Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 22. kesäkuuta 2025
Ja yhä riehuu se rinnassain Ja yhä mielessäin soi. Ma aina jotain kaipajan. Ja aina jotain ma odotan. Mi ompi tunne tuo syömmessäin, Mitä hurja ma aattelen? Mi murhe kalvavi rinnassain? En tiedä, mit' vuottelen. Vaan aina jotain ma odotan. Ja aina jotain ma kaipajan. Ma aina jotain odotan, Ain' syömmein kaipaavi, En tiedä mitä haluan, Miks' riutuu rintani. Vaan aina jotain puuttuu multa.
En voi kuvata niitä riemun tunteita, jotka valtasivat minut saapuessani New Yorkin satamaan Newportista. Olinhan tullut häitäni viettämään, onneni kruunua valmistamaan. Morsiameni oli siveyden ihanne. Hän oli mielessäni niin pyhä, että minä häntä aivan jumaloitsin kuin jotakin yliluonnollista olentoa.
Hänen ehjä, luja ja valoisa uskonsa on sitävastoin kokonaan tullut omakseni, ei minään päällepyyhkäistynä ajatustapana, vaan vakaumuksena, joka on omassa sisimmässäni orastanut ja on sopusoinnussa sen kanssa. Ilman sitä en jaksaisi elää. Nyt sitä vastoin on minusta elämä ymmärrettävää jokaiseen nähden. Minä en vain ymmärrä enkä usko mitään. Minä ymmärrän teitä, mutta uskon toisin.
En ajattele sitä, että sauvon, ajattelen vain sitä, että punainen tyttö näkee, kuinka minä sauvon. Hei virstapatsas, punaruumis, valkohattu! Minut on vallannut sanomaton mielihyvän ja hyvänolon tunne ja illan viileys hivelee ohimoita ja tunnen, että otsatukka leiskahtaa joka kerta, kun kumarrun eteenpäin ja ponnistan. Kun tulen kotiin, kysyy äiti, missä olen ollut.
Olli syleili pientä vaimoansa. "No, rakas Inkani, onhan meillä uusi koti tuolla ylhäällä tuntureilla ja jos sinä tahdot, niin voihan äiti muuttaa myöskin meidän luoksemme sinne, sillä minä en usko, että hän täällä viihtyy."
Se putosi suorastansa minun käsiini, niin etten voinut olla näkemättä ken se oli, ja oitis tunsinkin Karolina-serkkuni, en sellaisena kun hän nyt oli, vaan sellaisena kuin hän oli muistossani niiltä ajoilta, kun yhdessä kävimme koulussa. Tällaisissa tilaisuuksissa tavallisesti huudahdamme vastustamattomasti: "Ken tämä on?"
Hän oli hyvin rakastettava ja älykäs, mutta minä en voinut saada itselleni selväksi, mitä hänestä miesikäisenä oli tuleva.
Mikko tarttui Venäjän herran käteen ja sitä lämpimästi puristaen sanoi kovalla äänellä: Minä kun olen luvannut olla kantelematta, niin minä en vangitse teitä, ja kun minä en teitä vangitse enkä vaadi vangitsemista, niin kukaan ei teitä Suomessa vangitse, ellette tee uutta rikosta.
Lupaamme! Roponen. Voi raukkoja! Raukkoja! Kosmin. No niin! Ensimmäiseksi todistukseksi kuuliaisuudestanne vaadin nyt, että kirjoitatte tämän rautatietä koskevan anomuksen alle. Huttunen. Meistä ei osaa kukaan muu kirjoittaa kuin tuo Andrei. Kosmin. Niin no! Sinä Andrei kirjoitatkin ensimmäiseksi. Tule kirjoittamaan tämän anomuksen alle nimesi! Andrei. Minä en kirjoita! Kosmin. Mitä? Andrei.
Porthos silmäili valtakirjaa, ja jätti sen sitten d'Artagnan'ille hänen suureksi hämmästykseksensä. Niin sanoi hän, tämä olisi minulle sangen mieleinen, mutta minä en voisi kylliksi kauvan nauttia tästä suosiosta; sill'aikaa kuin teimme retken Béthuneen, kuoli herttuattareni mies, niin että, rakas ystävä, koska vainajan raha-arkku ojentaa minulle syliänsä, niin minä nain lesken.
Päivän Sana
Muut Etsivät