Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 17. lokakuuta 2025
Fanny seisoi hetken vielä puhumatta mitään, mutta ojensi sitten hansikattoman, hiukan palelevan kätensä Heikille: Niin no, hyvästi sitten, Heikki. Hyvästi. Ja hän lähti kiireisesti omalle suunnallensa. Heikki ymmärsi hyvin Fannyn tarkoituksen. Nyt oli siis tullut Fannyn vuoro! Ja Heikki itsekin oudoksui omaa kylmyyttänsä. Järki sanoi, että tämmöisessä tapauksessa olisi pitänyt tuntea osanottoa.
Hän viskasi laudan ammottavan kaivon yli, seisahtui tukevasti sen keskikohdalle jalat hajalleen, otti voimakkaasti neiti Fannyn vyötäryksistä ja heitti hänet kevyesti yli. Neiti Fanny ehti kiljahtaa vasta yli päästyään. Hän putosi maahan melkein istualleen, mutta hyppäsi sukkelasti jälleen ylös. Se oli hyvin tehty! Herra Vuorela, jos minulla olisi laakeriseppele, kruunaisin minä sillä päänne.
Kuinka kauan oli siitä, kun Heikki viimeksi oli näin tuntenut! Mutta hän ei löytänyt nyt mitään, mitä olisi voinut kietoa tähän valmiiseen lämpimään sääliinsä. Se ei tahtonut tietää Fannyn kuvasta. Eikä se sopinut vanhempien muistojen ympärille.
V. 1875, siis Fannyn ollessa 13-vuotias, kiinnitettiin hänet teatteriin oikein kontrahdilla, jossa m.m. sanottiin, että hänen piti olla mukana kaikissa kuorolaulu- ja tanssiharjoituksissa sekä esiintyä pienissä osissa. Suuria tehtäviä ei nyt aluksi voinut niin nuorelle tytölle antaa, mutta ne kasvoivat vuosi vuodelta, samassa määrin kuin hän itsekin kasvoi.
Nyt hän oli itse kaikissa suhteissa noiden järjettömien kaltainen. Kaikki haaveet suurista töistä, joitten palkintona sitten olisi koko kansan rakkaus, mitä ne enää olivat hänelle! Jos hänen työnsä vielä kaikkea tuota tarkoittikin, niin vain Fannyn rakkauden ansaitsemiseksi. Kansaa, isänmaata, niitä ei hänellä enää ollut. Elämällä ei voinut olla mitään muuta tarkoitusta enää.
Heikki oli hänet kokonaan voittanut, ihan kuin olisi voinut kietoa sormensa ympäri Olli, joka seisoi lähellä ja huomasi heidän keskustelunsa, otti Heikkiä kädestä, kun Heikki jätti Fannyn. Hän on sinun! sanoi Olli varmalla voitonriemulla, ja hänen silmänsä kiilsivät ilosta ja punssista, jota oli juonut enemmän kuin kylläksi.
Heikki tapasi sitten Fannyn suurissa ylioppilashuveissa. Heikki oli ollut kuin toinen ihminen siitä saakka kun hän näki Fannyn ajavan ohitse. Jotakin varmuutta oli tullut hänen olemukseensa.
Hän näki sitten kivimöhkäleen aivan kaivon reunalla. Tuli sen luo ja koetti liikuttaa. Saanko? Tehkää niin hyvin, sanoi Heikki nauraen. Ja kivi putosi mulskahtaen syvän kaivon veteen Fannyn suureksi ihastukseksi. Kauan eivät vieraat viipyneet näillä mailla. Tovereista ei ollut yksikään puhunut siitä illasta. He olivat kuin unohtaneet koko asian.
Fannyn läheisyyteen päästäkseen hän tahallisesti lähestyi Artturia ja tekeytyi hänen ystäväkseen. Ja onnistui siinä, niinkuin kaikessa, mitä täydellä voimalla tahtoo. Artturi kiintyi Heikkiin hyvin pian. Hän toi Heikin kotiperheeseensä niinkuin minkäkin löydön. Heidän kotonaan kävivät vain jotkut valitut, semmoiset, jotka osasivat esiintyä seuroissa ja ylhäisön saleissa.
Niitä oli kolme, ja kaksi heistä oli Heikin ylioppilastovereita, Lulle ja Bruuno. Kolmas, Artturi, oli kyllä ylioppilasaikana Heikin kanssa seurustellut, mutta hänen asemansa korkeasukuisen herrasperheen jäsenenä oli estänyt heitä ihan välittömästi toisiansa lähestymästä. Hän oli ottanut sisarensa, neiti Fannyn, mukaansa. Tätä neitiä Heikki ei ollut ennen nähnytkään.
Päivän Sana
Muut Etsivät