Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 29. heinäkuuta 2025
Hiukset sileiksi kammattuina, kiilsivät märkyydestä ja ihon tuoreus osoitti heidän hiljan käyneen järvessä. Olivat aivan kuin ennen; eivät aavistaneet mitään pahaa. Olga seisoi puoleksi selin ja puheli taukoomatta tytön kanssa. Ei luonut vahingossakaan silmiään poikiin, jotka kärsivällisesti odottivat syrjässä, sanoakseen hänelle hyvää huomenta. Vihdoin viimein hän kääntyi.
Vähän aikaa hän oli näitten kanssa puhellut, kun Anna, jonka paroni juuri oli yksin jättänyt, tuli Hiljan luokse ja vei hänet muista vähän erilleen sanoen: »Tule, ystäväni, tuonne ylipuolelle salia, siellähän istuvat kaikki vapaasukuiset, ja niiden joukkoon minä sinutkin luen, koska olet kenraalinnan kasvatti; ja ystäväni, kun vapaasukuisten parissa olet, silloin sinua suuremmassa arvossa pidetään.»
Ivar ja Severin olivat sillaikaa tervehdelleet miespuolisia tuttaviansa, erittäin jälkimmäinen, joka hiljan oli palannut maanviljelyskoulusta ja vasta nyt tapasi useita ensikerran sen jälkeen. He lähestyivät sitte tyttöjen joukkoa, jossa Marikin oli. "Kuulkaa, Severin, oletteko te kansan-mielinen?" kysyi yksi tytöistä. "Olen, ja hyvä olenkin." "Emmekö me, tytöt, kelpaisi kansanmielisiksi?"
Kun minä nimittäin tautini tähden tulin lääkärin tarpeesen, tarjousi eräs lääketieteen tohtori palveluksekseni, mutta minä en saattanut pidättää nauruani, kun minä hänen tunsin samaksi henkilöksi, joka hiljan oli partani ajellut. Kysymykseeni miten hän niin yhtäkkiä oli muuttunut parturista lääkäriksi, vastasi hän osaavansa ja toimittavansa näitä molempia toimia.
Kuu laski hopeisen valonsa kamarin akkunalle, josta Hilja katseli Kaisaniemen puistoon, miten siellä puista lehdet putoilivat ja miten tuuli niitä lennätteli sinne, tänne. Hilja parka! Hän oli itse kuin lehti, jonka tuuli oli temmannut outoihin oloihin. Hiljan tässä näin katsellessa, tuli kenraalinna sisälle.
Mutta tosiaan...! oletko kuullut, että Pohjois-Egyptissä hiljan todella on nähty Fenix, jommoisia ei löydetä kuin kerran viidessäsadassa vuodessa?" "Petronius, Petronius! Puhukaamme Fenixistä toisen kerran." "Mistä minä sitten sinulle puhuisin, hyvä Marcus! Tunnen Aulus Plautiuksen.
Aurinko oli jo aikaa laskemaisillaan ja sen äärimmäinen reuna koski jo milt'ei meren pintaa. Koko taivaan kantta verhoili lämmin, kirkas ja kuulakas rusko, joka väikkyi hiljan aaltoilevassa meressä, ikään kuin kuvastimessa.
Jos asia tulee tiedoksi hiljan tahi hitain, niin se ei ole keneltäkään muulta ilmi tullut kuin häneltä", sanoi Lauri jäykästi. Vaimo-raukka tiesi jo vanhastaan, mitä hänen miehensä tuommoinen puhe merkitsi. Hän vaikeni, vaikeni ijäksi koko asiasta, mutta hänen sydämensä itki.
Pian hevonen olikin valjaissa. Täti otti Hiljan kirjeen paronille mukaansa ja läksi Helsinkiin. Paronilla oli ollut vieraita, joiden kanssa hän koko yön oli korttia lyönyt, ja hän oli vasta muutaman tunnin nukkunut, kun kuuli oveensa naputettavan. »Kuka siellä?» kysyi paroni. »Vanha täti», vastasi täti. »Minulla on tärkeä asia puhuttavana.»
Mihin joutuivat nyt nuo nuoret kasvot?... Mihin joutui kulta köyhässä huoneessa?... Oliko se vuosi, joka ensimmäistä seurasi, ilman iloa? Oliko se näky, jota aurinko hiljan valaisi ja jonka yli varjo nyt vetäytyy, kenties kuva hänen menneestä elämästään?
Päivän Sana
Muut Etsivät