Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 4. kesäkuuta 2025
Kerran kun punatukkainen Hilma, joka muuten kaikkein vähin kiinnitti Henrikiä tähän kortteeriin, oli taas saanut tarjottimen onnellisesti pöydälle, kysyi Henrik häneltä: Mistä teillä onkaan tämä pöytä? Silloin Hilma vastauksen asemesta ihan aiheettomasti sai loukkaantuneen hymyn huulillensa, jonka piti ilmaista, että "kyllä he ovat parempiakin päiviä nähneet kuin nämä nykyiset ovat."
Tuossa tuli isä konttorista hienosti ja mukavasti sisustettujen huoneiden läpi, joiden ikkunat ja ovet olivat helteisen kesäpäivän jälkeen auki; hän tervehti ystävällisesti Johan Henrikiä, joka seisoi äidin ja seitsentoistavuotiaan sisarensa seurassa. Hän taputti poikaa hartioille: »Parempi onni ensi kerralla, poikani! nyt ankarasti työhön kiinni.»
Pullo oli juuri alotettu. Ei tämä minun ystäväni publikaaneja halveksi, sanoi Henrikin toveri tytölle ja retkahti sohvalle istumaan, vetäen tytön mukaansa. Kaadappas sinä Henrik meille. Mutta ennenkuin Henrik ennätti mitään tehdä, nousi tyttö seisaalleen ja kaatoi lasit täyteen, ja istui uudestaan, yhä enemmän ujostellen Henrikiä.
Niin kuin Henrikiä surettikin, että kaikkialla Johanneksen ympärillä oli näin rikkinäistä ja särjettyä, tunsi hän kuitenkin omituista riemastusta siitä, että siis Johanneksellakin, juuri niinkuin hänellä, oli toimeentulokysymys ikäänkuin kaikkien muiden kysymysten keskuksena. Heillä oli siis pohjaltaan ihan sama kysymys ratkaistavana. Johanneksella vaan vielä selvempänä ja voimakkaampana.
Jos tahdot jatkaa tällä lailla, niin minä lähden ja Jumala antakoon sinulle anteeksi että olet menetellyt näin minua kohtaan! Hän hyppäsi ylös, mutta Ellen veti hänet toistamiseen vierehensä, vaan tällä kertaa syleili hän Henrikiä hartaasti. Miksi et ole koskaan puhunut minulle tällä lailla? Tahdoitko että minä kosisin sinua? Henrik vapisi ankarasti.
Vain lakki vaaleakiharaisessa päässä ja lyhyt harmaa takki olisipa hän kehoittanut Johan Henrikiä tai Alfia menemään sillä tavoin puettuna vieraisille!... Jakob oli alkanut pitää tuosta pojasta. Elisabet olisi totisesti voinut valita huonomman.
Eräänä unettomana yönä ilmaisi hän vaimollensa tämän hurjamielisyytensä. Vaimonsa vakavuus oli yhtä suuri kuin hänen rakkautensa, ja hän osasi Henrikiä hillitä. Kartanon kukoistus oli silloin korkeimmillaan ja Ellen'iä sekä Henrikiä kadehdittiin ylt'ympärillä. Ellen oli tuleva äidiksi.
Heti sinne päästyään hän kumminkin huomasi, että asiat olivat sisällä muuttuneet pahempaan päin. Kuului kovia tuskanhuutoja, jotka tosin vaikenivat, mutta sen sijaan säikähytti Henrikiä kätilön nopeat askeleet huoneessa. Se avasi oven ja tuli kyökkiin, selvästi hätäisenä, jotakin hakemaan. Huomattuaan Henrikin hän sanoi: Eihän meillä ole vettäkään, voi-voi sitä matamia.
Ja se, että hän käytti heidän vanhaa äidinkieltänsä, jolla he vaan joskus vaihtoivat kaikkein sisällisimpiä ja ihan kotoisia asioita, vaikutti että Uuno heti paikalla herkesi kurottamasta ulos, jätti ikkunan, istui Henrikiä vastapäätä ja junan lähtiessä liikkeelle he ensi kerran katsahtivat toisiansa silmiin.
Mutta kasvonsa olivat käyneet entistä totisemmiksi, ja revolveri, jonka tohtori oli lähettänyt hänelle puhdistettuna takaisin, riippui seinällä hänen sänkynsä yli kiiltävine piippuineen ja messinkinappineen. Näin odotti hän Henrikiä. Vihdoin viimeinkin sai Ellen häneltä kirjeen.
Päivän Sana
Muut Etsivät