Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 26. kesäkuuta 2025
Mut kaikista, kaikista kauvimmaks ne loisti sen huonehen ikkunat kaks, joss' äiti se valvoi vuoteellaan ja vuotteli kuopustaan. Tuli kuopus se kerran kotihin. Oli sammunut ikkunan valo. Oli autio huone se armahin ja tyhjä, tyhj' oli talo. Mut kirkkomaall' oli kumpu uus ja kummulla humisi koivu ja kuus ja kasvoi kukkaset tuttavat, emon ennen kastelemat. Ja poika se matkasi maailmaan.
Aika ajottain hän kuunteli tiukasti, kuuluisiko mitään ääniä etäältä, missä hänen toverinsa ehkä olivat leiriytyneet ja mahdollisesti ampuivat pyssyillään nähdessään hänen tulensa. Ja vielä tarkemmin hän kuunteli ääniä läheltä, mutta kaikki oli hiljaa, risut tulessa vain silloin tällöin räiskivät ja tuuli humisi vienosti kallioiden kivikossa.
Maisteri vilkaisi silmäpuolellaan Mattia, joka kaikella tarkkaavaisuudella etäämpänä seisoen kuunteli. Oikein jo korvissa humisi merituuli Matilla, ja ajatuksissaan oli hän olevinansa kaukana merellä ukon kanssa kalastamassa.
Silloin Ester ja Ahasverus ryhtyivät pitämään koulua puille ja opettamaan niitä lukemaan. He kävivät istumaan keskelle nuorta metsää, asettivat raamatun syliinsä ja tavailivat puille Jumalan pyhää sanaa. Ja metsä kuunteli vakavasti, alkoi suhista ympärillä lehtien tuhansilla kielillä, ja mitä enemmän lapset lukivat, sitä enemmän humisi metsä.
Ja myrsky yltyi; kirkko humisi ja seinät jymähtelivät kummallisesti. Pappi otti kirjan ja rupesi lukemaan. Tuo oli varmaankin mustakirja; sillä Bård ei ymmärtänyt siitä ainoatakaan sanaa. Mutta kuitenkin tuntui se hänestä oikein tenhoavalta. Sanat olivat niin voimallisia, että niiden täytyi peloittaa paholaista. Mutta mitä pitemmältä pappi sitä luki, sitä enemmän rupesi hänen äänensä vapisemaan.
Mutta niiden lisäksi humisi hänen oman sydämensä syvyydestä hänelle eräs uusi ääni, joka oikeastaan ei kuulunut tähän aikaan ja joka juuri tekee hänet niin nykyaikaiseksi meidän silmissämme: personallisuuden vaatimus, tosin sangen vaistomaisesti tajuttu vielä, mutta seurattu sitä johdonmukaisemmin. Lönnrot oli ollut objektivinen, tyypillinen, kansallinen. Aug.
Kolkko tuuli humisi ulkona ja tärisytti yksinkertaisia ikkunaruutuja. Hajamielisesti katseli hän karsinaan, sai taas niinkuin niin usein ennenkin mieleensä kuvan siitä hetkestä, jolloin hän heidän ensi talvenaan näin markkinain aikana, vaimonsa täällä järjestäessä Turusta tulleita tavaroita, astui tänne kirkosta ja sai hänen kädestään höyryävän lämpimän juoman.
Hän ei nähnyt syttyneitä sähköjä, ei tuntenut ilman kosteutta ... tahi tietänyt, että hän kompastui talon portilla ja istui nyt siinä kivistöllä ... istui pitkän aikaa. Hänen päässään humisi ja kohisi, hänen silmänsä samenivat. Niin hän istui siinä ... työnsi kouransa hiuksiinsa... Nyt silmät kipinöivät, ja hän alkoi purkaa suustaan yhä toistamiseen: Ahhah, se voro! Se petturi...
Jos sen nähnyt olen, niin olinpa silloin vienoinen lapsi. Ulkona tuolla, toisella puolen kaupungin muureja, mä kesäpäivänä viivyin, leikiten palmistossa. Alas pitkin taivaan lakea vieri säteilevä aurinkoinen lännen kultapilvihin päin, ja lounainen liehtoi ihanasti, liehtoi ja humisi palmujen latvoissa.
Häneltä pääsi puoleksi pidätetty huudahdus, ja hän vaipui maahan kuopan reunalle. »Etsitkö minua, Fränzchen», kysyi Dominique. »Etsin», vastasi Fränzchen, hänen päässään humisi ja hän tiesi tuskin, mitä sanoi. »Mitä on sitten tapahtunut?» kysyi Dominique pelästyneenä. »Oh, ei mitään, ei mitään», sopersi hän, »olin vaan niin huolissani ja halusin nähdä sinua».
Päivän Sana
Muut Etsivät