Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 7. lokakuuta 2025
"Niin! minä tiedän, että olen typerä pieni olento!" lausui Dora, pitkäänsä katsellen meitä vuorottain ja sitten tarjoten sieviä huuliansa suudeltavaksi, kun hän makasi sohvallansa. "Hyvä, teidän täytyy siis molempien lähteä taikka minä en usko teitä; ja sitten minä rupeen itkemään!" Minä näin tätini kasvoista, että hän nyt alkoi taipua, ja Dora kirkastui jälleen, kun hänkin näki sen.
Tohtorin ystävällisistä sanoista kuului sellainen varmuus, ettei siinä tuntunut olevan tinkimisen varaa: Tapanin pää painui alas ja äänetönnä, huuliansa puristaen hän sitä hieman nyökytti. Viimein hän pyyhkäsi nenäliinallaan silmiään, nosti päätään ja kääntyi kysymään: "Mitä minä olisin maksava?" Tapanin sanoissa kuului surullinen värähdys, joka ei jäänyt tohtorilta huomaamatta.
D'Artagnan ja lord Winter paiskasivat kättä toisillensa, jonka perästä ensin mainittu palasi mylady'n luoksi. Hänen muotonsa muuttui hämmästyttävän nopeasti taas herttaisen näköiseksi, muutamat pienet punaiset pilkut hänen liinassansa osoittivat että hän oli purrut huuliansa verille asti. Hänen huulensa muutoin olivat erinomaisen kauniit, niiden olisi voinut luulla olevan korallia.
Tämä kuuli sen, jätti hevosen ja tuli Marit'in luo. "Tahdoitko jotain?" sanoi hän ja jäi seisomaan portaiden eteen. Marit puri huuliansa, nosti päätään ja sanoi pilkallisella hymyllä: "Arvelenpa että koska isäni on antanut sinulle köyden, niin saat ottaa lehmänkin". Tore katseli häntä hämmästyneenä, astui sitten portaita ylös.
Hän tarvitsi vaan muutamia silmänräpäyksiä sinne ehtiäksensä. Niin äkillinen ja odottamaton oli kohtaus ollut, ett'ei hän peljästyksessään näkynyt käsittävän sen täydellistä merkitystä. Hän tarttui miehensä vielä lämpöiseen käteen, ja hänestä näytti kuin salainen hymy olisi rypistänyt hänen huuliansa. "Miksi tahdot turhanpäiten henkesi menettää, Sandy!" huusi hän nykien häntä käsivarresta.
Minä olen jo kolmekymmentä vuotta käynyt mykkänä odottamassa, isäsi oli liian heikko, hän ei voinut mitään tehdä. Veljesi olisi sen tehnyt, mutta hän otettiin minulta pois. Sun on nyt vuoro, Vigleif, etkä sinä ole kuiva oksa vihannassa puussa". "Mitä minun siis pitää tehdä?" kysyi Vigleif äkkiä, imettyään hetken aikaa huuliansa ja vastattuansa myönnyttävästi kaikkiin äidin sanoihin.
Amrei ei ollut vielä elämäpäivänään nukkunut selvällä päivällä, aamusta puhumattakaan; mutta nyt hän oli vetänyt huivinsa silmien yli, ja nyt suuteli auringon säde hänen kiinnisuljettuja huuliansa, jotka vielä olivat ikäänkuin uhalla puristuneina yhteen, ja poskien puna se kävi yhä heleämmäksi. Hän makasi kokonaisen tunnin; hän heräsi säpsähtäen.
Hän oli sinä päivänä odottanut häneltä paljon enemmänkin kuin ainoastaan ruusua, sillä kyllä hän näki, millainen hänen sydämmensä tila oli. Mutta turhaan hän odotti. Kuinka usein hän olikin luullut sen hetken tulleen, jolloin jää oli sulava... Mutta eipä se säkenöivä jää koskaan sulanut, ei koskaan nuostunut. Miksi, voi miksi hän ei puhunut niitä sanoja, jotka kuitenkin polttivat hänen huuliansa!
Nyt voit tehdä, mitä haluat, hän ei ole sinua estävä, sillä jylhissä vuoren sisuksissa hän nukkuu ikuista unta, josta ei kenkään herää: siis juo, Ruppert ja ole iloinen!" Hermottomina riippuvat kätensä kouristuivat, hän puri huuliansa, ja hänen uhkaavien otsanryppyjensä alta näkyi silmät, jotka ilmoittivat sanomatonta epäilystä.
"Oletko todellakin unhottanut sen, joka kuuluu tuhat vertaa kauniimmalta ja ylhäisemmältä kuin karkea, karhumainen, saksalainen poroporvarillinen nimi Claudius?... Méricourt, se on." Hän lausui, kuten selvästi näkyi, tuon nimen vastenmielisesti. Charlotte vaipui jälleen pehmeisin tyynyihin ja pusersi nenäliinaansa huuliansa vastaan.
Päivän Sana
Muut Etsivät