Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 16. lokakuuta 2025
Runeberg oli pari vuotta sivu neljänkymmenen siihen aikaan, jolloin päiväkirjan mukaan tuttavuus Emilie Björksténin kanssa johti lämpimämpien rakkaudenilmaisujen vaihtamiseen. Runoilija oli parhaassa miehuuden kukoistuksessaan.
Pienen maaseutukaupungin uteliaisuus aletaan sangen pian »hieman hälistä», käyttääksemme rouva Runebergin sanaa ja ennen kaikkea ajatus hänen omasta suhtautumisestaan runoilijan puolisoon, kaikki sellainen jättää voimakkaan heijastuksensa Emilie Björksténin mieleen ja vaikuttaa hänen toimintatapaansa.
Ja Emilie Björksténille 1867: "Minun sisällisessä elämässäni on synkän surumielisyyden salainen suoni, jota minä koko elämäni ijän olen koettanut tarmoni takaa tuketa, mutta joskus sen kuohu käy minua voimakkaammaksi, särkee kaikki siteet, joilla olin koettanut sitä sulkea, ja suihkuaa ilmoille kuni haavoitetun valtasuonen veri.
Sitten tuli syksyllä se hetki, jolloin hän kerran sellaisissa tanssiaisissa jälleen näki Runebergin. Heidän silmänsä yhtyivät; Emilie käänsi päänsä pois. He istuivat kaukana toisistaan, »minä olin niin vartioitu», sanoo hän.
Samana päivänä oli Runeberg julkaissut uuden teoksen, jonka hän halusi lahjoittaa Emilielle. Teos oli Vänrikki Stoolin tarinat. Missä ja miten tämä tapahtui, sitä ei Emilie kerro, mutta että hänen ei ollut onnistunut salata iloaan, on ilmeistä, sillä terävät soimaukset, »epähienot» sanat satavat jälleen hänen ylitseen. Hän ei enää peitä katkeruuttaan.
Muuten on Emilie Björksténistä annettu se todistus, että hänellä oli erinomainen taito panna merkille asioita ja suullisessa kertomuksessa luonteenomaisesti kuvata sitä, mitä hän oli nähnyt ja kuullut: älyllisen ihmisen kyky olla muuntamatta tai sivuuttamatta oleellisinta, kuten muut niin usein tekevät.
Hän huomaa sen itse ja kysyy häneltä »kiusaako se häntä, että hän niin paljon katselee häntä». Ja Emilie vastaa sydämensä syvyydestä: »Ei!» ylpeänä ja voitonriemuisena siitä, että »minua, juuri minua hän pitää rakkaana, tuo suuri, tuo kuuluisa ja jumaloitu, tuo ihana runoilija, tuo verraton nero!
Kun runoilija seuraavana päivänä jälleen tapasi hänet, sanoi hän soimaavasti: »Mitä varten sinä eilen kartoit minua?» Emilie selitti asian »totuuden mukaisesti», ettei hän voinut erota toisista. »Minkätähden sinä et tullut meille, kun minä pyysin sinua?» jatkaa toinen. »Sinä et välitä minusta.» »Mutta mitä kannatti vastata sellaiseen», huudahtaa hän päiväkirjassaan.
Strömborgin yllälainatuissa riveissä asetetaan Emilie Björksténin ja Runebergin välinen suhde tuon aikaisemmin mainitun traditsion puitteisiin, joka ilmenee rouva Runebergin antamassa kuvassa runoilijan lemmensuhteista.
Mutta kun Emilie niin kuvaavasti sanoo, että tämä, huolimatta siitä että »rauha oli palannut», oli »eriskummaista aikaa» tai, aivan toiseen äänensävyyn kuin ennen, puhuu »levottomasta, tuskaisesta, mutta kuitenkin niin runsaasta autuudesta, minkä viime vuodet ovat antaneet», tai siitä, että hän on »kuitenkin sanomattomasti rakastanut tuota miestä», niin näkee jo tästä, että aallot kävivät voimakkaina pinnan alla, ja ymmärtää, että sellaista ei kauan voi jatkua.
Päivän Sana
Muut Etsivät