Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 13. lokakuuta 2025
Vienevätkö viimeistä voitelua jollekin kuolevalle, käynevätkö siunaamaan jotakin kuollutta vai laskeutunevatko laaksoon rukoilemaan sadetta vainioille, joita madonna viime aikoina on poudalla rasittanut? Kellon soitto saattaa heitä heidän retkelleen, ja kun messun nuotti on lakannut kuulumasta, vaikenee kellokin. Mutta luostarin ovi on jäänyt raolleen, ja minä hiivin siitä sisään.
Kohta näinkin kaukaa karhun maata mötköttävän tuulen kaataman kuusen juuren suojassa ja niin varovaisesti kuin voin hiivin nyi kuulumattomin askelin sen taakse ampumamatkalle. Sihtasin kauan ja tarkasti, niin että sain hyvän sihdin vasemmalle puolelle, joka oli minuun päin käännettynä.
Minusta näytti siltä, kuin äitiäni olisi surettanut, kun hän näki minun seisovan huoneessa niin pelästyneenä ja outona, ja kun nyt hiivin yhden tuolin luo, seurasi hän luullakseni minua silmillänsä, jotka olivat vielä enemmän surulliset sen tähden kenties, että hän kaipasi jotakin vapautta lapsellisissa askelissani mutta tuota sanaa ei lausuttu ja aika sen lausumiseen oli mennyt.
Hiivin kyyrylläni arkulle, etten peloittaisi pitkällä ruhollani enkä askelteni töminällä. Turha varovaisuus, sillä lohilla oli herkkupöytänsä katettuna ja ne tunkeilivat sen ympärillä, pienet ja suuret, kaapatakseen kuin kanat ruokaa, jota veenemäntä tyttärineen sirotti sormiensa lomitse heidän eteensä ympäri koskea. Samanlainen pätke ympäri koskea kuin edellisinäkin iltoina.
"Lennä vain, nuori Ikarus, vaivatta kuumimmassa auringonpaisteessa. "Minä hiivin askel askeleelta varjossa veren ja taistelun tietä. "Mutta riemuiten seison korkealla silloin, kun onnen petollinen auringonpaiste sulattaa vahan rohkeista siivistäsi. "Lentotähden tavoin sammut allani." Mutta tämä ei näyttänyt tapahtuvan aivan pian.
Isäni oli ankarasti kieltänyt minua menemästä iltasilla renkitupaan; hän tiesi hyvin, että siellä puhuttiin yhtä ja toista, joka ei ollut lapsen korville soveliasta kuulla. Mutta vastapainona tuolle kiellolle oli tieto, että juuri renkituvassa kerrottiin kaikkein hauskinta mitä saatoin saada kuulla. Seurauksena siitä oli, että minä alinomaa salaa hiivin sinne.
Me kokoilimme vehreitä lehtiä ja peitimme niillä kuolleen toverin kelmeät, mutta onnellisuutta kuvastavat kasvot ja istahdimme Pehrsonin ympärille, kuullaksemme hänen salaisuutensa. "Viime Tammikuun 16 päivän iltana," alkoi hän, "eli päivää ennen kuin jätimme laivan, hiivin minä kenenkään huomaamatta pääkokin luokse ruokavarastoon ja pyysin häneltä ryyppyä tahi paria, virkistääkseni itseäni.
Avainta väännettiin lukossa, ja hänen mennessään sisään kuului sieltä omituinen, levoton ääni. Hän oli siellä vain hetken, ja sitten kuulin taaskin avainta väännettävän; Stapleton meni minun ohitseni ja katosi sisään. Kun hän oli palannut vieraansa luo, hiivin minä takaisin seuralaisteni tykö kertomaan, mitä olin nähnyt.
Nukuin vihdoin sydän täynnä katkeruutta. Yöllä näin pahoja unia; kun sudet minua metsässä ahdistivat, koetin huutaa ja juosta pakoon. Kukaan ei huutoani kuullut, eikä auttamaan tullut. Vihdoin näin äidin, joka hameen helmat käsiin koottuna, juoksi metsästä apuun. Silloin heräsin tuskan hiestä märkänä paljaalla lattialla. Yö oli vielä pimeä. Hiivin vuoteelleni vavisten.
Uutimet eivät olleet eteen vedettyinä, isäni kirjoituspöydällä paloi lamppu ja suuren salin vastaisessa huoneessa pesän lähellä, jossa illallispöytä oli, leimusi sinertävä liekki se oli teekeittimen viinaliekki. Kaikki näytti rauhalliselta. Suuremmaksi varmuudeksi hiivin vielä rappuja ylös ja kuuntelin oven takana. Sisällä oli hiljaa; isäni kirjotti varmaan.
Päivän Sana
Muut Etsivät