Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 17. heinäkuuta 2025
Ja koska muutkin ihmiset niin sanoivat, oli äiti sitä syvemmin vakuutettu Fannyn suuresta syyllisyydestä vanhempiaan kohtaan. Hän itki sen vuoksi kahta kauheammin ja katsoi kärsivänsä semmoista vääryyttä, jonka vertaa maailmassa tuskin milloinkaan ennen oli nähty tai kuultu. Fanny istui siinä kuin vaivainen syntinen, kädet ristissä.
Ja kuuntelijat nauttivat myöskin, tiettyä se. Mikäs meistä, maan matosista, hauskempaa on, kuin kuulla parjauksia ja häpäiseviä juttuja toisistamme? Rouva Ahlholm oli siinä vähää ennen Fannyn sisääntuloa kerskaillut pojastaan, joka suurella vaivalla, istuttuaan kaksi vuotta kullakin luokalla, oli kavunnut ylös aina neljännelle lyseossa.
Hän oli eläessään tavoitellut Fannyn rakkautta, mutta hän ei ollut itse rakastanut. Hän tuskin tunsi Fannyä, tuota hyvää, avomielisyyteen valmista Fannyä! Ja oliko hän rakastanut mitään muutakaan maailmassa? Oliko hän tehnyt yhtäkään vapaaehtoista tekoa toisten hyväksi siitä syystä että rakasti? Oliko hän tehnyt kaikki tekonsa vain siksi, että muut rakastaisivat häntä?
Se oli kesän odotus. Mutta kun toinen kesä sitten vihdoin tuli, kohtasi häntä se onnettomuus, että Fanny oli melkein kaiken aikaa ulkomailla ja hän yksin lasten opettajana maalla. Sitten tuli pitkän talven perästä kolmas kesä. Nyt oli jo sekin lopussa. Tänä kolmantena kesänä olivat Fannyn ja Heikin välit olleet taas entistä ystävällisemmät.
Hiljaiset yöperhoset vain silloin tällöin lentelivät lentojaan. He istuivat hiljaa, puhumatta sanaakaan keskenänsä, kukin omalla mielisijallaan eri paikoissa suurta verantaa. Fanny istui kaukana verannan päässä molemmat kyynäspäät nojaten kaidepuihin ja kädet korvain takana. Soittamassa oli Fannyn täti, vanhanpuoleinen, pitkäkasvuinen neiti.
Niin, mistäkö sen tiedän? Kun papalle oli luvannut eilen illalla Wellmannissa. Fannyn sydän puristui kokoon. Kutsuiko pappa häntä sitten tulemaan? No, totta kai. Mutta minkätähden? Voi, minkätähden? Ja sitä vielä kysyt? Käsketäänhän vieraita muuannekin, niin miksikä ei sitten meille? Hänpä kun ei ole lainkaan tuttu. Eikä ole meillä milloinkaan käynyt. Entä sitten? Kerta ensimmäinen.
Ei koskaan eikä mistään asiasta ollut Heikki ollut niin varma kuin nyt siitä, että juuri Fannyn täytyisi kerran häntä rakastaa. Tai ainakin siitä, että kaikki muu oli hänelle itsellensä ihan arvotonta. Niin isänmaa ja kaikki ne ajatukset sinnepäin, niitä ei enää ole olemassa. Ei ole elämää ilman Fannyn rakkautta! Ja siksi ei ole nöyryytystä eikä häpeää.
Minun puheelleni kallistivat ihmiset korvansa eikä ollut minulle selvillä mistä olin siepannut taidon sujuvasti puhua ihmisten parissa ja keskustelua johtaa oikeille perille. Olin siinä luulossa, että muka olin Fannyn erinomaisessa suosiossa ja mielistyin siitä niin ikihyväksi, että minusta tuli houkka, ja sitä kai hän oli halunnutkin minusta tehdä; hänen jälissä laukkasin aamusta iltaan asti.
Eläkä nyt enää kuhnaile, saattavat olla täällä tuossa paikassa. Hän sulki oven ja meni yhtä kiireesti pois kuin oli tullutkin. Syvä huokaus nousi Fannyn rinnasta. Hän painoi päänsä käsivartta vasten pöydän nojaan ja puhkesi itkuun. Mutta se ei ollut viisasta ollenkaan. Asia ei siitä parantunut, silmät vaan turposivat ja alkoivat veristää.
Fanny vetääntyi ujostellen nurkkaan. Eihän se tämä meijän Wanny, alkoi rouva Penttinen kertoa, Fannyn rukoilevista silmistä välittämättä, eihän se tämä meijän Wanny välitä nuorista herroista, eikö tuo meinanne vanhaksi piiaksi! Vai vanhaksi piiaksi, huusivat vieraat yhteen suuhun. Ei ne herrat anna tuommoisen tytön vanhaksi piiaksi jäädä.
Päivän Sana
Muut Etsivät