Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 3. kesäkuuta 2025
Sitte noustiin rattaille. »Hop, hop, hepo!» sanoi Kallu, ja hyvää vauhtia taas ajettiin Onkkaalan kylästä. Ratasten jyrinä vain kuului vielä vähän aikaa, mutta vihdoin sekin taukosi. »Mene sinä, Hely, lukkarille», sanoi Martti, »kertomaan matamille matkastamme. Kyllä hän halusta tahtoo tietää, oliko meidän hauska, ja sano sitte myöskin Iirille, etten minä tänään tule laskentoa oppimaan.
Eipä kuitenkaan kukaan mennyt Iirille lohdutukseksi sanomaan, että avain oli löydetty.
Vieraitten mentyä valmisti matami Iirille vuoteen ja käski hänen sitte laskea polvillensa kiittämään Jumalaa, joka hänet armollisesti oli pelastanut. Iiri pani kätensä ristiin ja kiitti omalla lapsellisella tavallaan taivaallista Isäänsä, rukoillen myöskin siunausta kartanon herralle, hyvälle pelastajallensa. »Pane nyt maata, lapsi kulta, ja nuku rauhassa», sanoi matami. Iiri pani levolle.
Tulkaa minä olen kyllä vieras täällä kaupungissa, mutta tiedän sentään sattumalta, missä tyttökoulu on.» Kun koulutalon nurkka tuli näkyviin, osotti vieras rouva sitä matamille ja Iirille sanoen: »Tuolla nyt on koulu, kyllä kai sinne osaatte jo?» »Kyllä, kyllä», vastasi matami, »ja kiitoksia nyt vain, kyllä tästä jo mennään. Hyvästi nyt!» Iirille sanoi hän: »Näin sitä löytää, kun kysyy.
Iiri, kuten muutkin, meni levolle, mutta lepoa hän ei saanut. Kun kaikki jo nukkuivat, oli hän vielä valveilla. Hänen oli ylen kuuma, päätänsä poltti kummasti, huone tuntui ahtaalta, tuskin hän saattoi hengittää hän näki aina isännän ja hänen nyrkkinsä sekä Eveliinan komean ja ylpeän muodon mutta tuolla ulkona siellä oli niin hiljaista ja avaraa! Täysikuu valaisi ystävällisesti ja kutsuvasti, tähdet tuikkailivat viitaten häntä huoneesta pois. Iiri nousi vuoteeltaan, puki vähän yllensä ja hiipi hiljaa ovesta ulos. Hänen poskensa hehkuivat ja hänen silmissään paloi outo tuli. Hän katseli vähän ympärilleen, mutta katse ei ollut tavallinen. Kuvastuiko siinä kivunhoure vaiko mielenhairaus, sen ainoastaan lääkäri olisi kyennyt päättämään. Iltayön hiljaisuus vallitsi talossa, mutta etäältä metsästä päin kuului silloin tällöin koiran haukunta ja väliin myöskin kotiin palaavien metsästäjien jahtitorven ääni. Lähempää kuului yksinäisen linnun raksutus, varmaankin sieltä lammen rannalta, jossa Iiri päivällä oli kukkia poiminut. Sinnepäin tyttö nyt riensi. Hän kiirehti ikäänkuin käskyä totellen. Lammelle ennätettyänsä hän istui rannalla olevalle kivelle. Tyynenä kuten peili oli lampi, sen pinnalla kuvasteli tähtiä tuhansittain, ne ystävällisesti iskivät silmää Iirille äitiköhän niistä katseli? »
Hämmästys kuvastui selvästi Pekon kasvoissa, sillä eipä hänen mieleensä koskaan ollut tullut, ettei hän Iiriä saisi. Sitä vain hän oli pelännyt, että tyttö kuitenkin tahtoisi opettajattarena olla, kunnes hän, Pekko, oman kodin saisi. Hän siis sanoi Iirille: »Sinä varmaankin erehdyt. Olenhan nähnyt monen monituisissa tilaisuuksissa, että sinä olet minua kalleimpana ystävänäsi pitänyt.
Ja kylläpä hänelle ikää olisikin karttunut, jos näiden vieraiden kaikki toivomukset olisivat toteen käyneet. Kun lukkarin perhe astui tuohon valaistuun saliin, oli sinne jo melkoisesti kokoontunut nuorisoa. Helvi ja Selja, jotka täällä keskustelua pitivät vireillä, tulivat sanomaan tervetuliaiset matamille sekä Iirille ja Pekolle; lukkari oli jo puikahtanut eteisestä rovastin kamariin.
Helvi ja Selja pukivat Iirin morsiameksi, eikä ollut vaikeakaan saada hänestä ihanaa morsianta, sillä viheriä myrtti ja valkoiset myrtti- ja oranssikukat sopivat hyvin hänen mustiin hiuksiinsa. Patruuna oli itse ostanut Iirille hääpuvun; se oli valkoisesta silkkikankaasta tehty. Iiri olisi halukkaammin suonut sen olevan yksinkertaisemmasta aineesta, mutta neiti Joppe sanoi: »
Pihalla istui Renkala reessään ja huusi Iirille: »Tule nyt joutuun, tyttö, ei sitä usein huutotyttöä isännän rinnalle rekeen aseteta, hihi hii» Iiri riensi rekeen, kyyneleet vierivät hänen silmistään, hän katsoi vielä kerran taaksensa, isäntä huimasi piiskallaan hevosta, ja Iiri läksi uutta kotiansa kohti. Arvo katsoi heidän jälkeensä.
Isäntä näytti nyrkkiään Iirille, sanoen: »Kyllä sinun vielä opetan muistamaan.» Avainta ei vain löydetty, vaikka sitä kovin haettiin. Emäntä etsi myöskin, vaivihkaa vain; hän kyllä muisti Iirin käyneen kamarissa, mutta ei pannut tähdelle, mitä hän siellä teki. Vihdoin, kun kaikki jo olivat menneet maata ja emäntä haki tulitikkulaatikkoa kaapistaan, näki hän kaapin perällä aitan avaimen.
Päivän Sana
Muut Etsivät