Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 25. syyskuuta 2025
Hänestä tuntui, kuin mustat laineet olisivat syöksyneet yhteen hänen päällänsä ja hän hitaasti vaipuisi syvyyteen, lakkaamatta yhä alas päin. Alussa hän ei edes löytänyt kyyneliäkään surunsa lievitykseksi. Koputettiin taas ovea. Horn oli kahden vaiheella. Hän ei ollut luullut Helenan noin kovin hämmästyvän noista asioista, ja tuo koputus nyt... Kuka siellä? kysyi hän kiivaasti.
Ei vastausta. Provasti kumartui hänen puoleensa. Hyvä Jumala, hän on kuollut! Aleksander Horn istui kuolleena, kangistuvassa kädessä se kellastunut paperi rypistyneenä.
Kuin hän, tyttö, tuli kotiin, työnnettiin minut tuolissani saliin ... ja taas keskeytyi puhe rykimiseen. Horn näki, kuinka Jean katsahti tutkivasti, väijyvästi Martinoviin, ja hänkin katsahti ystäväänsä. Martinov oli vähän kalpeampi kuin tavallisesti, mutta muuten istui aivan levollisena. Mitä ihmettä tämä merkitsee? ajatteli Horn. Mitä varten kiihottaa tuota vanhaa konnaa.
Ollen ikävässään itsekäs teki Helena itsensä onnettomaksi ja olipa jo hyvällä alulla tekemään onnettomaksi myöskin miehensä. Ja jospa Helena, mitä hänen mieheensä tulee, ei ollut vielä ehtinyt niin pitkälle, niin se oli Erikin eikä suinkaan Helenan ansio. Erik Horn oli suurimmalla innolla tarttunut maaherran velvollisuuksiinsa.
Olihan heillä kyllä tykkien sijasta vain kaupungin paloruiskut, ja kiväärien asemesta oli heillä käsiruiskuja. Näillä ruiskuttivat he vettä toistensa päälle siksi, kunnes Hornin vene alkoi upota ja hänen itsensä täytyi hypätä järveen. Onko se hyppäys vaarallinen? huusi kuningas. Ei, kun ei vain pelkää, vastasi Horn, joka on hyvä uimari.
Turhaan koetti Horn saada äänensä kuuluville, hänen lähimmät päällikkönsä koettivat hillitä ratsumiesten pakoa, mutta ilman menestystä. Ahtaalla sillalla heitettiin kaikki nurin niskoin, ihmiset, vaunut, hevoset, kuolleet ja elävät, ja lopulta ryntäsi herttuan koko vasen sivusta tuolle onnettomuuden paikalle.
Kuningatar vihasi häntä, kuningas pilkkasi häntä, Horn varoi häntä; hänellä oli vihamiehiä kaikissa puolueissa sentähden, että hän oli pettänyt heitä kaikkia, mutta kaikki häntä pelkäsivät, ja kaikki häntä tarvitsivat. Kylmänä ja itsekkäänä hän istui siellä, huulet ylpeään pilkalliseen hymyyn vetäytyneinä, niinkuin hämähäkki keskellä verkkoansa.
Ja sisään astui varovasti, ikäänkuin sairashuoneeseen, hänen entinen oppilaansa, joka oli ylennyt mestaria mahtavammaksi ja joka nyt sen tiesi kreivi Horn hyvin kyllä oli sen salaliiton johtaja, joka kauan oli hänen kukistumistaan valmistanut.
Hanna ei sitä antanut koskaan hänelle anteeksi, ja jos Helena Horn tuli Haapakoskelle, milloin neiti Hanna oli siellä, niin Hanna heti pakeni Hilnäisiinsä. Yhtä asiaa suri hän suuresti: veljen kylmyyttä häntä kohtaan. Eikä hän kuitenkaan koettanut millään tavoin lähestyä häntä.
Vapaaherra Aleksander Horn ei ollut minkään työn avulla voinut koskaan unhottaa, että se vaimo, jota hän oli sanonut omakseen ja rakastanut ja kunnioittanut koko elinaikansa, ei ollut hänen omanaan omasta vapaasta vaalistaan eikä myöskään ollut onnellinen. Toukokuun lopulla vapaaherra vanhus käveli edes takaisin huoneessaan kaikkein paraimmalla mielellä.
Päivän Sana
Muut Etsivät