Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 25. kesäkuuta 2025
Niin kulkevi aika, kuin rientävi kiitävä pyörä: Kun aamua odotan, puoless' onpi jo päivä, Kun puolehen odotan, ehtivi kohta jo ilta; Vaan illoin siintävi silmiin aamuinen taivas. Niin kulkevi aika, kuin rientävi kiitävä pyörä. J
Minä en vielä ole puhunut sanaakaan matkastamme Lontoosta. Ei juuri sentähden, kuin minulla siitä olisi paljon puhuttavaa, sillä me tulimme merisin Bristolista, isäni, Hugh Spencer ja minä, ja minä puolestani olin niin kiinni kotia ajatellessa, etten ottanut vaaria paljon mistään. Mitä pää-asiallisesti muistan, on haastelo, joka minulla oli Hugh'in kanssa. Oli rauhallinen ilta.
Me olimme sangen onnelliset, eikä tämä ilta, joka oli viimeinen laatuansa ja määrätty ijäksi päättämään tätä elämäni jaksoa, koskaan mene minun muistostani. Kello oli melkein kymmenen, ennenkuin kuulimme pyörien äänen.
Tie taipui milloin notkoksi alas, ja silloin humahti suosta kulkevia vastaan jäähtynyt ilma, mutta kovemmilla mailla lehahti aina kangaskanervan lämmin tuoksu. Kaste oli jo tiepuoleen nurmikolle laskeutunut, ilta kului ja yö läheni, mutta ei näkynyt vielä mökkiä, jossa oli määrä levähtää.
ROOPE. Kuinka minä olisin... Mitä sinä joutavia loruat! Joutavia? ROOPE. Kyllähän minä sen muistan. MIINA. No? ROOPE. No! Mitä no? Ei mitään. ROOPE. Puhuin kai jotain roskaa. Koko ilta oltiin hyvin leikkisiä, Ah! Lörpöttelinhän minä sinulle naimisesta ja Jumala tiesi mistä, kiusoittaakseni erästä ... mutta en minä sillä sen enempää tarkoittanut. MIINA. Etpä kaiketi tarkoittanutkaan.
Vihdoin hän korotti äänensä ja sanoi huomattavasti väräjävällä äänellä: «Onko totta että ystävämme Jeremias Munter aikoo kohta jättää meidät ja muuttaa elämään maalle yksinäisyyteen? Puhuuko huhu totta kertoessaan hänen jo huomenna aikovan jättää meidät ja että tämä ilta siis on viimeinen, jonka hän kaupunkilaisena viettää parissamme?»
Mutta tuon maan kieli oli kokonaan mennyt hänen muististaan, ja hänen täytyi puhua viittaamalla. Näin hän edistyi, päivästä päivään tointuen hitaasti, mutta vakaasti, ja koettaen oppia tavallisten kalujen nimiä nimiä, joita hän mielestänsä ei eläissään ollut kuullut siksi kuin eräs ilta tuli, jona hän istui akkunassaan, katsellen pikkuista tyttöä, joka leikitteli rannalla.
Hän kaivoi kinokseen alttarin yläpuolelle komeron ja asetti madonnansa siihen, sen entiseen paikkaan, josta se näki ja josta se itse voi näkyä laaksoon saakka. Sitten hän rakensi kokoonpuristamistaan lumipalloista lyhdyt alttarille, semmoisen, joita lapset suojasäällä rakentelevat, ja pani sen sisään kolme kynttilää. Oli tullut jo ilta, ja hän sytytti ne.
Ystävät, nyt iloitkamme, iloitkamme! KASPER. Iloitkamme kaikki ilon iltana! ALMA. Armahin mun isäni, mun äitini! ELINA. Alma, sinua mä kiitän. KASPER. Seppel tänne! Seppel koristeeksi hänen kulmillensa! Alma, sydämmeni ihastus ja aarre, Kalliona seisoit koetuksen myrskys. ELINA. Alma, kaikki palkinnut on tämä ilta Nähdyt vaivani; jos niitä nähnyt olen Tähtes sinun, joka sieväst ylenit.
Olenko sentähden nainut, että niinkuin siimaa myöten joka ilta rukoilisin ja kello 9:ltä panisin maata? MARIANA.
Päivän Sana
Muut Etsivät