Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 30. kesäkuuta 2025
Kun ei ketään elävää henkeä ollut Uotilassa näkynyt siitä asti kun väki lähti, oli työ nopeaan joutunut. Emännän tätä kertoessa ei Lauri paljon puuttunut työhön. Tuskallinen rauhattomuus valloitti hänet ja usein hän paidan hihalla pyyhkäisi hi'en otsaltansa, vaikkapa yö oli kylmä.
Vaan hän hi'en otsalta pyyhältäin: »Ylös vuoren päälle kun ennättäin, Saan katsoa mait' yli laajimpain Kautt' ilmain, näkyjen loistelevain.» Niin astuvi hän, väliin seisahtain, Maailmoja allansa tarkastain, Ja seisoen sauvahan ryhmyiseen Hän pykälän leikkavi muistokseen.
"Silloin pappi, jota tämä työ oli hiestyttänyt, astui ulos kehästä ja meni hakemaan hevostansa, joka oli paennut vähän matkan päähän. "Pyhittyään hi'en otsastaan ja noustuansa hevosen selkään, jatkoi hän jälleen matkaansa pappilaan eikä hän sittemmin koskaan nähnyt valkeaa metsässä. "Mutta samana vuonna, päivää ennen pyhimysten juhlaa, kuuli hän sydän-yön aikana ovelle kolkutettavan.
Hänen kätensä ja jalkansa vapisivat, sillä viiden tunnin taistelu elämän edestä tuommoisen pahan-ilkisen vuoren kanssa on kova työ. Wapulla oli jo suuret hiki-helmet otsassa kun hän, ikäänkuin noitumisen kautta, seisoi pilvi-seinän edessä. Hän oli kiertänyt kalliokolkan, joka peitti auringon, ja nyt paksu sumu ympäröi häntä ja jäähdyttävä tuuli kuivasi hi'en hänen otsaltansa.
Mutta kun viskaali ajoi suoraan Korsholmaan, kun suuri portti avattiin ja kohta jälleen suljettiin heidän takanansa, tunsi kapteeni kylmän hi'en nousevan hänen otsalleen. Hän pelästyi. Hänellä olikin syytä siihen, sillä vielä samana päivänä sai hän tietää, että seinukset, minkä sisässä hän istui, myöskin sisälsivät Jolsan Leenan.
Veden vääntääpi verisen Selkiöistä silmistäni, Hi'en hiuksista hioopi, Poskipäästä pusertaapi, Muistuessa mieleheni Vihollinen venäläinen, Kuinka muodolla monella Vaati aina vaivaisilta Tavarata taipumatta, Omaisuutta ostamatta. Mikä virkois vihdoin siitä, Mikä kuoli kurjan lailla! Korvessa oli kotomme, Maantiellä majasijamme.
Munkki nyyhkytti kätkien kasvonsa jänteessä oleviin käsiinsä. "Starck parka!" Villon ja Fridolin yhteen ääneen lausuivat, yhtä liikutettuina kumpikin. "Eihän se ollut minun vikani!" hän sanoi vapaalla ja omituisella huolettomuudella. "Hän oli siellä, edessäni. Joka askeleella, joka iskulla, kun nostin käteni hi'en ja veren sokaisemille silmilleni, näin hänet, kuulin hänet.
Nyt pojat laihoa leikkaa, miss' isät toukoja kynti, Miss' isät toukoja kynti ja hurmeen kallihin kylvi. Tass' ilo on eleskellä ja armas huolia kantaa. Ken tyly tahtoiskaan lopen unhoittaa pyhän haudan, Tunnoton ken isäarmasten hi'en, työn, veren hylkää Ruhjoilkoot ihanasti hänt' isänmaan kiroukset, Hänt' isänmaan pyhä taivas uhkailkoon vihasilmin!
Päivän Sana
Muut Etsivät