Nousevat sillanteelle: Ja uusia karttuu... KOVAS Uusia karttuu! Oletteko huomanneet orjainne keskuudessa mitään? USEAT Orjainko...? Urmas kääntyy uusia tulijoita tervehyttämään, miehet jäävät hiljalleen puhelemaan. Urmas palaa Hallon, Horhojan y.m. kanssa. ROUKA Tulijoille: Kovas täällä tietää kummia, miehet! Vuori-Merviassa kuuluu olevan jotain orjain kesken. HORHOJA On laaksossakin. Terve!

Oven takaa kuuluu pieni kahakan temmellys, sitten ovi riuhtaistaan voimakkaasti auki ja sisään ryntää: Vaalea nuorukainen, Kovas, Kurkia, Horhoja ja kolme muuta. He ovat miekkavyöllä, eräällä köysikäärö olalla. Heljä on nopeasti rientänyt pirtinpatsaan luo ja temmannut viritetyn jousen, johon työntää nuolen ja ojentaa jousen uhaten tulijoita kohti.

Hyvästi huomiseen! URMAS Mietteissään, katsettaan kohottamatta: Hyvästi! Kovas, Horhoja, Kurkia ja kolme muuta menee. Jälelle jääneet ovat nousseet ja seisovat äänettöminä. Urmas, joka on seisonut syvän mielenliikutuksen valtaamana, katsahtaa etsien jälellejääneihin: Menikö Horhojakin...? HALLO Ilkkuvasti: He menivät, eivätkä koskaan palaa, sillä heitä on jo kauvan odottanut veenien avattu syli!

HORHOJA Viiron Merviaan? Uskotko siitäkin jotain syntyvän? URMAS En tällä kertaa, Horhoja. He ovat asuneet liian kauvan liittualaisten kanssa vieri vierin mitään tajutakseen. Mutta minä isken ensi loven tuohon kovaan kamaraan. Usko, toverit! Kun itse uskoo, uskovat muut. ROUKA Ja me uskomme! Jää hyvästi. Lähtevät. URMAS Joka on saattanut heitä ovelle, palaa jälleen korokesillalle.

KOVAS Nousee, raskaasti: Sillä tiellä emme voi sinua seurata! Eräitä muitakin nousee. URMAS Hämmästyneenä: Ette voi...? KOVAS Emme, sillä sitä tietä astuen ei Mervialle koskaan päivä koita. HORHOJA Värisevällä äänellä: Täytyykö meidän nyt erota, Urmas? Me olemme liian kauvan rinnan vetäneet...