Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 1. kesäkuuta 2025
Juriidisia kirjojaan ei Henrik voinut enää nähdä silmiensä edessä. Hän ei voinut ymmärtää kuinka hän oli siihen määrään saattanut valehdella itsellensä. Tietysti hän oli ostanut ne ja ruvennut lukemaan niitä vaan saadakseen merkitystä ja voidakseen kosia Hannaa. Mutta vielä ihan äsken lukiessaan niitä, hän oli todellakin kuvaillut lukevansa siksi, että hänellä oli muka tiedonhaluinen henki!
Kuinka vieraalta ja oudolta tuo riemu tuntui ja kuinka se Hannaa vaivasi. Eilen hän vielä itsekin tuolla tavalla nauroi ja liverteli. Oliko mahdollista? Eilen vielä? Ja se häntä tosiaan huvitti? Kummallista! Nyt oli kaikki kuin unen-näköä, kaukaista ja hämärää. Lehti oli kääntynyt, koko maailma muuttunut. Saattaisiko hän enää koskaan olla iloinen ja nauraa niinkuin nuo toiset.
LINDH. Se on hänen käsialaansa, siinä on hänen allekirjoituksensa ja sinettinsä. Te ette sano mitään. Näyttää, kuin olisi tämä teille, kuinka sanoisin yllätys. HANNA. Heikosti. Nyt minä ymmärrän kaikki. LINDH. Hetken kuluttua läheten Hannaa. Koko ajan huulilla ivahymy. Hän alistui siis hänkin niinkuin me muutkin. HANNA. Kimmoten ylös. Hän ei alistunut, hän Vaipuu takaisin.
Tulehan vaan sinne, kuin kotiisi», kehuili Jukke ylpeästi. Juken mielessä tuntui oikein hyvältä, että ne toisen pirttiläiset niin ahdistavat Hannaa, ja mielessä selvisi ihan kuin päivä, että nyt jos Antilla on rahoja niin paljon, että tuhanteen markkaan tai vielä enemmän, niin pitää Anttia ruveta tahtomaan yhdeksi taloksi. Siinä on naula, joka vetää. Silloin lähtee Pokke ja vielä rahat jälkeen.
ROUVA LINDH. Mutta sehän on kauheata, mitä sanot! Sinä tiedät, ettei asia ole niin! Se on Hannaa kohtaan niin väärin, kuin suinkin olla voi. Sinä et ole voinut koskaan häntä sietää. LINDH. En. Se on totta. Telefooni soi kiivaasti. ROUVA LINDH. Se on vastaus! LINDH. Telefoonissa. Halloo! Hyvä on. Odottakaa hiukan.
Hannaa hän sanoo Maria-emännäksi ja Anttia Niilo-Iisakiksi... Kun vain semmoisena pysyisi, ei hänestä olisi kenellekään haittaa..." "Joo-joo, joo-joo", huokaili Kero-Pieti, ja Iisakista näytti siltä, että Juhanin kohtalo koski häneen kovasti. "Minkähän pani pahimmaksi, isänsä hukkumisen vaiko sen, ettei vävyksesi päässyt?" kysyi Kero-Pieti ikäänkuin omille teoilleen selvitystä hakien.
Kun tytöt tulivat sisään, oli äidin vaikea säilyttää ankaraa mieltään ja muotoaan. Pyrki sulamaan kaikki nauruun. Hassumpaa maailmassa ei hän ollut vielä nähnyt! Olga alkoi heti hyvin tosissaan ja kuin jotakin erinomaista asiaa selittää, että he ovat kulkeneet koko kaupungin, ja kaikki ovat luulleet häntä rouvaksi ja Hannaa ja Lyyliä hänen tyttärikseen. Johan vain on luultu! arveli täti.
Jollet nyt ota, mikä on sinun, niin kadotat ainiaaksi kaikki!" Henrik tunsi kummallisen väreen käyvän ruumiissansa, niinkuin kylmän tullessa, tai niinkuin rohkean hypyn edellä. Hän oikasihe. Hän kasvoi. Hänen huulensa vetäytyivät hienosti kurttuun, pää kohosi, olat antoivat tilaa hänen vartalollensa. Ei hän ollut enää Henrik. Ilman pelkoa, varmana kuin kallio hän lähestyi Hannaa.
Samana kesänä syyspuolella alkoi Paloniemen Juhani lähennellä Hannaa, ja siitä saivat Iisakin epäilykset uutta vauhtia. Ilokseen hän kuitenkin huomasi, ettei Hanna näyttänyt paljonkaan välittävän Juhanista. Nyt viime syksynä oli Juhani kosinut, mutta Hanna oli pyytänyt vielä miettimisen aikaa. Hän tahtoi vielä olla nuorena ja huolettomana.
Erik nousi ja läksi etsimään Hannaa. Hän oli mennyt ulos. Tämä oli viimeinen kerta elämässä, kuin sisarukset puhelivat siitä, joka heillä oli lähimmin mielessä. Sittemmin ei enää koskaan tullut vaihdetaksi siitä asiasta sanaakaan, He olivat erossa ainiaaksi.
Päivän Sana
Muut Etsivät