Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 26. heinäkuuta 2025
Olethan itse sanonut sen riippuvan omasta tahdostamme tulemmeko onnellisiksi vai eikö, ja Jumala tietää minun puhuvan totta, sanoessani, että sisin, lujin tahtoni tällä hetkellä on tehdä sinut onnelliseksi!" He eivät jatkaneet keskustelua, molemmat olivat liian liikutetut voidakseen puhua enempää. Robert kuiskasi vaan pari kertaa "kiitos", puristi Gabriellen käsiä ja jätti hänet sitten.
Sallikaa silloin sellaisen raukan kuin minun, joka luultavasti yhä edelleenkin tulen olemaan viisauden ja kokemuksen alhaisimmalla asteella, tulla oppimaan teiltä viisautta!" Hän aikoi tarttua Gabriellen käteen, mutta tämä, loukkaantuneena hänen leikinlaskustaan, väistyi äkkiä.
Olihan aivan luonnollista, että viimemainittu seikka lisäsi sopusointuisuutta, joka nyt vallitsi heidän välillään, mutta pääasiallisin vaikutin heidän onneensa oli kuitenkin Gabriellen rehellinen pyrintö täyttämään velvollisuutensa Robertin vaimona.
Hän huomasi, että hän yhä enemmän ja enemmän tulisi sulkeutumaan itseensä ja että Gabriellen sydämmessä aina, pistimen tavoin, tulisi pysymään ajatus, että hän oli antanut itsekkäisyyden ja oikullisuuden johtaa itseään. "Vaan en voi sitä auttaa ... en voi sitä auttaa", kuiskasi hän muutamia kertoja itsekseen. Sitten hän nousi, tarttui Gabriellen molempiin käsiin ja pakotti hänetkin nousemaan.
Jumala antakoon meidän kaikkien pian kokoontua rakkaasen kotiimme.» Tunti sen perästä kun yllä oleva kirje oli saapunut, lähti laamanni matkaan niin joutuisasti kuin olisi hänen henkensä ollut kysymyksessä. Hän matkustaa kotoa ravintolaan; me sitävastoin aiomme nyt ravintolasta Kotiin. Liljat kukkivat kodissa syyskuun kahdenkymmenennen päivän aamuna. Ne näyttivät ihan versovan Gabriellen jäljissä.
Vihdoin Robert veti pois käsivartensa, tarttui Gabriellen käsiin ja pakoitti hänet katsomaan ylös. Hän oli kovasti liikutettu; omasta mielenliikutuksestaan huolimatta Gabrielleä hämmästytti ilme hänen kasvoillaan, joka oli niin erilainen hänen tavallista lempeätä, vakavata, hiukan surullista ulkomuotoaan. Hänen silmänsä paloivat, huulet vapisivat ja hienot sieramet liikkuivat.
Kadonnut, kotiin palannut lepää lapsuutensa kodissa, sitten aloittaaksensa uutta elämää, ja hänen herttainen lapsensa on jo kotiutunut isoisän syliin... Nyt kuuluu Gabriellen kitaran sävel ja laulu kajahtaa! Luulenpa heidän tanssivankin! Louisen kahdeksan poikaa saa pohjahirret tärisemään. Jacobin ääni kuuluu kaikkien yli. Tuo oiva, ijäti nuori ihminen!
Nähdessään Gabriellen, kääntyivät he äkkiä toistensa puoleen ja kuiskasivat jotakin, mikä, huulien liikkeestä päättäen, oli aivan samaa, ja kun Gabrielle silloin kääntyi ja kohtasi heidän ihailevat katseensa, punastuivat molemmat ihan korvia myöten. Robert saarnasi tänään toisen kerran Ryforsin kappelissa.
Eikä tämä kaikki kuitenkaan ollut Gabriellen katkerin suru.
Robert oli äskettäin jättänyt hänet mennäkseen puhumaan rukoushuoneesen, joka oli vähän matkan päässä sieltä, mutta hänen synkät, väsyneet kasvonpiirteensä esiintyivät lakkaamatta Gabriellen mielikuvitukselle ja alakuloisuus, joka siitä asti, kun he saapuivat Ryfors'iin, oli tehnyt hänet kovaksi ja välinpitämättömäksi, tuli soiton vaikutuksesta.
Päivän Sana
Muut Etsivät