Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 15. kesäkuuta 2025
Viimein toipuivat he kumminkin hämmästyksestänsä ja sieppasivat seinältä luoti-pyssynsä joilla he alkoivat ampua akkunoista summassa yön pimeyteen, sillä kaikki talon miehet olivat metsästäjiä. Hirveä oli tuo näky pimeänä syksyisenä yönä. Lapset ja vaimot parkuivat, miesten ampuessa särjetyistä ikkunoista.
Kuulin hänen lähteneen tänne iltapäivällä Se oli hirveä onnettomuus! Laulu n:o 7. Ken on kuullut, nähnyt, ken, oi, Syyn tähän kurjuuteeni, mi mulle jääpi? Järjen tässä menettää voi, Ihmiset kaikki kun vainen irvistääpi. Paloviinani mereen meni; Nyt kaikki maailman kansat mua surkutelkoot! Kuinka käy minun vielä rukihineni? Hirveää, hirveää, kovin hirveää! Ihan tässä, ihan tässä sekoavi pää!
Hän oli mielessään kovin kummastuksissa noiden hämäräin ja vääriltä tuntuvien, toisen kerran talossa tapahtuneiden perintöseikkain vuoksi ja selvään tunsi hän tunnossaan, että tuo vainajan perillisien maksukin oli hirveä ja kavala väärennys ja rikos, mutta niin kavalasti ja mestarillisesti tehty, ett'ei sitä ollut suinkaan helppo valkeuteen saada.
Hän unohti pian surulliset ajatuksensa, jotka painoivat hänen mieltään, ja kuunteli pian mielihyvällä satakielen helkyntää ja mustarastaan huiluntapaisia ääniä; häntä huvitti nähdä keveästi liiteleviä perhosia, jotka jalokivien lailla ilmassa leijailivat, arkoja metsäkauriita, jotka tien poikki loikkivat, komeaa hirveä, joka pensaikosta yksinäistä vaeltajaa katseli.
Rosalie läksi hänen mukaansa valvoakseen tavarain purkamista ja huonekalujen asettamista oikeille paikoilleen. Yksin jäätyään alkoi Jeanne kävellä ympäri kartanon huoneita, ja hänet valtasi hirveä epätoivon puuska.
Niin kauan kun vielä oli hyvää aikaa, oli hän saattanut kuvitella keksivänsä jonkun pelastuksen keinon, mutta nyt ei enää ollut aikaa. Näytäntöjen piti alkaa. Lygia saattoi milloin tahansa joutua sirkuksen "cuniculumiin", josta ei enää ollut pääsyä muualle kuin arenalle. Vinitius, joka ei tietänyt, minne kohtalo ja hirveä ylivoima hänet viskaisi, rupesi etsimään häntä kaikista sirkuksista.
Sitten hän painoi kätensä ohimojaan vastaan, väänteli niinkuin ihminen, jonka sisään on pistetty terävä tikari, ja rupesi käheällä, oudolla äänellä toistelemaan: "Uskon! uskon!... Kristus! ihmettä!!" Hän ei edes tuntenut, että Petronius samassa peitti hänen päänsä togalla. Hän luuli kuoleman tai tuskan sumentaneen silmänsä. Hän ei nähnyt eikä kuullut. Hirveä tyhjyyden tunne oli vallannut hänet.
Hän päätti hänen maalata semmoisena, kun hän haavoitettuna ja melkein puolikuolleena oli tuotu talonpojan tuvasta ja jälleen avasi silmänsä hänen isänsä linnassa. Hän näki hänen aina semmoisena mielikuvituksissaan, kalveana, verisenä ja kuolevana, ja kun nyt tämä hirveä kuvitus onneksi ei enää ollutkaan todellisuus tunsi hän kykenevänsä piirtämään sitä vaatteellekin.
Hänen kasvonsa loistivat ilosta, ja isän kaulaan karaten hän virkki: Minä olen siis Mari, äitivainajani oma lapsi, ja minullakin on oma sielu, Jumalan luoma, puhallus Hänen Hengestään, niinkuin olette sanoneet; minä en ole siis paljas hirveä pelätti, jonka pimeyden henki on ilmoille tuonut.
Kohta voitti kuitenkin hänen ylpeytensä, hän astui alas hevosen selästä ja lähestyi hirveä, huomauttaen ikäänkuin vain sivumennen, että se oli härkä eikä siis ollut tullut mitään vahinkoa vasikoille.
Päivän Sana
Muut Etsivät