Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 19. heinäkuuta 2025
Eräänä sunnuntai-iltapäivänä, kun Sven ja Ester istuivat jälkimäisen huoneessa, Ester loikoen leposohvassa puolittain makaavassa asennossa ja Sven istuen taaksepäin nojautuneena kiikkutuolissa, joka oli Esterin harvoja kodistaan tuomia esineitä ja siksi pojan lempipaikka, sanoi Sven äkkiä: "
Vastaamatta mitään sulki Fredrik Esterin syliinsä ja, vielä kerran suudeltuaan rusottavia huuliansa, lähti hän pois huoneesta valmistautumaan matkalle. Toisena aamuna astui hän kirkkaissa teräsvaruksissaan Iisakin eteen, joka niin kauan oli osoittanut hänelle vierasvaraisuutta.
Sitten juoksi hän ääneensä nauraen tiehensä, palasi taas muutaman silmänräpäyksen kuluttua ja uudisti äskeiset temppunsa entisellä tyytyväisyydellä. Yksi talon tyttäristä, hintelä neljäntoistavuotias, riippui tuolissa ja uskalsi aina silloin tällöin varovasti suudella Esterin tukkaa, ja toinen istui lattialla hänen jalkainsa juuressa.
Hän oli hyvin ystävällinen Esterin äidille, ummisti urhoollisesti silmänsä ujolta saamattomuudelta, joka aina toisinaan vilahti esiin tämän käytöksessä, ja esiintyi kaikin tavoin rakastettavana vävypoikana.
Sarkain välissä oli sievästi sannoitetut polut; näiden reunoilla oli ruusupensaita, sireenejä ja houkuttelevia karviaismarjapensaita. Puille ei ollut paljon tilaa, mutta ne, mitä siellä oli, olivat sitä kauniimmat. Täällä näki muutamia Pohjanmaalla harvinaisia vaahteroita, lehmuksia ja jalavia parin puolikasvuisen kuusen rinnalla, jotka olivat Esterin erinomaisia lemmikkejä.
Tämän hälinän aikana ei lainkaan huomattu, että uusi vieras oli tullut viereiseen huoneeseen ja pyytänyt lasillisen viiniä, samalla kun hän raollaan olevasta ovessa selvästi kuuli jokaisen sanan salista. Nyt hän näki hyväksi astua keskelle seuraa, sysäsi nenäkkäimmät syrjään ja asettui rohkeasti Esterin viereen.
Hän oli Esterin taloon tullessa saanut määräyksen, ettei hän saa Esterille tulevia kirjeitä viedä Esterille eikä Esterin kirjeitä viedä postiin, vaan ne oli ensin annettava neiti Smarinille itselleen. Miina oli tehnyt työtä käskettyä aavistamatta, että siinä oli mitään pahaa.
Mutta», jatkoi Rautiainen kääntyen forstmestariin, »minä pelkään että tämä neiti Esterin yleistä ja suurta hämmästystä herättänyt innostus ei ole mitään ohimenevää penikkatautia, vaan että se on raivaava herra forstmestarin, meidän kilvettömän aatelismiehemme, ylhäiseen valkopäähän melkoisen klanin.»
"En ole huolissani sinun tähtesi, lapsi", vastasi rouva Hermanson ja silitti kädellään Esterin kosteaa poskea, "tiedän, että sinä vielä joudut suuriin syvyyksiin, mutta tiedän myös, että sinä nouset niistä ... uskon niin varmasti Hänen apuunsa, joka on kantanut minua kuilujen yli ja kuulee rukoukset..."
Päinvastoin taas täti Smarin ensin kuvataan sangen humoristisesti nuuskivaksi vanhaksipiiaksi, louhikäärmeeksi, joka 'tuli Esterin kamariin aina kuin avaimen reijästä ja kulki kuulumattomasti kuin vierivä samettipakka, että usein ei tiennytkään ennenkuin näki suuret silmälasit olkapäällään', mutta joka sitten muuttuu ylen kiltiksi ja kultasydämiseksi äidinsijaiseksi.
Päivän Sana
Muut Etsivät