United States or Namibia ? Vote for the TOP Country of the Week !
Haavan akhaijein sai paras sankari, eikä hän kauan nuoltani tuimaa kestäne kai, minut totta jos tänne tuonut poika on Zeun Lykiast', isovalta Apollo."
Keskenänsä heillä vielä kilpa kesti muinainen, toinen oli sotatiellä toisen vertainen. Kummallenkin sama rata kulki kunniaan, Luoti kun saa kunniata, Stoolkin mainitaan. Jopa vihdoin vastaiseksi Stoolin onni kiekahtaa; Luoti hän jää terveheksi, Stool se haavan saa. Maata sairashuonehessa saa nyt tuskissaan, Luoti veikon otellessa olla jouten vaan.
Mutta yht'äkkiä Liinaharja hypähtää taaksepäin, ja Jormalainen parkasee pahasti. Liinaharja oli luullut häntä sivupyrkiväksi hevoseksi ja purra hotassut. Lakin läpi oli haukannut päänahkaa kämmenen kokoisen lämpäreen keskeltä päälakea. Vasta purtuaan huomasi sen käyneen ihmiseen ja alkoi vavista. Värisi kuin haavan lehti. Matkustavaiset hautoivat lumella haavaa, joten verenvuoto pian taukosi.
Haavan tuska on myös nyt jälleen haihduttanut kosiotuumat hänen mielestänsä; kotiin tultuaan lähettää hän Ilmarisen sijastansa Pohjolaan. Vaan eipä aikaakaan, niin jo lemmen tuima tuli hänessä jälleen nähdään vireillä; hän rupeaa rakentamaan venettä kosiomatkaa varten.
Karsittuaan kasvista lehdet ja isän riisuttua silkkisukan tyttärensä jalasta, Kivisydän avasi haavan veitsellään ja vuodatti huolellisesti siihen kasvin mehua. Onneksi kuukin tätä tehdessä valaisi seudun kirkkaalla valollaan, jotta voi nähdä yhtä selkeästi kuin päivällä. Koetta tehdessä lapsiparka tunsi kauheita kipuja. Haavan päälle asetteli Kivisydän sitten lehtiä, jotka nauhalla sitoi kiinni.
Sillä Menteith, vaikka kyllä sai syvän haavan ja oli kauan vaarallisessa tilassa, säilyi kuitenkin iskun pahimmista seurauksista sillä, että oli majuri Dalgettyn onnellisen neuvon mukaan hääpuvukseen pannut rautahaarniskan päällensä.
Riemusaatossa he sitä edellään kuljettivat läpi korpien, poikki vuorten, kukkulain ja metsäjärvien ihmisten ilmoille asuttuihin seutuihin. Matkan varrella humisivat kuuset sen sisään omaa huminataan, haavan lehdet loivat sen kieliin lipatuksensa, purot lirityksensä, ja aalto loiski siihen loiskinataan. Monenlaisia lauluja sillä soitettiin, sekä vanhoja että uusia.
Se oli kummastuttavassa määrässä hänen näköisensä, jonka vuoksi se myöskin säpsäytti minua. Maalaaja ei ollut pannut siihen arpea, mutta minä panin; ja siinä se oli, siinä se tuli ja meni; milloin rajoittuneena ylihuuleen, niinkuin olin nähnyt sen päivällisillä, milloin näyttäen koko tuon vasaralla isketyn haavan laajuutta, semmoisena, kuin olin nähnyt sen, kun hän oli vihoissaan.
Vaan samoinkuin lääkäri voittaa sairaan luottamuksen, kun sanoo: se ja se paikka on kipeä, siinä pistää, siinä ahdistaa, siinä polttaa sairas nostaa silmänsä iloisesti ylös: niin oikein, tuohan tietää kaikki ja tuo se auttaa taitaa samoin tiesi pastorikin kertoa Annin sielun taudin, ikäänkuin hän itse olisi samaa kokenut, ja hän lopetti näillä sanoilla: "Sinä olet kaiketikin monesti nähnyt verta juoksevan, josko olet itse, taikka on joku muu saanut haavan iskusta, tai loukkauksesta, taikka lyömästä.
"Mun luonani, haavojas vinkuillen, rutiraukkana istuit sie. Olit kalpea, nyt olet taas punanen, ja missä ne haavan lie?" "