United States or Montenegro ? Vote for the TOP Country of the Week !
Haudankaivajan pienessä tuvassa istui akkunan edessä pöydän ääressä noin viisitoista vuotinen tytär neulomassa palttinata, josta näytti muodostuvan paita. Se oli haudankaivajan ainoa perillinen tuo tytär, joka piti emännyyttä leskenä olevalle isällensä. Huone oli yksinkertaisesti sisustettu, ja varsin siisti. Vanha seinäkello peräseinällä löi juuri kaksi.
Ainoastaan Iso-Tiina, haudankaivajan vaimo, jäi muita jälemmäksi kehottaakseen Taavettia menemään voin ostajan kanssa pitäjäälle. "Mitäs siinä aprikoit", sanoi hän, "mene, mene vaan hörymättä; etkähän juuri kotonakaan voi miksikään avuksi olla.
Mihinkäs sinä aiot mennä kortteeria? kysyi Viija rantaan tultua Arolan Marilta. Tuonne haudankaivajan mökkiin, sanoi Mari. Elä mene sinne, sanoi Viija, tule meidän kanssa. Onkos teillä jo asunto tiedossa? On. Me mennään mestariin. Vai jo teillä oli, sanoi Mari. No jospa minä tulen vaikka sinne. Jouduttautaanhan nyt kirkkoon, sitten sieltä tultua päätetään.
Se kyllä todellakin pitäisi saada muorin vierelle. Mutta miten lienee mahdollista, kun muorin hauta on noitten kahden petäjän välissä, mitkä tuossa kuvassakin näkyvät... Sinne täytyy lähteä perjantaina ja haudankaivajan kanssa miettiä, voisiko edes syrjästä päin kaivamalla tuon toisen petäjän alle saada Antille haudan.
Mutta eipä seisonut Liisakaan hänen vieressään tukea ja hoivaa etsien, vaan aivan toisella puolella hautaa, haudankaivajan luona, pitäen tarkasti silmällä, ett'ei ainoatakaan kiveä olisi mullan mukana vierähtänyt kirstulle. Hän oli hyvin kalpea, mutta hänen silmänsä olivat kuivat ja kasvot näyttivät kivettyneen äänettömään suruun.
Haudankaivajan seura ei Jerikoa tuntunut huvittavan ja kun kalmuri asettui istumaan hänen viereensä puna Marjetta-vainajan haudalle, lähti poika kotiinsa. Rukkiukko ei vieläkään ollut kotona ja kärsimättömänä, lähtöpäivästä selon saamisen vuoksi, odotteli Jeriko häntä. Ilta tuli ja pimeä vallitsi jo kaikkiaalla, mutta Meyeriä ei alkanut näkyä, ei kuulua. Vihdoinkin viimein kuului etäältä askelia.
Haudankaivajan mökkiin kuului aivan selvästi joka ikinen sana, ja sanovat muutamat kuuluneen Norolaankin, mut sitä minä en omin korvin kuullut." Ruustinna ilmestyi kynnykselle ja kysyi, ruotsiksi tietysti: "onko sillä vielä asiaa, vai pääsetkö sinä jo aamiaiselle?" "Syökää te vaan rauhassa, minä tulen sitten jälestäpäin", sanoi rovasti.
Kaikki tänne jääneet preussiläiset olivat kuolleet. Yksi palvelijoista kertoi: Kohtasin tänään haudankaivajan, joka palasi hautausmaalta tyhjine vaunuineen. Oletteko taas pistänyt multaan muutamia? kysyin minä häneltä. Olen, kuusi tahi seitsemän kappaletta taas, joka päivä on niitä ainakin puoli tusinaa, usein enempikin. Kyllähän joku joskus liikkuu vielä vaunussa mutta ei se mitään tee.
Ruttotautisten majoihin te pistäytte kuin kapakkaan, hirsipuun alla mellastatte te kuin minkä ilo-riuvun ympärillä, ja milloin te tahdotte oikeen raitista ilmaa hengittää, niin lähdette hautausmaalle ja toimittelette siellä arvoisata haudankaivajan virkaa". "Sanokaa mieluummin: löytyy kaikenlaisia sotamiehiä", vastasi kalpea vieras.