Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 15. heinäkuuta 2025
Kaikki hiljeni, ei liikkunut mikään, joka rikkakin vaikeni ja kuunteli; oli, se oli hän! hän tuli! Jospa sydän nyt olisi teräksestä, ajatteli Leiv ja suoristi selkänsä; ei hän vielä ikipäivinä ollut itseänsä niin pieneksi tuntenut. Alfhild tuli, astui keveästi ja hiljaa, katsoi ympärilleen, seisahtui ja kuunteli. Leiv olisi mieluimmin juossut tiehensä, mutta astui esiin kuitenkin.
Kello kolmesta saakka istui Topias seuraavana päivänä, milloin hänellä vaan oli joutilasta aikaa, puodin kynnyksellä ja tähysteli siinä poikain tuloa. Silmänsä eivät väsyneet katselemiseen ja mielensä pysyi jännityksessä. Kello ehti kahdeksaan, liike hiljeni kaupungissa ja Kalastajakadulla; kello yhdeksän aleni aurinko taivaanrantaan, merenpinta punerti.
Mari oli äkeissään, kun heidän pyykkinsä keskeytyi. Siitä vielä pihalla mennessäänkin riiteli, mutta kadulla hän hiljeni epäselvään murinaan.
Väliajat kuitenkin yhä pitenivät ja vihdoin kaikki kokonaan hiljeni. Kaikki makasivat, muutamat alkoivat kuorsata, ainoastaan vanha eukko, jolla oli tapana kauvan rukoilla, yhä vieläkin teki kumarruksia jumalankuvan edessä, mutta lukkarin tytär, naisvartijan mentyä, heti nousi ja alkoi jälleen kävellä edes takasin kopissa. Maslovaa ei nukuttanut.
Tämän äännähyksen johdosta, jonka kaiku vei kauas etäisille paikoille, maa sai jälleen viattomuus-päiväinsä ihanuuden ja pukeutui paratiisin kukkiin, taivas, sinisempi kuin safiiri, näytti muhoilevan maalle. Vähitellen kaikki hiljeni, päivä muuttui yöksi ja tuuliaispää pääsi jälleen vallalle erämaassa. Omarin onni.
Kaikki hiljeni, ja sen jälkeen tuli huoneeseen vanhempi aliupseeri ja kaksi vartiosotamiestä. Se oli iltahuuto. Aliupseeri luki kaikki, osoittaen jokaista sormellaan. Kun vuoro tuli Nehljudofiin asti, hän sanoi tälle suopeasti ja tuttavantapaisesti: Nyt, ruhtinas, ei enään saisi jäädä tänne iltahuudon jälkeen. Täytyy mennä.
Hetkiseksi hiljeni ja tyyntyi tanssituvan melu, sillä sisään oli tullut lapsinensa "Englantilainen rouva", niinkuin Agy'ä, ylirakennusneuvos Severinin rouvaa, aina nimitettiin. Herrastapaiset puunkauppiaat panivat nyt sampanjapullot paukkumaan ja tarjosivat rouvalle lasin, josta hän joi nuorikkojen onneksi, ja sitten osasi hän tehdä jokaisen onnelliseksi jollakin lempeällä sanalla.
Lähes vuorokausi oli kulunut siitä hetkestä, jolloin Martti ja Leo olivat niin sanoaksemme elävältä haudanneet itsensä, kun Martti yht'äkkiä virkosi siitä horrostilasta sillä uneksi ei sopinut sitä sanoa johon hänkin viimein oli vaipunut. Hän oli tuntenut jotain kylmää ja kosteaa kasvoillansa, ja, kun hän kavahti seisaalleen, kuuli hän vähäisen karinan, joka kuitenkin kohta hiljeni.
Mitä sinä oikein luulet olevasi, ettei sinulle saa puhua. Sinä sinä olet tavallinen huonosti kasvatettu sinä ainakin olet! Vait! Se oli Alinan raivokas ääni. Henrikin sydän kouristui, sillä hänestä näytti, että sen sanan kanssa oli tehty joku ruumiillinen uhkaus. Tämän perästä hiljeni kaikki. Joku tuntui rupeavan liikkumaan. Mutta se olikin vaan Uuno toisella puolella huonetta.
Ikkuna oli puutarhaan päin. Oli hiljainen, raikas kuutamoyö; kadulta kuului ajajan räminä, sitten kaikki hiljeni. Suoraan ikkunan edessä oli varjo alastomasta, korkeasta poppelista, jonka kaikki pienimmätkin haarat ja mutkat tarkalleen kuvautuivat puhdistetun tantereen hiekalle.
Päivän Sana
Muut Etsivät