Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 10. toukokuuta 2025
Iisakki unohti sanottavansa kokonansa ja ääneti vaan yhä katseillaan nieli tuota tuntematonta tyttöä. Kuului sipsuttavia, hiiviskeleviä liikkeitä käytävästä. Ne herättivät Iisakin lumouksesta, ja tyttökin kimmahti ylös, kuni sähköitettynä. Hän kiirehti ovelle ja silmiänsä pyyhkien puikahti siitä ulos.
"Enpä joutaisi nyt minäkään", vastasi Heikki tyytymättömin ilmein, "en joutaisi seuroissa istumaan..." "Ei Herra katso aikaa eikä paikkaa silloin, kun Hän meidät pois kutsuu", sanoi Iisakki. Nyt Heikkikin vasta heräsi omista mietteistään ja myönsi Iisakin olevan oikeassa. Mutta Iisakin tuntoon jäi kummallinen pistos, ja hänkin huomasi, että Heikin silmissä oli erinomaisempi kiilto.
"Olisihan minun pitänyt se huomatakin, mutta en tullut niin tarkkaan katsoneeksi." Ovi paiskattiin kiini vihaisesti, ja Iisakki hymähti itsekseen. "Toista oli tuon lapsen käytös", ajatteli hän sitte. "Niin pehmeää, niin kainoa ja lämmintä. Eiköhän häntä sattuisi vielä näkemään, jos lähtisi kävelemään kaupungille."
Iisakin ääni oli epävarma, ja Hanna huomasi hänessä outoa mielenliikutusta. Iisakki ymmärsi parhaiten miesten vaaran ja tiesi, että Varsankalliolta oli melkein mahdotonta ketään pelastaa. Kerran ennen oli käynyt samalla tavalla, mutta siitä oli aikaa jo lähes kuusikymmentä vuotta. Iisakin isä-vainaja oli siitä tapauksesta kertonut. Silloin joutui kalliolle kaksi miestä.
Kiitetty olkoon Herra, joka nyt vihdoin on silmäni avannut", puhui hän semmoisella äänellä kuin tahtoisi itkuun laueta. Hanna katsoi häneen pitkään, ja Iisakki jatkoi: "Kuinka kummasti se paha osaa ihmisen silmät sokaista ja kuvailla hänen eteensä asiat.
Siihen ei setä Iisakki vastannut halaistua sanaa. Hän oli nöyrä herransa edessä, maksoi kaikki vahingot tyynesti ja kesti kaikki häpeän näköjään kylmäverisesti. Ei puhunut eikä pukahtanut pitkiin aikoihin sitä ei tätä.
Ei sitä kuitenkaan voinut kaukaa tuonne ylös katsella, kun kilo kävi niin kipeästi silmiin, eikä tuo kirkkokaan liene mikään mestariteos. Iisakki käveli kuitenkin verkoilleen sinne päin. Yht'äkkiä hän kumminkin muutti matkansa suuntaa eräässä kulmassa ja rupesi astumaan kiireemmin.
Aamiainen oli syöty, ja saarnamies istui keinutuoliin ja alkoi puhua Jumalan sanaa. Iisakki ja Hanna poistuivat taloustoimiinsa. Päivä kului, ja väkeä karttui yhä lisää, niin että ennenkuin varsinainen selitys alkoi, oli Nuottaniemen kookas pirtti kuin sullottu väkeä täyteen. TOISTA viikkoa viipyi Kero-Pieti Nuottaniemen ja Paloniemen taloissa, vuoro-illoin kummassakin seuroja pitäen.
Mutta Juhani ei tällä kertaa huolinut pikanellista. Hänen silmänsä näyttivät kauheilta, ja kasvot olivat tuhkanharmaat. "Niilo Iisakki... koskeenko se juoksi...? Voi meitä pojat..."
Koko pitkänä sydäntalvena hän ei ollut mitään kuullut Antista. Ei ollut sattunut sieltäpäin yhtään tulevaa eikä kauttakulkijaa! Eläneekö? Terveiset lupasi laittaa ... ei mitään ole kuulunut. Mutta varmaankaan ei ole unhottanut, jos on elävien joukossa...! Kun Iisakki nosti katseensa kirjasta, näki hän tyttärensä seisovan otsa kiinni ikkunassa ja katselevan pohjoiseen päin.
Päivän Sana
Muut Etsivät