Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 10. heinäkuuta 2025
Mutta silloin löi taas hetki, joka sai minut tyytymään kohtalooni, ja se tapahtui joka kerta kuin mieleeni iski ei Fredrikan uskollinen rakkaus eikä voittajan jalomielisyys, vaan rahakukkaroni. Milläs minä eläisin Berlinissä? Opetustuntini oli jo annettu muille: voittokuluni olivat olleet turhaa työtä. Yliadjutanttina oli minulla, selvällä sotamiehen kielellä sanoen, vapaa ruoka ja vapaa asunto.
Kun kaikki rätingit olivat maksetut höyste- ja lihakauppiaan rätingit olivat ihmeen suuret eivätkä ensinkään todistaneet Fredrikan rehellisyyttä oli hänellä vielä jäämäänkin melkoinen summa säästörahaksi, johon ei saanut koskea. Toukokuun 10 päivänä tuli itse Olli häntä noutamaan.
Mutta Fredrikan kanssa me päätimme yksimielisesti, että tämä summa oli meidän vähäisiin vaatimuksiimme nähden liian suuri; me emme saata sitä pitää omanamme. Me panimme entisetkin rahat muitten joukkoon, pidimme nyt rahoista parempaa huolta, ja jatkoimme matkaa, niinkuin ei mitään olisi tapahtunutkaan. Ihastuneena vastaan-otti vanha äiti meidät ja siunasi meitä, Aarre annettiin hänen talteensa.
Muut nuoret tavallisesti jättivät Fredrikan ja Runebergin kahden kesken, sillä heiltä, joita kumpaisiakin viehätti kirjalliset kysymykset, ei koskaan keskusteluaineita puuttunut.
Joka tapauksessa on välttämätöntä tässä muistuttaa muutamista runoilijan elämän piirteistä, jotka voivat olla tämän suhteen kanssa yhteydessä. Fredrikan kuvaus asemastaan kodissa kantaa syvän alakuloisuuden leimaa. Kaikki perheen käytännölliset huolet ovat sälytetyt hänen hartioilleen.
Fredrikan kivulloisuus oli syynä siihen että vanhemmat lähettivät hänet 13-vuotiaana Raaheen, siinä toivossa, että ilmanmuutos häntä vahvistaisi. Siellä hän asui enonsa, kruununvouti Bergbomin luona, jonka iloisessa lapsilaumassa tehtiin monta hauskaa kepposta. Siellä hän myöskin sai lukea; opettajana oli vanhin serkku, joka oli saanut kasvatuksensa Tukholmassa.
Ah, leipäkannikka Fredrikan kädestä olisi minunkin mielestäni ollut suloisempi kuin ambrosia kaikkien muinaismaailman sankarien seurassa. Oli oikein kamala katsella, mitenkä vihollisen eri kolonnat verkalleen lähenivät sänkipeltoja pitkin. Tuon tuostakin kuului sieltä päin rumpujen pärinää. Nolona istuin minä ratsuni seljässä lähellä pähkinäpuuta oikealla sivustalla.
Käteni herposi. Sotalauluni jäivät kuin jäivätkin entiseen kätköpaikkaansa. Suuri onnettomuusko? Ja minun pitäisi päästä Magdeburgiin! Kunhan ei vaan Napoleon armeijoineen pääsisi tunkeutumaan minun ja Fredrikan välille! Jo alkoi minua puistuttaa. Mutta kaikki kansa, paitsi tuota vanhaa kovan onnen ennustajaa, riemuitsi majatalossa niin kovaäänisesti, niin vakuuttavasti.
Fredrikan herrasväki oli kaikeksi onneksi kirkossa. Fredrika oli yksin kotona ja säikähti, minut nähtyänsä. Minä olin hengästynyt, kasvoni hehkuivat, silmäni säkenöivät. Levottomana vei hän minut pieneen kamariinsa. Minun piti tiedoksi tehdä hänelle suuri onneni, mutta min'en voinut puhua. Minä itkin, suljin hänet kiihkeästi syliini, ja painoin kuumeisen pääni hänen olkapäätänsä vastaan.
Ajaessani tuossa, mietiskelin mielessäni, millä tavoin minun tulisi puhella kreivin kanssa, esiintyäkseni niin edullisessa valossa kuin suinkin, taikka olin haastelevinani Fredrikan kanssa, kun hän näyttelee minulle pappilatani, ja olin sanovinani hänelle: "Katsos, enkelini, tämä se on sinun valtakuntasi."
Päivän Sana
Muut Etsivät