Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 4. kesäkuuta 2025
Sitten kuului kuinka ovi naksahti kahdesti lukkoon ja askeleet tulivat nopeasti rappusia alas. Mitä minä näen? Henrik! huusi iloisesti keskikokoinen herra pysähtyen kummastuksesta ylemmäksi Henrikiä ja levittäen hansikoidut kätensä. Hänellä oli vaalea ranskalainen suippoparta, silinterihattu päässä, vaalea kesäpalttoo auki ja toisessa kädessä kävelykeppi.
Kuitenkin näytti hän nyt nuoremmalta ja vähemmin vaativalta kuin valokuvassa, joka seikka hyvin rohkaisi Henrikiä ja yhdellä kerralla antoi hänelle varmuuden. Nimeni on Henrik , esitteli hän itseään. Kotiopettaja Vai niin, sanoi valkopukuinen neiti nähtävällä ilolla ja vähän hätääntyen, erosi punaisesta ja tuli Henrikiä vastaan, tarjoten kättä. Terve tuloa!
Hän tuli mustasukkaiseksi ja alkoi kaikin tavoin kiusata neiti Seligiä ja vainota Henrikiä. Niin että kesän loppuosa uhkasi tulla ulkonaisissa suhteissa sangen pilviseksi ja myrskyiseksi. Juuri siihen aikaan saapui Uuno Viipurista parin päivän käynnille. Hän tuli varhain aamulla.
Seuraavana päivänä Hanna lähestyi taas Henrikiä alistuvalla ja etsivällä katseella, niinkuin olisi kysynyt millä voisi palvella, millä lepyttää, millä hyvittää. Mutta Henrik, vaikka näki kaikki, ei ollut mitään näkevinänsä, ja katseli Hannaa avonaisella, riippumattomalla, ikäänkuin muita asioita ajattelevalla katseella.
Ja kuitenkin Henrikiä epäillytti, että Johannes oli tarkoittanut avioliittoa, eikä hän puolestaan voinut nytkään semmoista kantaa hyväksyä.
Oletko sinä lukenut kaikki ne kirjat? Olen; tule kanssani, saat nähdä! Hän veti Henrikiä mukaansa kamariin ja näytti hänelle piironkilaatikon. Se ali kirjoja täynnä. Henrik pudisti päätänsä. Sitä minä en tarkoittanut! No olisitpa sitten todellakin voinut sanoa mitä tarkoitit! sanoi Ellen pahoillansa. Vaan nyt olet vaiti kuin myyrä, ymmärrätkös! Hän pani sormen huulilleen. Henrik katseli häntä.
Kuinka hämmästyisivätkään talossa, jos tietäisivät missä neiti Ellen nyt oli! Hän nauroi ääneen tätä ajatellessaan ja oli oikein huvitettu ajatellessansa Henrikiä, joka otti kaikki niin totisesti. Niin, kuinka asian laita Henrikin suhteen olikaan? Mitä Ellen'in tunteet Henrikin suhteen olivat? Mistä syystä hän aina ajatteli Henrikiä...?
Henrikiä koko lailla harmitti tämä välinpitämättömyys, mutta ei auttanut muu kuin koettaa vielä selvemmillä sanoilla herättää Johanneksen mielenkiintoa. Erittäinkin tärkeätä se on siksi, että koko käsityksemme jumalasta silloin muuttuu. Kuinka niin, sanoi Johannes ja koetti nähdä viiksiänsä.
Louise sanoi Henrikiä siihen syypääksi ja tosi on, että tämän silmistä pilkisti esiin veitikka, kun hän auttoi häntä uudestaan asettamaan ne paikoilleen. Omassa perheessään oli Louise tunnettu rakkaudestaan kaikkeen vanhaan, ja mitä kuluneemmaksi leninki muuttui, sitä «ylhäisemmän näköinen» se oli ja mitä useamman kerran saali oli pesty, sitä «kashemiren» näköisemmäksi se tuli.
Yht'äkkiä otti hän uudestaan kiven käteensä, nousi varpailleen ja heitti kaikella voimallaan. Pää oli muserrettu. Pari liikahdusta vielä ja jänis oli kuollut. Hän juoksi niin paljon kuin jaksoi; Henrik hänen jälkeensä. No niin! huusi Ellen seisahtuessa, nyt se on ohitse! Hän saattoi Henrikiä vielä kappaleen matkaa, eivätkä puhuneet mitään; ojensi viimein hänelle kätensä ja läksi paluumatkalle.
Päivän Sana
Muut Etsivät