Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 26. kesäkuuta 2025
Luuletko sinä, että vanha, kunnialla elänyt isäsi on velkapää näkemään ja kuulemaan, kuinka sinä ryösit pitkin vankiloiden ja linnojen penkkilöitä ja olet koko suvullesi häväistyksen tauluna, niin että pian kaikki net ihmisraukat, joiden täytyy kantaa Helmikankaan nimeä, ovat häpeän tähden, joka sinusta vuotaa, pakoitetut muuttamaan nimensä.
Oli selvää, että nämä pelkurimaiset ihmisraukat olivat säikähtyneet ja että heidän pelkonsa oli levinnyt kaikkiin muihinkin. Vastaukseksi heidän hätähuutoihinsa ja ainoana pelastuskeinona huusi Stanley ankaralla äänellä heille: Te, jotka tahdotte pelastua, seuratkaa minua saareen niin pian kuin voitte; ja te, jotka huudatte tuolla, voitte pysytellä kanooteissanne kiinni, kunnes palaamme.
Sydän kutistuu kokoon, ja minusta tuntuu kuin täytyisi minun puhjeta katkeraan, valittavaan itkuun. Seuraavassa silmänräpäyksessä valtaa minut hellä myötätuntoisuuden tunne koko kärsivää, onnetonta ihmiskuntaa kohtaan. Oi, te poloiset ihmisraukat! Nyt näen, miten he kaatuvat surmaa tuottavien kuulien silpomina, kuulen hirmustuttavia huutoja ja muistan, että *minunkin* rakkaimpani kuoli samoin...
Ja nyt täytyi heidän poistua kolmen päivän kuluessa jättää kotinsa ja kaiken sen, mikä oli heille tullut rakkaaksi, menettää omaisuutensa ja kauppatuttavansa. Nämä ihmisraukat tulivat luoksemme surun murtamina ja kertoivat mikä onnettomuus heitä oli kohdannut.
Monesti olen perästäpäin kummastellut, kuinka nuo ihmisraukat voivat elää ja viihtyä siinä hirveässä siivottomuudessa, joka kaikkialla vallitsee noissa tavallaan maanalaisissa käytävissä, joihin raitista ilmaa tuskin ollenkaan pääsee. Konstantinopolissa olomme aika oli täten vähitellen kulunut loppuun.
Ja jokainen niistä ei itkenyt ainoastaan sitä ainoaa, jonka oli kadottanut, vaan kaikkia muitakin, jotka olivat saaneet saman kuoleman. Nehän olivat kaikki, nuo nuoret ihmisraukat, uhranneet henkensä meidän edestämme, se tahtoo sanoa, isänmaan kunnian ja menestyksen edestä.
Kylmäverisesti he laskivat voittavansa enemmän, kuten sanottiin, kuluttamalla pian pois väkensä ja sitten uutta ostamalla, kuin säästämällä sitä. Tästä tuli, että väkevät miehet semmoisten isäntien työssä kestivät kuusi seitsemän vuotta, heikommat sitä vastoin ainoastaan pari, kolme. Kun nuo ihmisraukat epätoivon partaalla pyrkivät karkuun, käytettiin verikoiria heidän jälkiänsä etsimään.
Näin nämä ihmisraukat joskus löytävät kaikki suurella vaivalla vuorelle raahaamansa kivisoran ja maan, jonka huolellisesti siellä pellollensa ripistelivät, vuoren juurelta, naapurinsa maihin yhdistyneenä vesiajona.
Kaksi ensimmäistä olivat autioita, mutta kun Hannu nostalti kolmannen majan nahkaista esirippua, hän ja Robert huudahtivat kauhistuksesta. He seisahtuivat kivettyneinä ovelle ja katselivat kasvot kalmankarvaisina toisiansa. "Käykäämme lähemmätsi!" Hannu lausui vihdoin luotuansa taas silmänsä majaan. "Nuo ihmisraukat eivät tee meille mitään pahaa." Robert oli myös tointunut ja astui sisään.
Samalla hän tunsi sormessaan sen sormuksen, jonka hän niin omituisella tavalla oli saanut takaisin ja josta hän ei sitten koskaan enää ollut luopunut. Se oli kuninkaan sormus. Pirullinen ajatus välähti hänen mielessään. Voi teitä, katalat, kurjat ihmisraukat! sanoi hän itsekseen. Te puhutte Jumalasta, sallimuksesta, ja tuo mitätön vaskikappale pitää niitä pilkkanaan.
Päivän Sana
Muut Etsivät