Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 14. lokakuuta 2025
Syvä lähimmäisenrakkaus on siinä, että rakastaa toisissa ihmisissä sitä, mikä heissä on ikuista, sillä oikea tosi-lähimmäinen on se, joka eniten lähenee Jumalaa, s.o. sitä mikä ihmisissä on puhdasta ja hyvää; ja vain alati pysyttelemällä niitten porttien lähettyvillä, joista äsken puhuin, voit sinä löytää sen, mikä sieluissa on jumalallista.
Nyt minä läksin täysin tyytyväisenä, sillä olihan minulla mainio tilaisuus tehdä tuo suora tunnustus, joka mieltä painoi. Tulin saamaan varmuutta, tietämään josko elämäni on oleva ikuista kevättä tahi ikuista syksyä. En kuitenkaan hetkeäkään epäillyt sen olevan muuta kuin kevättä.
Niin, käwihän se laatuun minulta, joka olin niin loistawa tulewaisuus; mitäpä huolinkaan minä yhden sydämen särkymisestä; mitäpä huolinkaan minä wanhan, kuluneen rakkauden wiimeisestä walituksesta, waikka olinkin kerran luwannut hänelle ikuista uskollisuutta, waikka olinkin sanani syönyt, lupaukseni rikkonut, ja surkeasti hänet pettänyt. Onko siellä pullossa enää mitään?
Niin suurta onnea ei Elsa voinut uskoa tapahtuvaksi itselleen, vaan sitä hän kuitenkin kaipaili ja haaveili. Hän uinaili ja ajatteli ikuista kesää, ruskottavaa iltaa, jolloin hän istuisi jossakin synkässä metsässä ja tulisi joku kaunis poika, joka rakastuisi häneen...
Nyt voit tehdä, mitä haluat, hän ei ole sinua estävä, sillä jylhissä vuoren sisuksissa hän nukkuu ikuista unta, josta ei kenkään herää: siis juo, Ruppert ja ole iloinen!" Hermottomina riippuvat kätensä kouristuivat, hän puri huuliansa, ja hänen uhkaavien otsanryppyjensä alta näkyi silmät, jotka ilmoittivat sanomatonta epäilystä.
Senjohdosta tulee väkisinkin ajattelemaan hyvän ja pahan ikuista taistelua, ja likeltä pitää, ettei kallistu dualismiin, siihen muinaisten idän kansojen uskoon, että valo ja pimeys alati kamppailevat keskenään hengen maailmassa niinkuin luonnossakin, ja että toiset olennot jo alun pitäin kuuluvat hyvän, toiset pahan valtakuntaan.
On sankari sortunut, ylpeä liian miekkansa oli iskemään isien nostamaa pyhää ikuista valtaa, mi kirkkahin koru aikojen kultaisen kruunun ompi. On sankari sortunut, joukkonsa toivo pettynyt tuonelle uhrasi urhon ylpeän, suuren, on sankari sortunut, ikuinen Rooma vapaana jälleen, ja pauhaten kaikuu kaduilta, toreilta rahvahan riemu.
"Juhaniako tarkoitat?" kysyi Antti. "Häntä. Sinun henkeäsi hän vaanii... siitä olen varma..." "Kumma mies", virkkoi Antti. "En ymmärrä lainkaan. Kun Varsankalliolla yhdessä tappelimme kuolemaa vastaan, lupasi hän itse ikuista ystävyyttä.
Ikuista tyyntä soutamaan Ei sentään luotu meitä, Ei luotu aina nauttimaan Kotoisen lieden lämpöä Ja armaan lempeä; Ei luotu miestä ainakaan Ikänsä halki kuulemaan Kotoisen lahden laulua, Kotoisten kuusten huojua, Ei käen kultarinnan kukkumista, Ei laulu-leivon lempisäveleitä. Mies toimehen suureen suunnattiin Koti-aitojen ulkopuolla, Meri myrskyvä seilata annettiin, Ilo taistelun touhuun kuolla.
Tämä uudistettu merkki ei voinut olla satunnainen yhtä vähän kuin tämän tuskin nähdyn, vaan ihanan naiskätösen yhtäläisyys sen kanssa, jota hänen huulensa kerran olivat suudelleet ja jonka armaalle omistajalle ne silloin olivat vannoneet ikuista uskollisuutta, saattoi olla paljas sattumus.
Päivän Sana
Muut Etsivät