Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 21. heinäkuuta 2025
Alas muurilta houru! Hän ei huomaa! Jumala saattakoon häntä huomaamaan! Ah! Nyt kääntää vene! Voitto! Voitto! Tuolla hän nyt juoksee hapset hajallansa! Tässä on joku suuri petos ja kavaluus toimessa, mutta minä tahdon olla varoillani! NELJ
En milloinkaan unhota sitä kauheata näköä, kun he raskaasti hengittäen kuormansa alla palasivat huoneisin ja hengettömän harmaat hapset laahasivat kivilattiaa, missä hän mieletönnä vielä tunti sitten oli hurjasti potkinut rahakappaleita sinne tänne. Minä riensin edellä ja avasin mummon kamarin oven.
Kirkas kesä-yö oli levittänyt hiilakan huntunsa Pohjan vesille. Saaret nukkuivat ja Vellamon väki nosti ujostellen paitansa aalloista, jotta ruohonpäiset hapset liehuivat leudossa länsi-tuulessa. Koko luonto vietti juhlaa; mutta ihmisten täytyi vihan töitä toimitella. Jo olivat laivastot lähellä toisiansa. Viuhuen nuolet lensivät jäntehiltä.
Kaikki nämä kuolemattomat näyttävät, ihme kyllä, varsin reippailta ja eloisilta, niin että luulisi periaatteellisen tahdonvoiman heitä sellaisina säilyttävän; muuten tekee jokainen pian sen huomion, että vanhimmat heistä koettavat esiytyä hilpeän nuorekkaina, jota vastoin nuoremmat nähtävästi tahtovat mieluummin vaikuttaa totisuudellansa ja juhlallisuudellansa, kun heiltä toistaiseksi puuttuu kunnioitusta herättävät harmaat hapset.
Vaikka olikin jo myöhäistä oli kylässä erinomaisen vilkasta liikettä ja elämää. Siellä juoksenneltiin edestakaisin ja huutoja kuului kaikkialta. Korpraali Lukko oli vanha mies, harmahtavat hapset valuivat pitkinä ohuina suortuvina ohimoille. Varsi oli sentään vielä tukeva ja jäykkä. Matin Tuppu oli läheisen mökin mies.
Jopa nyt jotakin, kyllähän se kuuluu runolliselta, mutta se ei merkitse mitään muuta kuin että tyttö on jonninjoutava homssuttaja, joka lentelee sinne tänne metsässä, kengät lintassa ja hapset hajallaan.
Ellu istui hämmästyneenä, väliin katsellen tyhjää piippunysäänsä, väliin palavata villaista kukkaroansa. Vähitellen alkoivat kumminkin ukon kasvot tulistua, silmissä välkähti yksi ja toinen tuima leimaus. Hän nousi seisoalleen, oikaisi pitkän vartalonsa ja löi Paavoon tyynen, mutta paljon puhuvan katseen. Takkavalkea paistoi ukon kasvoille, joita harmaat hapset reunailivat.
Vasta nyt huomasi Johannes, kuinka paljon tuo mies oli vanhentunut näinä vuosina, vanhentunut ilmeisesti vielä heidän viime näkemästäänkin. Otsassa syviä juovia, hapset jo hopeissa korvallisilta! Ja vasta nyt pälkähti hänen päähänsä, että tuo toinen, jos hän todella Liisaa rakasti, mahtoi kärsiä suunnattomasti tästä kohtauksesta.
Mutta minne hän katsoo, vasten koskea tai myöten, aina on kuin ilkkuva ilme aalloissa, on kuin kuohuista nousisi milloin jalka, milloin polvi, milloin selkä vilahtaisi, tai mennä hulahtaisivat mustat hapset. Lohi lennähyttää itsensä ilmaan äkäisimmästä kuohusta kiven kupeelta.
Ilmesty Ilmatar! ILMATAR. Myrsky on vienyt kotkansiivin sankarin Pohjan vuorille pois. Muut' en tiedä. Tutki tulta. Nyt ma päivähän jälleen käyn. TIERA. Sun loihdin punainen lieska, taivu minun tahdostani, Panu, antaja elämän, lämmön luoja, turman tuoja. Muutu muotoon! Tuhka tummu! Lienny liekki! Savu häviä! PANU. Päivä kärvensi hapset hältä, noidan nuolta on nähnyt hän. Muut' en tiedä.
Päivän Sana
Muut Etsivät