä, joka en tuntenut häntä, ja olen tällä lailla isäntääni pettänyt." Hän alkoi itkeä kovasti ja moittia itseään, ja niin pahoillaan oli hän, että minun kävi häntä sääli.
Tietysti minä menin. Minä en luule, että sanoin mitään, joka olisi lohduttanut häntä. Minä en voinut tehdä juuri muuta kuin itkeä hänen kanssaan, kun katselin noita vähäisiä, viattomia, rauhallisia, hengettömiä kasvoja. Mutta kun lähdin hänen luotaan, sanoi hän, että minä olin tehnyt hänelle hyvän työn, ja käski minun tulla uudestaan.
Päivän Sana
Muut Etsivät