Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 31. toukokuuta 2025
Tiedätkö, minä ensin häpesin, kun sinä rupesit puhumaan, että onni on uhraantumisessa. Minä ihan pelästyin ettei minussa olisi mitään semmoista uhraantumisen halua. Mutta sitten vasta huomasin, että sinä sanot uhraantumiseksi juuri sitä onnea palvella toista; eihän se oikeastaan ole mitään uhraantumista, kun se on onnea, vai kuinka?
Mutta nyt hän keskeytti äkkiä puhetulvansa, katsahti pitkään Heikkiä ihan silmiin: "Kuulehan Heikki, et sinä ole oikein hyvilläsi!" Mutta Heikki ei tuntenut halua tehdä hänelle tiliä suruistansa.
Ihastuksen hälinä kuultiin joukosta, kun nähtiin hänen harvinainen ihanuutensa, ja prinssit, jotka ainoastaan hänen hempensä maineen tähden olivat tulleet hänestä kilpailemaan, hehkuivat nyt kymmentä vertaa kiihkeämpää kilpailemisen halua. Prinsessa itse oli kumminkin levottoman ja murheellisen näköinen.
Vallanhan te säikytätte minua! Mitä on minun luuleminen ja ajatteleminen ! *Rebekka*. Ei mitään. Teidän ei tarvitse luulla eikä ajatella mitään. *Kroll*. Selittäkää sitte kaikella muotoa, kuinka te joudutte noin suunniltanne sellaisen asian sellaisen mahdollisuuden tähden. Onhan se selvä asia, rehtori Kroll. Ei minulla ole halua pitää itseäni laittomana lapsena. *Kroll*. Vai niinkö?
Tiedättekö, pastori, minä aina ennen luulin, etten usko mihinkään ja te muut uskotte. Nyt näen, että te muut ette usko mihinkään, mutta minä uskon. Pastori katsoi kelloaan, josta Helena huomasi, ettei hän halua enää keskustella.
Hän oli sydämeltään filosofi, eikä hän edes suuttunut tuon tapahtuman johdosta. »Minun tuomioni on luettu», hän sanoi minulle, »mutta silti ei minulla ole mitään syytä olla koettamatta päästä siitä mahdollisimman vähällä mielenliikutuksella. Minun vanhat luuni ovat hauraat, ja minä olen oppinut ymmärtämään elämää. Jumala tietää, etten halua viettää viimeisiä päiviäni hullujenhuoneessa.»
Ja samassa näin, kuinka kaikki tuo ystävällisyys muuttui huolimattomuudeksi tai alentuvaisuudeksi tai halveksimiseksi ja silloin minut valtasi melkein vihan vimma sitä syytöntä ihmisraukkaa kohtaan, joka tarjosi minulle tuolia tai maasta otti minulle ylös jotain, jonka olin pudottanut, ja tunsin lapsellisen raivokasta halua lyödä häntä kasvoihin ja sanoa hänelle: "Te olette kurja raukka! jos olisin köyhä ja yksinkertaisessa puvussa, kääntyisitte minuun selin, tehkää se yhtä hyvin nytkin!"
Raju myrsky oli noussut, niin että kuuli alinomaista natinaa ja räiskettä metsästä. Vaikka ei Matilla eikä minulla ollut halua nukkua, niin ei puhelu tahtonut vaan sujua. Oli sellainen mieliala kuin vaaraa jännityksellä odottaessa. Mitä pitemmältä yötä kului, sitä useammin alkoi ajatus noista kahdesta kyytimiehestä kirveineen tulla meitä vaivaamaan.
Minä puolestani en halua mitään muuta kuin että saan raivata oman tieni miekallani." "Eikä koskaan ole ollut aikaa, jolloin se olisi voinut tapahtua helpommin ja loistavammin kuin nyt tähän aikaan", huudahti enoni. "Nyt on suuria asioita tekeillä, ja jos sinä olet keisarin hovissa, niin olet niiden ahjossa. Mikäli minä ymmärrän, niin haluat palvella häntä?" "Tahdon palvella maatani."
Hän neuvoi minua menemään rautateitse, niin pääsisin muutamassa tunnissa perille; mutta siihen minulla taas ei ollut halua jo ennen mainituista syistä. Sillä minä tiesin hyvin senkin, että entinen holhoojani, merimiesmajan isäntä, usein matkusteli rautateitse Brunswickissa, ja olisipa hän hyvin saattanut olla juuri nytkin tällä matkalla minua tapaamassa.
Päivän Sana
Muut Etsivät