Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 22. lokakuuta 2025
»Niin minäkin ajattelen», sanoi Witt, »kun vain *se* olisi pian ohitse!» »Mitä on elämä?» sanoi Swart vielä kerran. »Se on kuin aura ilman terää, harava ilman piitä, koira ilman häntää. Ja minä todistan sen sinulle: Tänään me voisimme olla ties miten kaukana, ja kuitenkin me istumme tässä rankkasateessa kuin kaksi ukulia.»
Minä pelkään välisti', jatkoi mestari Rörer, 'että minä lähden täältä yht'äkkiä ja ääneti, enkä jaksa puhua sanaakaan." Siihen arveli T:ri Martin Luther: "Joko elämme taikka kuolemme, olemme Herran. Niin on laita, joko henki menee meistä siten, että lankeemme portaista alas taikka äkisti kuolemme, kun istumme ja kirjoitamme.
Olin heti täysin selvillä siitä, kuinka se oli tapahtunut. Entä sitten? Sitten ei mitään. Istumme siinä lämpimässä navetassa ja tuumailemme edelleen ja imemme eväsnekkuja posket pullollaan. Mikä lehmä se oli? Tuo Omena. Etkö ole nähnyt Punikin lentävän? En. Minäpä olen. Mitenkä se lensi? Minä kerron nähneeni Punikin lentävän aivan niin kuin Lallu oli kertonut Omenan lentäneen.
Nyt suutun kuitenkin kerran ja heitän elomme haaksen perämelan kohtalon kouraan. Tässä istun. JUHANI. Tässä istumme ja tuossahan makaa jalkaimme alla koko maailma. Tuolla punoittaa lukkarin talo kuin punainen kukko ja tuolla kohoo korkeuteen Herran temppelin torni.
Ja me istumme vaunuun ja juna lähtee liikkeelle ja me ajamme siinä, niinkuin ei koskaan olisi muulla tavalla ajettukaan, niinkuin meillä aina olisi ollut tämmöinen huone rekenä ja tuommoinen veturi hevosena. Mutta tuolla on vanha maantie, jonka yli aina vähän väliä ajetaan. Jokainen sen käänne on tuttu, jokainen puu, jokainen aita.
Ja me muut istumme kiltisti penkillä odotellen milloin kaiken maailman uudet nousukkaat saavat yhteiskunnallista ja valtiollista merkitystä! Kylläpä te näette kaikki pimeänä, sanoi Helena. Mutta myöntäkäähän, että se on koomillista: me muut sillä aikaa vaan "liitymme yhdistyksiin" ja kuljemme vappuna liehuvin lipuin pitkin katuja, niinkuin lapsukaiset!
AAPO. Se keino voisi käydä päisin, mutta ehkäpä kuitenkin parhain kaikki niinkuin sen kerran asetti itse viisauden Isä. JUHANI. Parhain. Tässä istumme revittyinä, rupisina, silmäpuolina kuin kollikissat maaliskuussa. Onko tämä herttaista? Peeveli! tämä maailma on suurin hulluus mikä löytyy auringon alla. SIMEONI. Niin on hän asettanut, Herra, sillä hän tahtoo koetella ihmislapsen voimaa uskossa.
Istumme ajan orhien reessä, yö on yllämme, kuilut on eessä.... Raukat me rientäjät, minne vie tiemme? Päivänkö puolella huomenna liemme vaiko on hautamme syvänteessä! Matka vierii, reen jalas luistaa.... Maantien kuuset menneitä muistaa: paljon ne näkivät, ei vielä tätä, että näin suur olis vääryys ja hätä. Hiljaa ne lumista hiippaansa puistaa.
Mehän istumme tässä niin mukavasti kuin omissa tuvissamme, ja olemmehan me ainakin kuivalla maalla. Ja te, pojat, pidelkää lujasti penkistä kiinni älkääkä töllöttäkö siinä suut auki niinkuin odottaisitte paistettujen kyyhkysten lentävän suihinne! Painakaa hatut lujasti päähän!» Hän tuuppasi poikaansa kylkeen.
Niinä perjantai-iltoina istui sentähden neiti Roosa, postineiti, tavallisesti voudissa, rouvan huvina. Mutta nyt hän oli päivällä sanonut: »Tule sinä Hilma nyt kerran minun luokseni, niin istumme siellä. Minä kun en ole oikein tervekään, niin juodaan nyt kerran ihmeeksi siellä meillä teetä.
Päivän Sana
Muut Etsivät