Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 17. kesäkuuta 2025
Se oli vanha Mikko Repolainen, joka näitä huomioitaan teki, lähdettyään liikkeelle päiväisiltä makuiltaan mäkimailla ja kulkiessaan kuutamoisena iltana verkalleen tavallisille pyyntimailleen vainioille ja järvien rannoille. Ei nyt kuitenkaan häntäkään tuntunut tänä yönä haluttavan käydä saalista vaanimaan. Kun on juhla nuorilla, silloin on vanhainkin vaikea työssä olla.
Siinä painoi lasinsangat nenälleen ja itsekseen luki minkä luki ja mietti mitä lie miettinyt. Usein vaan ei ajatuksiaan muille purkanut. Eikä kukaan häntäkään häirinnyt. Sen ukon harvat sanat ne minut kokonaan teloilta työnsivät. Sitten alkoivat juosta kylän naisetkin naimista laulamassa: neuvoivat sinne lesken luo tarinoimaan ja sukkiani parsittamaan.
"Onko tässä kaikki? Eikö sinulla enää ole sanaakaan sanottavana? Eikö sinulla ole ainoatakaan kyyneltä lapseni muistolle? Ja sinä tahdot uskotella minulle, että sinä olet toiminut kostaaksesi hänen puolestaan ja minun puolestani. Sinulla ei ole koskaan ollut sydäntä. Sinä et ole koskaan häntäkään rakastanut kylmäverisesti katselet sinä hänen kuolemaansa haa, ollos kirottu ollos kirottu!"
"Vai ette häntäkään tuntenut, sepä kummallista ja hän oli rehellisin laukkuryssä, jonka milloinkaan olen nähnyt. Hän oli ihan niinkuin me muutkin kristityt ihmiset. Kerran löysi hän myllärin Annan esiliinan ja ihan niinkuin rehellinen ihminen toi sen takaisin ilman löytäjäisittä. Niin semmoinen mies se oli Mikko-venäläinen; ja kova onnensa satuttaa hänet reppuineen tiellä meitä vastaan.
Tuolla nousi mäkirinnettä maalatut vieteri-kärryt, joissa istui mahtava talonisäntä puettuna uuteen verkatakkiin. Täällä kiirehti köyhä mökkiläinen laihaa hevostansa hölkkäraviin, etteivät häntäkään kirkosta jättäisi. Joutomiehet verkalleen astua lörkyttelivät puhallellen piippu-nysistään paksuja palturisavuja ilmaan.
"Hyvin sanottu, poikaseni, mutta tähän tarvitset kaksi apulaista; Jumalan ja hyvän vaimon. Sä tiedät mistä Jumalan apua saat, mutta hyvän vaimon pitää sinun hakeman itsellesi". Tunsin hyvin että enoni kosketti vielä kirvelevään haavaan; tahallani en ollut häntä ymmärtävinäni, vaan vastasin: "Häntäkään minun ei tarvitse etsiä äitini ". "Niin, niin todella", keskeytti enoni.
Entä minkälainen nyt olhavalainen henttusi on? Oletko häntäkään nähnyt? Kävinhän minä siellä menneen yön seudussa. Roteva ihminen ... ja viisissäkolmatta. Työtä julma tekemään, vaikka vähän äkäiseksi haukkuvat. Vai äkäinen! Mutta siitähän sinä Jehu ikuisen ristin saat! Heitä jo ajoissa! Kyllä minä yhden akan hoidan. Jos kovin sydämiköksi rupeaa, niin heilautan köyden päätä.
Mutta ei häntäkään kuulunut ja niin kului kolme tai neljä tuntia ikävimmässä epävarmuudessa, jota vielä lisäsi pelko, että hänet ehkä oli jätetty nääntymään nälkään ja viluun. Silloin kuului taas askelia hänen päänsä päältä, säppi avattiin ja luukku nostettiin ylös.
Tahtomattani vähän peräännyin, en vastannut tervehdykseensä, en kiittänyt, enkä odottaissamme puhunut yhtään sanaa. Seisoin vaan ja tylsästi katselin suoraa eteeni. Papin vihkiessä jäi katseeni koko ajaksi morsiameen, vaikken häntäkään tarkkaavaisesti osannut katsella. Sanat kuulin, vaan ne pomppailivat takaisin korvistani ja unohtuivat saman tien.
»Eikö sinulla ole mitään sanottavaa?» kysyi kirkkoherra. »Mitä minulla pitäisi olla sanottavaa, herra kirkkoherra?» lallatti hän, uudelleen kyyristyen, ja veti takkinsa riekaleita peitoksi paljaalle rinnalleen. »Eikö sinulla ole mitään valittamista?» »Antakaa minun mennä», marisi hän. »Ei minulla ole mitään valittamista.» »Eikö häntäkään vastaan?» Hän viittasi Boleslaviin.
Päivän Sana
Muut Etsivät