Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 17. heinäkuuta 2025
Pukeudumme vihreään metsästystakkiin ja vedämme jalkaamme metsästystä varten tehdyt saappaat. Koira on sidottuna sängyn jalkaan. Se loikoo lattialla, seuraa silmillään jokaista liikettämme, viuhtoo häntäänsä ja vikisee innosta. Me emme malta kulkea ohitse sitä taputtamatta: »Musti ... onko se Musti ... voi Musti-miestä...» Mielemme herahtaa niin hyväksi.
On, niinkuin Anja oli hänet siihen jättänyt... Herätänkö vai annanko nukkua? On siihen uupunut, rakas. Tuli uuvuksissaan metsältä kotiin. Siihen hänet saunoitin, hivelin. Siihen nukahti solakka poika, parta posken ja käsivarren välissä. Annanko Marjan mennä lapsineen? Mutta jos pahastuu kovin? Eikä Anja tiedä, mitä tekisi. Herahtaa kyynel. Oli niin selkeätä äsken kaikki, nyt on niin sekaisin.
Hänet valtasi voimakas tunne vapautta ja riippumattomuutta. Hyvästä mielestä oli herahtaa vesi silmään. Alma oli sanonut hänelle: »Sinä olet vielä nuori ja kokematon ... ja kyllä sinä vielä löydät sen, joka sinulle sopii.» Mutta hän tahtoo näyttää, ettei hän ole nuori eikä kokematon. Hän on jo mies. Hän suorittaa uhalla tutkintonsa ainoastaan sen vuoksi, että Alma näkisi, mikä mies hän on.
Minussa kuohahtaa ilo, ja mieleni herahtaa hyväksi. En ole ennen ymmärtänyt näitä oikein arvostella. Olen pelännyt tätä kaupunkia satapäiseksi pedoksi, ja tämähän onkin hellä kaunotar, lempeäsilmäinen ja hienohipiä, joka tarjoutuu tarttumaan kaulaasi, on valmis hyväilemään ja tuudittamaan ja silkillä sivelemään. Ulos taas takaisin kadulle.
Mutta minä, minä pidän asian peräti tärkeänä. Sillä vielä nytkin, kun muistan poikuuteni huikeat päivät niinkuin Aleksis Kivi sanoo herahtaa silmästäni katkera katumuksen kyynel. Jos minun poikana ollessani joku olisi kirjoittanut mahtavan pääartikkelin sanomalehteen kaikista niistä pahuuksista, joita minä ja kumppalini harjoitimme, olisimme varmaan ja arvelematta kääntyneet hyveen tielle.
Mutta olin kai siinä vielä kiinni jollain viimeisellä venyvällä toivon säikeellä, koska oli tarve saada toivon apua toiselta. Jos Johanna ehkä näkisi sen toisin, jos hän löytäisi jotain mahdollisuutta vaikkei muuta kuin uskoisi, ja vaikkei uskoisi, niin kuitenkin sanoisi uskovansa. Vaikkei sanoisi muuta kuin: eihän milloinkaan mitään tiedä. Mieli herahtaa ja sulaa.
Jos satun veitsellä viiltämään posliinia, rupee minulla vihlomaan hammasta se onkin muuten ainoa särky, jolle annan arvoa. Jos taas veitsi osuu hopeaan, herahtaa minulla vesi suuhun jo ennakolta niinkuin ei maailmassa olisikaan sitkeää lihaa. Ja kun kulautan kurkkuuni viiniä kullatusta pikarista, niin tiedän sen olevan viiniä, vanhaa ja hyvää! Maljanne, nuoret ystävät!
Nje-tu! huudahtaa hän halveksivasti, viittaa sitten suurella eleellä klosettia kohti sekä kaivaa mytystään pienen voipaketin, palan mehevän näköistä makkaraa sekä eidamerjuustoa. Pashalujsta, tavarishtsh! virkkaa hän tyytyväisenä ja asettaa herkkunsa välillemme pöydälle. Vesi herahtaa kielelleni, sillä enpä moisia herkkuja ole tähän kuolleeseen taloon tultuani nähnyt muuta kuin hengessäni.
Kivi on jo asuttujen seutujen, Hämeen »kultaisten maanteiden», kyläraittien kiekon-lyövä lapsi, jonka runous loihtii silmiemme eteen koko tuon vanhan, tutun, jo katoamassa olevan suomalais-patriarkallisen kylä-yhteiskunnan: niittyineen ja peltoineen, taloineen ja torppineen, lämpiävine saunoineen ja vinkuvine kaivonvintteineen, haukkuvine koirineen, kiekuvine kukkoineen, ammuvine lehmineen, vieläpä tuoksuvine lantatunkioineen, on se siinä kaikki ilmi-elävänä meidän edessämme, kaikki sellaisella rakkaudella piirrettynä ja maalattuna, että vesi herahtaa väkisinkin lukijan silmänurkkaan ja hän luulee siirtyneensä autuaitten asuinsijoille.
Nyt seurasi pukeutuminen uusiin vaatteisiin. Ennenkuin se sentään sai tapahtua, pesi äiti vielä silmäni ja kampasi pääni. Oli itku herahtaa meiltä molemmilta, kun äiti sanoi: »Nyt se taitaa viimeisen kerran kammata». Vaan kyynel kuivui ainakin minulta lähteisiinsä, kun alkoi pukeutuminen.
Päivän Sana
Muut Etsivät