United States or Niger ? Vote for the TOP Country of the Week !
Hänen majesteettinsa ja hoviväki, ynnä valtojen lähettiläät, ajoivat siis aamupäivällä vaunuissa Eläintarhaan; mutta kuningatar, vihoissaan ja pahoilla mielin Coyetin kirjoituksen johdosta, joka koski hänen kilpailijaansa neiti Taubea, sekä kaikesta siitä häpeästä, mitä siitä kenties seuraisi, sanoi olevansa pahoinvoipa ja jäi kotiin. Kaikki kävi oivallisesti.
Sen huomasi hän, koska piti Kehnosuon isännille selittää ruotsalaisia protokollia sillä hra Nurkkelin oli halvautunut ja sen jälkeen päästetty pitejän ruotuun. Kauan katseli hän ääneti salattua kirjoitusta ja viimein häpeästä kerman vaaleaksi muuttui ja itkusilmin paiskasi protokollat pöytään. Häpeissään siitä äitikin itki ja vanha isä-Aatami kovin pojalleen nurisi.
Konrad oli sillä aikaa riisunut ryvettyneen pukunsa ja samalla myöski tointunut siitä häpeästä ja hämmästyksestä, joka, niin sukkela ja kekseliäs kuin hän oliki, alussa oli hänen vallannut tuon eriskummaisen tapahtuman ja odottamattoman syytöksen johdosta.
Publius oli ensin rohkeasti katsellut häntä silmiin, mutta sitten luonut silmänsä maahan ja kuunnellut keskeyttämättä loppuun saakka hänen puhettansa. Sen ohessa hän oli häpeästä punehtunut, kuten koulupoika, ja kuitenkin hän oli jäntevä ja lujamielinen nuorukainen, joka vaikeissa tiloissa tiesi itseänsä ohjata yhtä hyvin kuin parhaassa ijässään oleva mies.
Vielä joukko joutilasten, Kansan päältä katsovaisen, Ei saata ulos sanoa, Häpeästä hämmästynyt; Ottaapi oman kätensä, Rankaiseepi rintapäänsä, Soimaapi sydänt' omaansa; Kohta kääntyypi kotia Mielell' sangen surkealla. Luku XXI. Ryövärein luiden rikkomisesta.
Ja mitä, olkaa niin hyvä ja selittäkää, kaunis serkku, mitä tämä tämä hyvin nuori herra on tehnyt, koska hän on ansainnut tämmöisen puolustuspuheen teiltä?» »Hän on pelastanut minun henkeni ja kunniani», sanoi Isabella punastuen häpeästä ja harmista. Qventin punastui myös harmista, mutta hyvin viisaasti tuumi mielessänsä, että harmin osoittaminen pahentaisi vain asiaa. »Vai henkenne ja kunnianne?
Kun Herra kerran on minut sellaiseksi Herra on sinut sellaiseksi luonut. Mutta minä olen itse syypää häpeääni. VII:s KOHTAUS. NIILO. Helenani kuva tuollaisessa tilassa. Kiitos Luojan, että hän jo nukkuu rauhassa maan povessa. Hän ei tätä häpeätä kestäisi. Minullekin käy tässä liian raskaaksi Miksi päästin hänet silloin luotani! Olisihan hän kuitenkin häpeästä silloin minut ja itsensä pelastunut.
Heti tuon surkean kosioretkensä jälkeen oli hän häpeästä ja kostonhimosta menehtymäisillään keinotellut omaksensa toiselta talon-isännältä Laurin velkakirjan, pannut sen hakemukseen, ottanut ryöstötuomion, myöttänyt heiltä hevosen ja molemmat lehmät sekä muun irtaimen tavaran ja ajanut poloiset torpan asukkaat mieron tielle.
Me olisimme myöhemmin voineet monesti paeta, mutta olimme kuin jonkun taikavoiman hurmaamina ja jäimme Tatjanan läheisyyteen. Minä häpesin itseänikin, kun en voinut tytöstä luopua, ja luulin veljeni vaan rakkaudesta minuun pysyvän häpeällisessä vankeudessa. Viimein tuli isäni lunastamaan meitä. Sydämeni oli pakahtua häpeästä seisoessani isäni edessä.
Ehkä he nyt antavat Lygiankin, ja ehkä Kristus tekee hänet terveeksi." Hetkisen ajan nuori tribuni vielä seisoi pää kumarassa, mutta sitten hän ojentui suoraksi ja lausui hiljaa: "Olet oikeassa, sadanpäämies. Kristus yksin pelasti hänet häpeästä. Hän voi hänet kuolemastakin pelastaa."