Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 23. heinäkuuta 2025
Sur, sur! sanoi rukki, tik, tak! sanoi kello; Posse, talon uskollinen koira, haukotteli ja näytti miettivältä siinä kun istui valkeesen tuijottaen kaikki oli yksitoikkoista ja niin hiljaista, että itse hiljaisuus kuului. Tämä näkyi ikävystyttävän tyttöä, jota jo monasti oli muistutettu istuessaan pitämään jalkansa hiljaa; vaan sepä ei olekaan helppoa, kun veri vilkkaana virtaa suonissa.
Oli jotain ääretöntä ja huimaavaa katsoa taivaalle. Mikä tomuhiukkanen olikaan ihminen ja hänen elämänsä tässä maailmojen äärettömyydessä! Luonnon suurenmoinen hiljaisuus ja rauha oli juuri sitä, mitä Heikki tänä hetkenä paraiten tarvitsi. Hän tahtoi päästä näkemään elämää laajemmalta kannalta, päästä kohoamaan oman itsensä, omien kokemuksiensa ja yksityisten tunteittensa yläpuolelle.
Ei tuulenhenkäyksiä hymisnyt puiden lehtilöissä, ei kuulunut ylt'ympärillä äännähystäkään; oli pyhä hiljaisuus, oli luonnon vaikeneminen tämän virren, näiden sävelten jalouden ja totisen pyhyyden edessä. Syvä, vieno surumielisyys värähteli naisten äänissä ja vuoti alas jokaisessa sointeessa. Rukoilija näytti ihastuksiinsa menehtyvän.
Syntyi hetken raskas hiljaisuus, jonka kreivitär vihdoin keskeytti noustessaan, pannen työnsä kokoon ja ehdoittaessaan, että kaikki yhdessä lähtisivät pienelle kävelylle ennen päivällistä, koska ilma nyt näytti olevan parempi.
Vähitellen valitukset lakkasivat, nyt kuului vaan tuskallista murinata, aivan kuin unisena itkevän lapsen ääntä. Sitten vaikeni kaikki. Tämä hiljaisuus tuntui pian minusta hirvittävältä. Talo tuntui mielestäni tyhjältä nyt, kun ei Babet enää nyyhkinyt. Ajattelin juuri mennä ylös, kun kätilö hiljaa avasi ikkunan. Hän nojautui ulos ja viittasi minulle. "Tulkaa", sanoi hän.
Nyt vasta vuoden takaa sain tietää, että äitini oli enollensa vastauksen kirjoittanut kirjeeseen, jonka minä olin hänelle tuonut. Sitä en ollut ensinkään huomannut, milloin se oli tapahtunut, sillä en vielä koskaan ollut äitini nähnyt kirjoittavan. Kirjeen luettua vallitsi huoneessa kauan aikaa melkein haudan hiljaisuus; vihdoin kuitenkin keskeytti vaarini äänettömyyden.
Sama hiljaisuus vallitsi saaren kivisellä lepikkorannallakin; ainoastaan siellä täällä nähtiin jokin puoleksi rapistunut tölli ja sen nurkkain takana joku pakoileva ihmisolento, joka hätäisen uteliaana katseli purjehtijaa, epätietoisena siitä, oliko tuo ystävänä odotettava vaiko vihollisena pelättävä.
Silloin vasta tulisi llanon ilovalaistus oikeaan aikaansa. Vielä kerran sai gambusinon järkevyys voiton. Hiljaisuus oli juhlallinen ja sitä häiritsi ainoastaan väliaikojen perästä ne kojoottiulvonnat, joilla indiaanit toisillensa tahtoivat osoittaa, että hyvästi vartioivat.
Pitkin joen rantoja ja sillankin luona vallitsi tavallisina aikoina erämaan hiljaisuus, vaan ei tänä päivänä. Joukko ympäristön rahvasta oli kokoontunut tänne. Mitä se tahtoi?
Syvä hiljaisuus ei laannut, merkkiä en yöstä saanut: »Pois», ma mietin, »varjoon taannut», ja »Lenoora?» äänsin vaan, äänsin nimen tuon, ja kaiku soi, »Lenoora!» hiljaa vaan; muuta en mä kuullutkaan.
Päivän Sana
Muut Etsivät