Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 13. heinäkuuta 2025
Erään lahdelman rannalla Ryforsista hiukan matkaa pohjoiseen on kappale rannikkoa juoksevan hiedan peitossa. Paikka on hyvin petollinen ja kansa ylimalkaan karttaa sitä lähestymästä.
Päinvastoin pyrin kaikin tavoin saavuttamaan varmuutta sekä hylkäämään notkuvan maaperän ja löysän hiedan löytääkseni vankan kallioisen perustan. Ja tämä onnistuikin minulle, luulen ma, sangen hyvin, sillä en suinkaan hakenut tutkittavaksi ottamissani tehtävissä piilevää epätodellisuutta tai epävarmuutta heikkojen olettamuksien nojalla, vaan selvien ja varmojen perusteiden avulla.
Mieheni oli wahinkonsa jälkeen työllään ansainnut niin paljon rahoja, että hän kykeni niillä ostamaan hewoskopukan. Hän rupesi esittelemään minulle, että jäisin sinne hänen kanssaan yhdessä hietaa wedättämään, sillä käwisihän työ paljoa joutuisammasti, kun olisi erityinen hiedan luoja; siten saataisiin pian muka tuo wahinko korwatuksi.
Jos vaan pääsen hirmumyrskystä pakoon, ajatteli hän, karkuuttaen ryöppyävän hiedan läpi, niin olen toki, Jumalan kiitos, pelastunut minulle ennustetusta vaarasta. Ompa joksikin suuri hullu tuo Abdallah, joka tämmöisessä ilmassa, yksinään, ilman hevosta ja vettä, jääpi täällä erämaassa viipymään. Mutta hänen hulluutensa tulkoon hänen oman päänsä päälle!
Itsekukin astui paikalleen, hiljaa kuin yöllä kuljettaissa; ei muuta kuulunut kuin hiedan ruske kameelien jalkain alla. Tunnin ajan marssittua, tunnin joka monesti karavaanissa tuntui kovin pitkältä, tultiin kunnaan luoksi joka oli kierrettävä. Hafiz karkuutti edelle, lähti kunnaalle ajamaan, nousi ratsailta, tultuaan puoliväliin rinnettä, ja ryömi sitten nelikontassa kukkulalle.
Mutta kun auringon säteet alkoivat pystysuoraan iskeä ja paahtava ilma raukasi sekä ihmisiä että eläimiä, meni Jussufin poika etummaisen kameelin-ajajan rinnalle ja lauloi verkallisella ja juhlallisella äänellä yhden noita aavikon hymnejä jotka keventävät matkan yksimuotoisuutta: Suur' on vaan Jumala! Mi käsi maata täristää? Ken ukon-nuolen lähettää? Ken hiedan antaa tupruta?
Edelleen: »Ja monen viattomimmille askelille ja kirkkaille ja selkeille poluille, siroittaa kavala ja paha kieli sameata hietaa, mutta jos meillä on oikea usko, niin me näemme hiedan alta oikean polun, joka vain sillä epäselvällä hiekalla sameoitettu oli.» Sitä kohtaa hän hieman epäili. Se ei tuntunut, aivan selvältä. Mikä hänessä liekin samentanut.
Sen enempää lausumatta kävi hän kanssani lasiseinää myöten ja lykkäsi minut sivuoven kynnyksen yli. Minä seisoin nyt hienon hiedan päällä; mutkallisia polkuja kävi synkän näköisten pensastojen ja kalliolohkareitten välitse leikaten siellä täällä poikki mitä hienoimmat, viheriän sametin kaltaiset ruohokentät.
Sitten seurasi hän Klausta, mutta raskailla askelilla. Käytävällä oli pihlajankukka; Klaus oli astunut sen päälle. Johannes otti sen, puhalsi pois hiedan ja tomun ja oikoi varren. «Kauniin on tämä«, jupisi hän . Hän kääntyi, lähestyi hiljaa sohvaa, jossa Klausta odotettiin. Hän kuuli Marian sanovan: «Huomenna saamme ehkä kuulla mokoman saarnan, koska ei maisteria vielä näy«.
Melkein kokonansa ryöppyävän hiedan peitossa makasi siellä janoon nääntyvä ihminen, joka ei jaksanut enää huutaa. Se oli Mansurin poika. Silmät olivat kuopistaan koholla, suu auki ja hän piteli käsillään väkisin vohottavaa rintaansa. Houreissaan ei hän tuntenut Abdallahta; kaikki mitä hän kykeni tekemään oli että pisti sormensa kuivaan kurkkuunsa.
Päivän Sana
Muut Etsivät