United States or Tuvalu ? Vote for the TOP Country of the Week !
Se ruhtoo allaan makaavaa saalistaan ja ahnailla katseillaan ikäänkuin ihaelee sen kuoleman kamppausta. Samalla kuin tämä raatelevainen peto verkalleen kynsillään repii lihaa onnettoman ruumiista, kiinnittää se tulisen katseensa saaliisen, joka, ikäänkuin lumottu, on kykenemätön päästämään vähintäkään hätähuutoa tahi huokausta.
Hän purskahti itkuun. Mathieu tarttui hänen käsiinsä ja koetti lohduttaa häntä. Mutta hän oli itse liikutettu, sillä hän ei ollut koskaan ennen kuullut hätähuutoa, joka olisi tullut niin sydämen syvyydestä. Häntä pöyristytti katsellessaan tätä epätoivoista olentoa, joka oli tahtonut tulla hedelmättömäksi ja jonka elämä oli sen kautta turmeltunut.
Se parkaisi niin pahasti, ettei kuulunut hätähuutoa, eikä tietty mitään, ennenkuin tuulen vähän tauottua alkoi kuulua surkeaa uikutusta metsästä. Se oli ollut pojastaan huolissaan, eikä aavistanut, että itse vähän päästä jäisi kaatuvan puun alle. Oliko hän jäänyt puun alle? Kun mentiin ääntä kohti, niin siitä löydettiin lähteen reunalta.
Silmänräpäyksessä ottaa nyt urhoisa luotsi perheeltään jäähyväiset ja tottelee ainoastaan hätähuutoa ja velvollisuuttansa. Jumalaan, taitoonsa ja voimallisiin käsiinsä luottaen, kiiruhtaa hän ulos vaaran alaisia auttamaan.
Matelija oli kohottanut päänsä ylös tytön kasvojen tasalle, ja huojui silmät kiiluvina sekä harja kohollaan hiljakseen ja sulavasti sinne tänne, kahden jalan päässä uhrista, joka osoitteli tahtia madon luikerruksille, silminnähtävästi kiehdottuna sen kamalasta läheisyydestä ja voimatta hätähuutoa päästää tahi tehdä vähintäkään ponnistusta päästä kauheata hirviötä pakoon; sillä se oli lajiansa suurin käärme, mitä milloinkaan olen nähnyt.
Vankkana ja ääntämättä kiiti merimies avantoa ja hengen vaaraa kohden päästämättä hätähuutoa tai pyytämättä apua ihmisiltä, jotka toisen läheisen avannon luona kummastellen ja suu auki näkivät ukko Häggin mäkeä laskevan ja täyttä hojakkaa panevan suurta avantoa kohden. Silmänräpäyksessä oli hän kuormineen kelkkoinensa koskessa jään alla. Tämän nähtyään saivat näkijät äänen.
MATLENA. Topra-Heikki ja Mikko, ne ne vielä istuvat raudoissa jonakin kauniina päivänä, saadaanpas nähdä. SILJA. Elä, Matlena kulta, semmoisia ennustele. Minulle jo oikein tekee pahaa. No, mikä nyt? MATLENA. Hss ! SILJA. Kuuluuko jotain? MATLENA. Hätähuutoa. Aivan selvään. SILJA. Kumma, kun ei minun korviini ota. MATLENA. Hss-hss! SILJA. Yhäkö sitä jatkuu? MATLENA. Nyt lakkasi.
Siitä olen varma, selitti kivalteri; toinen roisto tahtoo päästä toisesta, saadakseen pitää yksinään saaliin, jolloin hänellä ei myöskään ole mitään pelättävää... Päävahdissa vartiossa ollut kaartilainen on kertonut samana yönä kuulleensa hätähuutoa rannasta ja heti sen jälkeen nähneensä kookkaan miehen juoksevan sillalta päin torin yli Hallituskadulle... Muuta minun ei tarvitsekaan tietää.
Seitsemänkymmenen luvulla ei ollut Tähtitornivuorella vielä mitään ihmiskäden laitoksia, ei istutuksia, ei harvinaisia puulajeja, ei runkoruusuja, ei nurmikkoja, ei käytäviä, ei haaksirikkoisten länteen kääntyvää hätähuutoa eikä sopivaa paikkaa Suomen oikeuksia vartioivalle eduskuntatalolle.
Tuulen kiskomat kattotiilet romahtelivat jyristen kattoa pitkin, niin että pelkäsimme niiden murtavan sen rikki, ja savutorvet päästivät tuulessa kamalia, kumeasti törähtäviä ääniä, jotka sisälläolijoista milloin kuuluivat kauhealta yölliseltä jättiläiskirkunnalta, milloin taas muistuttivat rajua hätähuutoa.